Mailat viuhuvat ja sulat lentävät parasulkapalloleirillä Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Meneillään on ensimmäinen päivä leiristä, jossa on mukana lajin konkareita, mutta myös ensikertalainen Niko Halminen, jos lajitaustaksi ei otetaan huomioon mökkisulkapallon pelailua lapsuudessa.

– Tämä on kyllä ihan eri laji, hän toteaa.

Sulkapallon pariin Halminen on päätynyt, koska hän aloitti lokakuussa 2025 Suomen Sulkapalloliiton hankekoordinaattorina. Halminen tunnetaan soveltavan liikunnan asiantuntijana ja apuvälineteknikkona sekä soveltavan retkeilyn edistäjänä.

– Aikuisena en ole aktiivisesti pelannut pallopelejä ennen tätä. Oma lajitausta on karate ja luontoliikunta.

Halmisella on synnynnäinen CP-vamma ja hän pystyy kävelemään lyhyitä matkoja, mutta käyttää arjessa pyörätuolia. Niinpä nytkin lajimuotona on pyörätuolisulkapallo.

– Tämä laji voisi hyvin olla yksi lisäpalikka myös omaan liikkumiseen.

Parasulkapallon perusidea on tuttu kaikille sulkapallon ystäville: kaksi pelaajaa tai paria lyövät sulkaa verkon yli vastustajan kenttäpuoliskolle. Tavoitteena on saada sulka osumaan maahan vastustajan alueella tai pakottaa vastustaja virheeseen.

Pelisäännöt noudattavat pitkälti tavallisen sulkapallon lakeja, mutta lajiin on tehty mukautuksia reiluuden varmistamiseksi.

– Ensimmäinen asia, joka parasulkapallossa tulee vastaan, on rajat. Pyörätuolien kanssa pelaaminen tapahtuu puolikkaalla kentällä, ja verkkopeliä ei pelata, kertoo parasulkapalloa 12 vuotta harrastanut Heidi Manninen.

Verkkopelin puuttuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kentän etuosa on pelialueen ulkopuolella. Sallittu pelialue, jonne sulkaa voi lyödä, alkaa standardien mukaisen sulkapallokentän etummaisesta syöttörajasta. Se sijaitsee tarkalleen 198 senttimetriä verkosta.

Kuusi eri vammaluokkaa

Parasulkapallossa pelaajat luokitellaan kuuteen eri vammaluokkaan. Pyörätuoliluokkia on kaksi. Lisäksi on neljä eri luokkaa pystypelaajille, joista yksi on lyhytkasvuisille. Kaikissa vammaluokissa sekä normaalissa sulkapallossa verkon korkeus on sama.

Manninen kertoo, että pyörätuolilla pelattavassa sulkapallossa korostuu liikkuminen etu- ja takasuuntiin.

– Vaikka kentän koko on rajatumpi, kiire tulee, hän vakuuttaa.

Ratsastusonnettomuudessa vuonna 2012 selkäydinvamman saanut Manninen löysi sulkapallon pariin vuonna 2013. Hän pääsi silloin Jyväskylässä mukaan palloiluryhmään.

– Porukka tarvitsi nelinpeliin neljännen, ja sain mahdollisuuden pelata lainatuolilla.

Tuota pikaa kuvioihin tuli mukaan kilpailu ensin kotimaassa, sitten kansainvälisillä kentillä. Naisten nelinpeleistä Mannisella on EM-pronssit vuosilta 2018 ja 2025. On perusteltua sanoa, että laji on vienyt hänet mukanaan.

– Ensimmäisissä kisoissa yritin lähinnä osua palloon. Ensimmäisistä kisoista sisuuntuneena päätin opetella liikkumisen, Manninen kertoo.

Siinä missä pystyssä pelaavat sulkapalloilijat voivat hyödyntää hyvinkin jyrkästi lattiaan putoavia smash- ja drop-lyöntejä, pyörätuolipelaajilla vaihtoehtoja on vähemmän. Kärsivällisyys ja taktiset valinnat korostuvat.

– Me pelaamme pitkää pallorallia ja yritämme erilaisilla lyönneillä käyttää kenttätilaa mahdollisimman järkevästi, että vastustajan saa jallitettua pinteeseen, Manninen kuvailee.

Kuten pystyssä pelattavissa pelimuodoissa, myös pyörätuolissa istuen voidaan pelata joko kaksin- tai nelinpeliä.

– Itse tykkään eniten nelinpelistä siinä mielessä, että voi pelata kaverin kanssa ja pelitilanteet ovat monipuolisempia, Manninen kertoo.

Tasa-arvoista seuratoimintaa

Sulkapalloliito aloitti hiljattain Vammaisten lasten ja nuorten osallisuus sulkapallon seuratoiminnassa (VALANOS) -hankkeen, jonka hankekoordinaattorina Niko Halminen toimii.

Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä suomalaisten sulkapalloseurojen sekä Vammaissulkapallo ry VaSuPan kanssa, jonka puheenjohtaja Heidi Manninen on.

Hankkeen tavoitteena on saada parasulkapallo osaksi seurojen normaalia avointa toimintaa, jolloin vammaiset lapset ja nuoret voivat harrastaa sulkapalloa luontevasti saman katon alla muiden kanssa. Tänä vuonna luvassa on useita eri lajikokeiluja ympäri Suomen.

Sulkapalloliiton paratoiminnan päävalmentaja Pekka Rantanen kuvailee sulkapalloa lajiksi, jossa vammaiset ihmiset pääsevät helposti vammattomien mukaan.

Rantasen oma sulkapallo­seura Mansen Sulka on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Tampereen Seudun Invalidit ry:n kanssa ja pyörittänyt kaupungin tukemana jo kolme vuotta kouluille soveltavan sulkapallon ryhmiä.

– Meillä on seurassa sellainen ajatus, että kaikki voivat tulla mukaan perustreeneihin.

Mansen Sulalla ja joillakin muilla suomalaisilla sulkapalloseuroilla on lainakäyttöön tarkoitettuja pelituoleja.

– Pelituoleja löytyy myös Paralympiakomitean apuväline- ja pelivälinevuokraamosta paravalineet.fi, Heidi Manninen vinkkaa.

Rantasen mukaan pyörätuolisulkapallo on vähintään yhtä hauskaa kuin tavallinen sulkapallo.

– Se sisältää myös paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
 

Teksti ja kuvat Mikko Kääriäinen