Etusivulle

Invalidiliiton pinssikeräyksellä varoja avustajakoiran hankintaan

Invalidiliitto ry kerää 31.8. alkaneella pinssikeräyksellä varoja avustajakoiran hankintaan ja kotimaiseen vammaistyöhön. Keräyksen toteuttavat koululuokat, urheiluseurat ja Invalidiliiton jäsenyhdistykset ympäri Suomen. Keräykseen lahjoittava saa muistoksi pinssin, jonka aiheena on leikkisän hyväntuulinen ruskea avustajakoira. Pinsseillä pyritäänkin saamaan näkyvyyttä ja tunnettuutta näille tärkeille arjen apulaisille. Pinssikeräys on käynnissä 23.11.2015 asti.

Uusia pinssikerääjiä tarvitaan

Aiemmin kampanjaan osallistuneet koululuokat ovat kokeneet pinssikeräyksen tuovan myös lisäsisältöä opetukseen. Nyt tarvitaan vielä lisää uusia innokkaita kerääjiä koululuokista ja urheiluseuroista. Osallistumalla pinssikeräykseen koulut ja seurat kartuttavat myös omaa kassaansa, sillä osa keräystuotosta jää palkkiona kerääjätaholle.
- Pidimme Invalidiliiton pinssikeräyksen merkityksellisyydestä, sillä rahaa ei kerätty pelkästään luokalle. Keräyksen kasvatuksellinen puoli sopi kouluun erittäin hyvin, oppilaat pääsivät harjoittelemaan esiintymistä ja kertomaan tärkeästä asiasta eteenpäin, kertoo opettaja Santeri Mäkelä Oulunkylän ala-asteelta.
Lisätietoja keräyksestä osoitteesta www.invalidiliitto.fi/pinssit
Poliisihallitus on myöntänyt Invalidiliitolle keräysluvan 2020/2013/4434 ja se on voimassa vuoden 2015 loppuun.

Lisätietoja:
Keräyspäällikkö Petri Äikiä, p. 0400 664 976, petri.aikia@invalidiliitto.fi
Markkinointiassistentti Tarja Pohjonen, p. 050 352 4531, tarja.pohjonen@invalidiliitto.fi