Sari Mukkala rullaa Oulun yliopistollisen sairaalan D-talon hissiin ja siitä toiseen kerrokseen, vaativan kuntoutuksen osastolle. Vastassa on hymyileviä kasvoja.

Vertaiskuntouttaja, verku, on tuttu ja tärkeä kasvo osastolla. Selkäydinvammaiset Akson ry:n palkkalistoilla olevalla Mukkalalla on viikossa kuusi ryhmätyötuntia sekä kehittämis-, koulutus- ja osastotöitä.

– Tehtävänkuvani on olla kuntoutujien mentori. Ajattelen, että tärkein tehtäväni on näyttää, että elämästä selviää selkäydinvammasta huolimatta ja pyörätuolin kanssa voi elää ihan tavallista, hyvää elämää.

Vaativan kuntoutuksen osastolle tullaan usein heti vammautumisen akuuttivaiheen jälkeen, kun tilanne on stabiili ja kuntoutuminen voi alkaa.

Mukkala ajattelee, että hänen paikkansa vertaiskuntouttajana on toimia henkilökunnan ja kuntoutujien välissä. 

– Ymmärrän myös kuntoutujan henkisten haasteiden keskeneräisyyttä. Olen myös se henkilö, jolla on aikaa kuunnella. Hoitohenkilökunnalla on omat kiireensä, mutta minulla ei ole kiire. 

Kekseliäs kiertoteille 

Sari Mukkala on kaksinkertainen selkäydinvammainen. Kun hän oli 7-vuotias, hänen selkäytimestään löydettiin kasvain.

– Kasvain oli hyvänlaatuinen. Se olisi voitu leikata, mutta riskinä olisi ollut neliraajahalvaus. Yksinhuoltajaäitini teki päätöksen, että kasvain hoidettaisiin sädehoidolla, ja niin tehtiin. Pyörätuolista tuli osa elämääni yhtä aikaa koulun aloituksen kanssa. Ajattelen, että se oli armollinen ikä vammautua, sillä lapsen identiteetti on vasta muovautumassa. Lapsi suhtautuu myös luonnostaan uteliaasti vaikkapa apuvälineisiin.

Kasvain oli tehnyt pysyvät tuhot jalkahermoihin. Mukkalalla oli silti tunto jaloissaan ja hän pystyi liikuttamaan niitä hiukan. Seisominen onnistui, jos polvet lukittiin suoriksi.

Uusi arki lähti sujumaan hyvin. Kotona sai ottaa käyttöön kaiken luovan ajattelun, jotta pärjäsi myös silloin, kun ketään ei ollut auttamassa.

– Tietynlainen pellepelottomuus kulkee meillä suvussa. Aina ei tarvitse olla juuri se tietty apuväline käsillä, vaan mielikuvitusta saa käyttää. Olen kekseliäs kiertoteille. 

Onnettomuus vei tunnon jaloista

Onnettomuus tapahtui eräänä talvisena aamuna, kun Mukkala oli parikymppinen. Ohutta lunta oli satanut, ja Mukkala putsasi autonsa lumesta lähteäkseen fysoterapiakäynnilleen. Autoon noustessa pyörätuli luisti alta, sillä lumikerroksen alla olikin jäätä.

– Kaaduin auton oven kynnykseen ja selkärankani meni poikki.

Onnettomuuden myötä katkesi myös selkäydin, ja Mukkala menetti jalkojensa tunnon.

– Sen jälkeen oli monta asiaa, jotka piti opetella uudelleen.

Epätoivoon vaipuminen ei silti ollut Mukkalan tapa käsitellä asiaa.

– Olin muutamaa vuotta aiemmin käynyt läpi elämänvaiheen, jossa kävin mustissa vesissä. Uuden vammautumisen aikaan puolisoni oli jo tullut elämääni ja katsoin tulevaisuuteen aivan uusin silmin. Suhtauduin tilanteeseen uteliaasti. Kysyin muilta vammautuneilta, mitä nyt pitää ottaa huomioon. Ahaa, pitää olla tarkkana jalkojen asennon suhteen, etteivät nilkat väänny tai tule ihorikkoja. 

Perhe, auto ja asuntolaina

Ennakkoluulot. Ne ovat vahvoina sellaisen ihmisen ajatuksissa, joka vielä hetki sitten oli vammaton, mutta nyt vammautunut.

– Olen kuullut monelta, että tämä on ensimmäinen kerta, kun he edes puhuvat pyörätuolissa olevalle henkilölle. Nyt heistä itsestään on tullut pyörätuolia käyttäviä ihmisiä, joten ristiriita on raju.

Siksi Mukkalan mielestä on erityisen tärkeää näyttää omalla esimerkillään, että vammautuneenakin elämä on ihan tavallista.

– Puhun siitä, miten lapset ovat riidelleet ja miten kinkkukiusaus putosi lattialle ja koira söi sen ja oksensi. Haluan näyttää, että olen tavallinen, pystyvä ihminen, jolla on perhe, auto ja asuntolaina. Vastaavasti elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä, eikä niitäkään ole syytä peitellä, Mukkala sanoo.

Vammautuneiden huumori on usein mustaa, eikä Mukkala pelkää pistää siinä itseään likoon.

– Olen vitsaillut, että jos haluaisin edetä urallani, minun pitäisi hommata itselleni neliraajahalvaus. Siten voisin ymmärtää paremmin neliraajahalvaantuneita kuntoutujia, Mukkala nauraa.

Mukkalan pääasiallinen tulo tulee työkyvyttömyyseläkkeestä. Aktiivinen järjestöihminen on vertaiskuntouttajan työnsä lisäksi mukana monenlaisissa työryhmissä ja vapaaehtoistehtävissä, ja on myös Invalidiliiton kokemusasiantuntija.

– Tämä on unelma-ammattini.

Teksti: Kati Valjus

Kuvat: Mikko Törmänen