Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, kun lähes 90 pelaajaa oli kokoontunut Riihimäen Urheilutaloon kilpailemaan perinteiseen Lasikaupunki Boccia -turnaukseen. Turnaus oli järjestyksessään jo 40.

Vaikka Riihimäen kolmesta lasitehtaasta viimeisessäkin uunit kylmenivät jo vuosikymmeniä sitten, koristivat turnauksen palkintopöytää edelleen komeat kristallimaljat. Lasikaupungin perinteitä kunnioittaen.

Ennen kuin upeisiin palkintoihin päästiin käsiksi, pelattiin 28 joukkueen kesken melkoinen määrä pelejä. Boccia on taito- ja tarkkuuslaji. Se on myös koukuttava, mutta onneksi ympärivuotinen peli. Kesäisin pelataan ulkona ja talvikaudella siirrytään sisätiloihin. Vain pallot vaihtuvat.

Lasikaupunki Boccia oli joukkueturnaus. Kolmihenkiset joukkueet kohtasivat ja näistä parhaat etenivät jatkopeleihin. Turnausvoitto ratkaistiin loppuottelussa.
Joukkuepelissä pelaajia on kolme ja jokaisella pelaajalla on kaksi palloa. Aloittava joukkue heittää valkoisen maalipallon kentälle, ja omat pelipallot on tarkoitus saada mahdollisimman lähelle sitä.

Joukkue yrittää niin kauan, kunnes oma pallo on lähinnä. Tai vaihtoehtoisesti pallot loppuvat. Pisteitä saa sen määrän, kuinka monta omaa palloa on lähinnä valkoista maalipalloa.

Nahkapäällysteisen pallon vaimea tussahdus salin lattiaan on lähes taianomainen kokemus. Pelin yksinkertaisuus ja samalla haastavuus luovat boccialle maagisen vetovoiman.

Viimeiselläkin heitolla peli voi vielä kääntyä tappiolla olevan joukkueen eduksi.

Tärkeää tässä urheilulajissa on myös se, että boccia on erinomaisen tasa-arvoinen. Vaikeampikaan liikuntavamma ei estä osallistumista ja menestymistä. Myös Riihimäellä oli mukana useita pelaajia, jotka lähettivät tarkat heittonsa matkaan pyörätuolissa istuen.

Edullisuus ja aloittamisen helppous näkyy boccian harrastajamäärissä. Suomessa pelaajia on tuhansia. Lähes kaikissa vammaisyhdistyksissä on lajin pelaajia ja harrastustoimintaa, joten myös erilaisia kilpailutapahtumia on kymmenittäin eri puolilla Suomea.

Jorma Naroma Lempäälästä on kilpaillut vuodesta 1996. Palkintokaapissa on kasapäin mitaleja Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista.

– Olen ennen vammautumistani pelannut alasarjoissa jalkapalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa. Kun kädet edelleen toimivat, olen tässä lajissa mukana, Naroma taustoittaa.

Lasikaupunki Boccia -turnauksessa Naroman edustama Tampereen Seudun Invalidien ykkösjoukkue sijoittui kakkoseksi. Jo alkusarjan otteluissa joukkue teki murskaavaa jälkeä.

– Me ollaan pienellä porukalla varmaankin Suomen menestynein ryhmä. Olemme Mäkisen Lassen kanssa olleet monta vuotta mukana myös PM-kisoissa. Erkki (Lindstedt) on vähän uudempi pelaaja, Naroma kuvailee.

Pää kylmänä

Boccian aloittaminen on todella helppoa, mutta kehitysportaita voi halutessaan kiivetä aina kansainvälisiin huipputurnauksiin saakka. Naroma kuvaa lajia SM- ja PM-tasolla jo erittäin vaativaksi.

– Tämä on tyypillinen toistolaji, se vaatii valtavan määrän toistoja. Heittojen on oltava tarkkoja. Harjoitellessa on niin, että jos maalipallo asetetaan kymmenen metrin päähän, on siihen osuttava 12 pallosta vähintään kymmenellä, Naroma kuvailee.

– Toki tämä on myös erittäin taktinen laji. On pystyttävä lukemaan peliä ja osattava tehdä ratkaisut sen mukaan. Joskus on osattava luopua pelin voitosta, jos siitä on koko ottelun kannalta hyötyä.

Joukkuepelissä taktinen osaaminen korostuu.

– Joskus tulee tilanne, että vastustajalla on monta palloa lähellä maalipalloa. Silloin tarvitaan se heittäjä, joka pystyy siirtämään maalipalloa, Naroma jatkaa.

– Toistotaustan pitää olla todella kova, jotta heitot ovat riittävän tarkkoja. Silti tärkeintä on pitää pää kasassa. Sopiva rentous pitää kyetä säilyttämään. Siksi on runsaan harjoittelun lisäksi myös kilpailtava aktiivisesti. Silloin oppii käsittelemään kilpailujännitystä.

Pohjois-Euroopassa 1900-luvun loppupuolella kehitetty boccia muistuttaa petankkia. Boccia on suunniteltu alun perin CP-vammaisille, mutta pelinä se sopii niin vammaisille kuin vammattomille.

Boccia on kuulunut paralympialaisten ohjelmaan vuodesta 1984 lähtien. Paralympialaisiin osallistuvat ns. kouru ja luokka 1. Kouruluokassa pelaavat kaikkein vaikeavammaisimmat. He käyttävät apunaan vierityskourua, jonka kenttään selin oleva avustaja suuntaa pelaajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Suorakaiteen muotoiselle kentälle heitetään vuoron perään punaisia ja sinisiä kovamuovisia palloja, sisällä pelattaessa käytetään pehmeitä muovisia tai nahkapäällysteisiä palloja. Värillisillä palloilla tulisi päästä mahdollisimman lähelle ensimmäisenä heitettyä valkoista palloa. Bocciassa jokaisella pelaajalla on oma merkitty ruutunsa, jonka sisällä heitetään. Muiden heittäessä ruudusta ei saa poistua.

Kentän leveys on kansainvälisissä säännöissä 6 x 12,5 m. Kenttä jakaantuu kolmeen alueeseen:

– Heittoalue, joka koostuu kuudesta 1 x 2,5 m:n ruudusta
– Välialue, jonka yli maalipallo on heitettävä
– Maalialue

Väli- ja maalialueen erottaa toisistaan v:n muotoinen raja, joka kentän keskiviivalla on 1,5 metrin ja sivurajoilla 3 metrin päässä heittoalueesta.
Kotimaassa käytetään myös sisällä 10 ja ulkona 15 metrin pituista kenttää.

Teksti ja kuva: Jari Korhonen