kuvassa psykologi Pirkko Lahti
kuvassa psykologi Pirkko Lahti

Herkästi innostuva ikiliikkuja

Ihmisen mielenterveydestä tuli Pirkko Lahdelle elämäntyö. Sosiaalisesti aktiivisella verkostoitujalla on riittävän innokas ja utelias luonne, mikä pitää hänet valistustyössä kiinni vielä eläkkeellä.

Tunne kuulua johonkin yhteisöön, on äärettömän tärkeää. Sanoa huomenet ja juoruta edellispäivän asioista, kertoa mitä on valmistanut tai syönyt ruuaksi. Sosiaalisuuden janoa ei sammuta virtuaalinen yhteys, vaan on tärkeää nähdä ihmisiä kasvotusten ja olla elävässä kosketuksessa heidän kanssaan.
– Jos korona on johonkin vaikuttanut, niin se on nostanut arvostusta ja kaipuuta toisia ihmisiä kohtaan. Ammattilaisena tällainen kehitys on ollut hienoa nähdä, sanoo Pirkko Lahti aamupäivän hämärissä kotonaan Helsingin Uudenmaankadulla.

Nykyisin eläkkeellä oleva Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja on havainnut, että psykologisen tietämyksen tarve on kasvanut räjähdysmäisesti. Eikä ihme. Kurjinta koronakriisissä on, että epävarmuuden ilmapiiri on vallannut tilaa, mikä haastaa suhtautumistamme asioihin.
– Korona rikkoi asian, josta ei ole puhuttu. Varautumisenpelko on iskenyt meihin. Nyt meillä on oppimisen paikka, kun tulevaisuutta ei voi ennakoida samalla tavalla.

Mielissä kytee monenlaisia ajatuksia: entä jos tuleekin koronapandemian kolmas aalto, miten kauan sitä kestää, entä jos virus onnistuu muuntautumaan, eikä rokote tehoakaan, miten nopeasti se on kaikkien saatavilla, miten kauan se antaa immuniteetin. Uskallanko mennä teattereihin, konsertteihin ja urheilutapahtumiin sittenkään, vaikka rajoitukset poistuisivat.
– Pelko jää leijumaan, eikä se poistu kovin nopeasti mielestämme. Kun on mennyt pari kolme vuotta, niin elämme jo normaalimmissa olosuhteissa.

Tärkeintä tässä hetkessä on psykologin mukaan elää arkea päivä kerrallaan.

Jos vanhemmat saisivat antaa lahjan lapsilleen, ne olisivat sosiaalisen pääoman kasvattaminen ja kriisitilanteesta selviämisen taidon. Kodin ja elinympäristömme antamat opetukset ja mallit säilyvät koko eliniän. Mallioppiminen ja ymmärrys siitä, että olemme eri-ikäisiä, -kuntoisia luovat turvallisuuden tunnetta.
– Tarvitsemme tunteen, että meitä arvostetaan ja että meidän mielipidettämme kuunnellaan.

Meidän on hyvä myöntää itsellemme olevamme kyllin hyviä. Menneisiin asioihin katsominen ja niistä syyllistäminen on turhaa. Jokainen toimii kulloisessakin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla – ja oppii toivottavasti virheistään.

Yksi tärkeimmistä asioista on etsiä elementtejä, joilla omaa arvostusta ja sitoutumista elämään voi mitata. Kerätä aitoja ihmisiä ympärilleen. Sosiaalinen media harvoin tarjoaa rinnallemme muuta kuin tiedonsaajia ja -antajia.
– Hiljaisia kanssakävijöitä, jotka korostamatta itseään hyppäävät vaihtopenkiltä mukaan, kun tarvitsemme heitä.

Lahti sanoo, että erään tutkimuksen mukaan meillä pitäisikin olla arkunkantajat valmiiksi mietittynä. Neljästä kuuteen hyvää ystävää, jotka jaksavat kuunnella huoliamme kriisitilanteessa.
– Huoli kulutetaan kertomalla sanasta sanaan. Mutta yksi hyvä ystävä ei riitä, sillä hän uupuu.

Ortodoksien käyttämä sana armorikas, on sana, jota soisi Lahden mielestä käytettävän useammin.
– Ihmiset voisivat kerran päivässä miettiä, missä ovat olleet hyviä. 75 vuotta täytettyäni istun kerran vuodessa almanakka kädessäni ja teen inventaarion siitä, mihin olen aikaani käyttänyt. Mitkä asiat ovat nousseet keskeisiksi elämässäni.

Lahti ei pidä hyvänä sitä, että tavoitteet asetetaan liian korkealle. Aikuisikään päästyään on opittava armeliaisuutta.
– Keskeneräiset asiat kuluttavat, etkä voi koko elämääsi olla tyytymätön itseesi.

Parempi on tehdä tietoisia päätöksiä ja jättää taakseen ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa tai jotka eivät koskaan onnistuneet. Toinen keino on kirjoittaa vaikeat asiat paperille. Unohtaa ne pariksi viikoksi. Antaa alitajunnan tehdä töitä.
– Mieli hakee ratkaisua itsestään. Tällä tavalla rakentuvat luentonikin. Rakenne syntyy alitajunnassa.

Pirkko Lahti kummastelee, että kukaan ei ole huolissaan siitä, minkälaiseksi 90-vuotiaan, yksinäisen vanhuksen viimeisistä elinvuosista. Heidän on jäätävä kotiinsa tai palvelutaloon neljän seinän sisälle peläten koronatartuntaa.
– Yksinäisyys ja oman elämän rajallisuuden kohtaaminen nousevat tänä aikana pinnalle. Se on hyvin surullista.

Silti Lahti kokee, että koronakriisi osuu pääosiin perheellisiin, jotka eivät ole tottuneet kohtamaan toisiaan ja aidosti elämään keskenään, vaan ovat suunnanneet energiansa työhönsä ja harrastusten pariin. Tiettyyn rajaan asti yksinäisyys on ikäihmisille jo tuttua.
– Eläkeläisten arki ei ole muuttunut. Luemme, käymme kaupassa ja elämme normaalia arkea.

Aviomies Kauko siirtyi hiljattain palvelutaloon. Se on merkinnyt uudenlaista totuttautumista yksin elämiseen ja arkeen, jonka aiemmin täytti omaishoitajan rooli. Nyt Lahti on ryhtynyt täyttämään päiväänsä lähes entisajan malliin. Kalenteri täyttyy lounastapaamisista ja puhujakeikoista hurjaa vauhtia.
– Kai menoja on vähitellen rajoitettava, ja minunkin jo hiljennettävä vauhtia, lähes 80-vuotias tarmokas nainen mietiskelee.

Kilauta ystävälle

Eläkeläisenä on vierähtänyt jo 15 vuotta. Lahti on kehitellyt monenlaista toimintaa. Yksi henkilökohtaisista saavutuksista on ystävistä huolehtivan soittoringin perustaminen. Päivittäin Lahti laittaa noin kymmenelle ystävälleen viestin tai soittaa heille.
– Ajatuksena on, että jos soittaisin seitsemälle henkilölle, jotka soittaisivat seitsemälle henkilölle, olisi kasassa melkoinen toisistaan huolehtiva rinki.
– Sitten keksin, että voin soittaa WhatsAppilla yhteissoiton neljälle ystävälle samanaikaisesti. Erilaisia ryhmiä voi tehdä vaikka kuinka paljon.

Aktiivisen työuransa aikana Pirkko Lahti ei ennättänyt televisiota juuri katsella. Välillä hän pistäytyi työpäivän jälkeen yksinään elokuvissa ja jatkoi sitten työtä kotoa käsin myöhään yöhön. Nyt hän on nautiskellut monien suomalaisten televisiosarjojen annista.
– Eläkeläiset kuluttavat aikaansa katselemalla elokuvia ja kuuntelemalla radiota.

Aika ruudun äärellä vierähtää vauhdikkaasti, ja välillä Lahden on ravisteltava itsensä arkitodellisuuteen. Yle Areenaa ja Netflixiä hän kehuskelee aikamoisiksi aarteiksi. 50 tuntia hänellä vierähti ranskalaisen vakoojasarjan Le Bureaun parissa.
– Sarja on hyvin tehty ja lähellä todellisuutta. Sarjan jännite kantaa.

Yle Areenan tarjonnasta Lahti sammuttaa kulttuurinjanoaan ja kuuntelee säännöllisesti kahta ohjelmaa: Muistojen bulevardia ja Klassista kahteen.

Hiihto ja kävely ovat olleet aina rakkaita harrastuksia Pirkko Lahdelle. Työuransa jälkeenkin hän on suunnannut lukuisia kertoja Lappiin, Saariselälle tai Luostolle vaeltelemaan tai laduille hiihtelemään. Nyt hän on käynyt ystävänsä kanssa tunnin lenkin Kivikon hiihtohallissa.

Teksti Heli Koivuniemi
Kuva Timo Porthan

Lue lisää aihepiiristä

Jaa uutinen

Kommentoi