Etusivulle

Validia Ammattiopiston kampukselle rakennetaan uutta opetustilaa

Ennen kuin päästään rakentamisvaiheeseen, on kuitenkin purettava vanha autokorjaamorakennus uuden tieltä. Samaan aikaan osittain puretaan ja peruskorjataan myös viereinen rakennus.

Vanha rakennus oli tullut tiensä päähän, eikä 1930-luvulla teollisuuskäyttöön rakennettu ja  aikanaan oppilaitoksen tarpeisiin muutettu rakennus ole enää Invalidiliiton esteettömyystavoitteiden mukainen.

–  Uudisrakennuksella ja peruskorjauksella saamme tämän päivän vaatimusten mukaiset terveelliset opetustilat noin sadalle opiskelijalle, kertoo rehtori Tiina Meriläinen.

Uusi rakennus sijaitsee Mannilantien kampuksella junaradan puolella, ja sen värimaailma tulee noudattelemaan vieressä olevien ulkokuoreltaan suojeltujen rakennusten värimaailmaa. Sisällä modernia tunnelmaa luo kahden kerroksen korkuinen työpajatila, jossa on paikka 13 autonosturille. Rakennuksesta on esteetön yhteys viereisiin rakennuksiin, joista toiseen uuden sillan kautta.

Vanhan rakennuksen purkaminen alkaa kesäkuussa ja uusien tilojen rakennusvaiheeseen päästään syksyllä. Uudisrakennuksen on tarkoitus valmistua huhtikuussa 2016.