Espoossa asuva ukrainalainen Oleksii Pererva opiskelee suomea, osallistuu Ukrainan tukitapahtumiin ja liikkuu itsenäisesti kaupungilla pyörätuolilla.

Tällainen arki tuntuu hänestä yhä poikkeukselliselta.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani vapaa, koska voin vihdoin suunnitella päiväni itse, hän sanoo.

Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä. Siihen kuuluvat vammautuminen, vuosien kuntoutus, pakeneminen Venäjän miehityksen alta ja jalkojen amputointi.

Nyt Pererva rakentaa vähitellen uutta elämää Suomessa.

Vamma muutti elämän

Perervan elämä muuttui ensimmäisen kerran yhdessä hetkessä vuonna 2005. Silloin 27-vuotias mies putosi rakennustyömaalla talon katolta ja mursi selkänikamansa.

– Lääkärit sanoivat, että voisin toipua, joten ajattelin tuolloin tilanteeni olevan väliaikainen. Uskoin, että saisin pian jalkojeni liikkuvuuden takaisin, Pererva kertoo.

Leikkauksen jälkeen hänen jalkojensa liikuntakyky ei kuitenkaan palautunut. Myöhemmin selvisi, että hoidossa tapahtui virhe.

Perhe yritti saada Perervalle kuntoutusta erikoistuneesta kuntoutuslaitoksesta, mutta rahat eivät riittäneet siihen. Perervan isä kuitenkin rakensi pojalleen kaksi harjoittelulaitetta.

– Harjoittelin kuin hullu. Joka päivä useita tunteja, Pererva kertoo.

Urheilusta tuli noina aikoina tärkeä osa Perervan elämää. Hän aloitti voimanoston ja kilpaili siinä.

Pako miehityksen alta

Maaliskuun alussa 2022 Perervan elämä mullistui toisen kerran. Venäläissotilaat saapuivat Verbivkaan Harkovan alueella.

Pererva oli valittu alueensa kylänvahimmaksi, joka on vähän kuin pormestari. Siksi hän meni suoraan kysymään sotilaiden suunnitelmia.

– Kysyin, kuinka kauan he aikovat olla täällä. He vastasivat: ”Ikuisesti”, hän muistelee.

Miehittäjät yrittivät painostaa häntä yhteistyöhön.

– On outo tunne, kun sinua uhataan rynnäkkökiväärillä etkä voi tehdä mitään. Tunnet olevasi täysin puolustuskyvytön.

Lopulta Pererva päätti paeta. Varhain aamulla hän lähti liikkeelle manuaalisella pyörätuolilla. Mukana olivat vain asiakirjat ja vesipullo.

Päivän aikana hän kulki noin 30 kilometriä ja hankasi kätensä verille päästäkseen turvaan.

Hoito Suomessa pelasti hengen

Elämä Ukrainassa sai taas käänteen vuonna 2023. Pererva palasi silloin kotikyläänsä Verbivkaan, koska Ukrainan joukot olivat onnistuneet vapauttamaan alueen miehityksestä.

Hänen terveydentilansa alkoi kuitenkin heikentyä nopeasti.

Jalkoihin oli tullut haavoja, jotka eivät parantuneet. Kun hän lopulta pääsi sairaalaan Harkovaan, hänelle oli jo kehittynyt sepsis.

Lääkärit amputoivat molemmat jalat, mutta haavat märkivät edelleen. Lääkärit varoittivat, ettei hän välttämättä selviäisi hengissä.

– Ensimmäinen asia, jonka sanoin lääkäreille nukutuksen jälkeen, oli, että haluan elää, hän muistelee.

Samaan aikaan Harkovaan kohdistui jatkuvasti ohjusiskuja. Vapaaehtoisilta Pererva kuuli mahdollisuudesta päästä hoitoon ulkomaille. Yksi vaihtoehdoista oli Suomi.

– Tiesin, että entinen valmentajani asui täällä. Soitin hänelle ja kysyin, saisinko täällä hoitoa ja sopiiko Suomi vammaisille ihmisille. Hän sanoi: ”Tule tänne, niin näet kaiken itse.”

Poika ja vaimo pakenivat Perervan kanssa. Pererva viettiin Jorvin sairaalaan Espoossa ja hänelle tehtiin lukuisia leikkauksia.

– Se pelasti henkeni. Täällä kaikki on aivan eri tasolla, niin lääkinnälliset laitteet kuin potilaiden kohtelukin. Eikä tämä maksanut minulle senttiäkään, hän sanoo.

Tulevaisuus Suomessa

Vaikka Oleksii Pererva kaipaa kotikyläänsä Verbivkaan, hän näkee tulevaisuutensa Suomessa ja opiskelee suomen kieltä.  

Hän parantelee yhä haavojaan, joten sairaanhoitajat käyvät päivittäin vaihtamassa sidokset. Hoidosta huolimatta hän pystyy huolehtimaan itsestään.

– Ukrainassa tarvitsin jatkuvasti apua. Metrossa matkustamiseen tarvittiin useita ihmisiä. Junaan pääsemiseksi tarvittiin vähintään neljä ihmistä nostamaan minut pyörätuolini kanssa, hän kertoo.

Ukrainassa kokemansa jälkeen suomalainen ympäristö tuntuu hänestä huomattavasti esteettömämmältä ja ihmisten asenteet ystävällisemmiltä.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Pererva katsoo eteenpäin. Haastattelun antamisen jälkeen hän kertoo, että on ilmoittautunut juuri kuntosalille. Hiljalleen hän voi palata takaisin urheilun pariin, ja elämä jatkuu.

Teksti: Svitlana Yeharmina

Kuvat: Jussi Eskola