Etusivulle

Sinikka Hiekkalalle dosentin arvo

Invalidiliiton tutkimusjohtaja Sinikka Hiekkalalle (ent. Peurala) on myönnetty dosentin arvo Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Hiekkala piti arvoon liittyvän opetusnäytteensä 8.12. Luennon kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat ja sen aiheena oli liikkumisen kuntoutus aivoverenkiertohäiriötä sairastaneilla potilailla.

Väestön ikääntyessä aivoverenkiertohäiriön sairastavuuden ennustetaan lisääntyvän merkittävästi, mikäli ennaltaehkäisyä ei onnistuta tehostamaan. Tällä hetkellä Suomessa sairastuu vuosittain noin 25 000 henkilöä aivoverenkiertohäiriöihin, joita ovat aivoinfarkti, aivoverenvuoto, lukinkalvonalainen vuoto ja ohimenevä aivoverenkiertohäiriö eli TIA.

Aivoverenkiertohäiriö on yleisin aikuisten pysyvän vammautumisen syy ja kolmanneksi yleisin kuolinsyy syövän ja sydänkohtauksen jälkeen. Kuntoutuksella voidaan edistää sairastuneiden toimintakykyä.

- Kuntoutus tulisi aloittaa mahdollisimman varhain ja riittävän intensiivisesti suurimman hyödyn saavuttamiseksi. Liikkumisen kuntoutuksesta on Suomalaisen lääkäriseura Duodecim luokituksen mukaan tarkasteltuna vahva A-luokan näyttö esimerkiksi kävelyharjoittelusta ja käden tehostetun käytön kuntoutuksesta, Sinikka Hiekkala toteaa.

- Myös uusia lupaavia kuntoutusmuotoja tutkitaan, mutta niistä näyttö on vielä niukkaa. Näitä ovat esimerkiksi erilaisten kaupallisten pelien hyödyntäminen tai terapeuttiset robotit, joista varsinkin ns. exeskeletonit ovat lupaavia.

Hiekkalan luento päättyi lohdulliseen johtopäätökseen: jokainen meistä voi vähentää sairastumisriskiä elintavoilla, kuten terveellisillä ruokavalinnoilla, riittävällä liikunnalla ja tupakoimattomuudella.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).