Mikä nuoria kiinnostaa?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, johon minulla kovaa vauhtia kohti keski-ikää kiitävällä ihmislapsella ei ole suoraa vastausta. Jos vertaan omaa nuoruuttani ja nykyaikaa, niin maailma on muuttunut paljon lyhyessä ajassa. Esimerkiksi sosiaalisen median kanavista Facebook perustettiin vuonna 2004 eli 16 vuotta sitten, jolloin itse olin 20-vuotias. Nykypäivänä Facebook alkaa olla nuorison keskuudessa enemmän out, kun taas Insta-storyt on kuulemma enemmän suosiossa tai ainakin minulle nuoremmat ystävät ovat näin kertoneet kertoneet. Tämä kertoo siitä, että maailma muuttuu kovaa vauhtia teknologian kehittyessä synnyttäen uusia ilmiöitä ja sosiaalisia yhteisöjä.

Ei voida siis sanoa, että nuoriakaan kiinnostavat samat asiat vuodesta toiseen tai että kaikkia nuoria kiinnostavat kaikki nuorten asiat. Yhtä kiinnostaa tubettaminen ja videopelit, kun taas toisia voi kiinnostaa vaikkapa matkailu, politiikka tai muu vaikuttamistoiminta. Mitä tämä vaatii esimerkiksi palvelun tarjoajilta? No tietenkin sitä, että he ovat ajan hermolla seuraamalla nykyaikaa . Markkioinnin näkökulmasta olennaista lienee myös se, että osaa markkinoida oikeaa tuotetta tai palvelua oikealle kohderyhmälle tarpeen ja ajan hengen mukaisesti. Kokonaisuutena se ei ole välttämättä kaikille helppoa, koska koko ajan tulee uusia innovaatioita ja kilpailu on kovaa, jossa pitää osata vastata kilpailijan ”huutoon”.

Järjestöpuolella kuulee usein sanottavan, että nuoria tarvittaisiin mukaan tai miten nuoria saataisiin kiinnostumaan järjestötoiminnasta? Voi olla, että esimerkiksi isä tai äiti on liittänyt lapsensa jonkun järjestön jäseneksi ajatellesssaan, että näin oma lapsi ja perhe saa esimerkiksi lisätietoa toiminnasta, on mahdollisuus osallistua tapahtumiin tai saada vertaitukea.

Ajatuksenahan tämä on hyvä ja kunnioitettava asia, jonka jokainen vanhempi tekee lapsensa parhaaksi. Sitten kun se oma kullannuppu kasvaa vähitellen lapsesta nuoreksi, niin kiinnostuksen kohteet usein muuttuvat. Joku voi ajatella, että EVVK mikään järjestötoiminta. Kaikkiahan järjestötoiminta ei kiinnosta eikä tarvitsekaan.

Miten nuoria saadaan mukaan järjestötoimintaan?

No pohditaanpa lyhyesti, että miten niitä nuoria saataisiin mukaan? Oma mielipiteeni on se, että esimerkiksi paikallisyhdistysten toimintaa pitää uskaltaa rohkeasti muuttaa kokeilemalla rohkeasti erilaisia asioita. Kaikkea ei tarvitse kääntää välttämättä päälaelleen. Uudistuminen tai toiminnan sisällön muokkaaminen voisi lähteä esimerkiksi siitä, että ensiksi kartoitetaan nuorten jäsenmäärä yhdistyksessä ja lähetetään kysely, jossa kysytään mitä nuoret haluisivat itse tehdä? Nimenomaan itse tehdä, koska yhdistyksessä kymmeniä vuosia toiminut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja eivät sitä tiedä.
On myös tärkeä miettiä ennakkoon, miten nuoret tavoitetaan? Perinteinen mustavalkoinen jäsenkirje ei ehkä houkuttele. Hmm.. missäs ne nuoret ovat? Voisiko nuoret olla esimerkiksi somessa? No sehän vaatii jo ensimmäisen uudistuksen, että perustetaanko yhdistykselle oma sivu sosiaaliseen mediaan, lähetetäänkö kenties sähköposti- tai webropol-kysely tms?

Kuten huomaatte, niin myös järjestötoiminnassa ollaan periaatteessa ihan samojen kysymysten äärellä kuin esimerkiksi yrityselämässä. Pitää olla ajan hermolla ja uskaltaa rohkeasti muuttaa toimintaa vastaamalla huutoon ja erottumalla. Se vaatii konkreettisesti myös sitä, että yhdistystoiminnassa ei olla vaan kunnian takia, vaan oikeasti toiminnan kehittämisen ja vaikuttavuuden takia. Tämä ei tarkoita sitä, että ns. ”kokenut kaarti” lähtee ovet paukkuen pihalle, vaan joukkueessa pitää olla sekoitus kokenutta kalustoa ja nuoruutta, johon jokainen tuo omaa osaamista. Kokenut kalusto näyttää esimerkkiä ja kasvattaa nuorista sitoutuneita toimijoita antamalla myös rohkeasti vastuuta ja tilaa toimia. Olisiko tässä yhtään vastauksia siihen, miten nuoria saataisiiin mukaan järjestötoimintaan? Voi olla, että osa nuorista sanoo edelleen EVVK, mutta jos et kokeile, niin et voi tietää – muutos on mahdollisuus!

Osku Timonen, järjestöaktiivi ja Invalidiliiton kokemustoimija.

Hän juontaa yhdessä Iina Pyläläisen kanssa Invalidiliiton Ihan sama? -podcastin 3. tuotantokautta. Podcast löytyy myös Suplasta, Spotifystä ja Apple podcasteista sekä Invalidiliiton kotisivuilta.

Kuuntele Ihan sama? -podcastin jakso nro 17: Mikä nuoria kiinnostaa:

Jaa uutinen

Kommentoi