Etusivulle

Myrskyinen purjehdus vastatuuleen

Tuulamaria Toivanen huomasi ongelmia näkemisessään lääkäriopintojensa loppupuolella, parisenkymmentä vuotta sitten. Tutkinnon suorittaminen kuitenkin alkoi yllättäen hidastua. Syyksi osoittautui lukemisen vaikeus, joka johtui vioittuneesta silmien toiminnasta. Opiskelu jatkui erilaisten näkövammaisille tarkoitettujen apuvälineiden avulla.

Tuulamaria valmistui lopulta lääketieteen lisensiaatiksi ja työskenteli lääkärinä potilastyössä. Näkemisen ongelmien vuoksi lääkärin työ osoittautui kuitenkin kuormittavaksi ja uuvutti Tuulamariaa. Haaveet keuhkolääkäriksi erikoistumisesta oli unohdettava.

Eläkkeelle olisi ollut helppo jäädä, mutta mietinnän jälkeen Tuulamaria etsi ratkaisua työstä, joka ei vaatisi niin paljon näköaistin käyttöä. Näin keuhkolääkäriksi erikoistuminen muuttui psykoterapiaopinnoiksi. – Pystyin hyödyntämään aiempaa koulutustani ja työkokemustani sekä jatkamaan työn tekoa ihmisten auttamiseksi, kertoo Tuulamaria.

Suomessa käytössä olevista terapiasuuntauksista Tuulamaria kiinnostui erityisesti ratkaisukeskeisestä voimavarasuuntautuneesta psykoterapiasta, jota hän opiskeli kolme vuotta.

Pettymys kuitenkin oli, ettei Keva (Kuntien eläkevakuutus) myöntänyt hänelle rahoitusta uudelleenkoulutukseen kuntoutuksena. Sisukkaana hän kuitenkin hoiti opinnot päätökseen lainarahan turvin. Lopputyönsä hän teki sokeina syntyneiden lasten vanhempien tukemisesta ratkaisukeskeisen terapian keinoin.

Uusi ura psykoterapeuttina

Heti valmistumisen jälkeen Tuulamaria päätti perustaa oman yrityksen. Siihen hän sai apua mm. uusyrityskeskuksesta ja hakemalla tietoja netistä. – Missä uudessa myrskyssä silloin taas olinkaan! Tuulamaria huudahtaa.

Hän sai starttirahaa, mutta pankkilainaakin piti ottaa. Kun sopiva tila vastaanotolle löytyi Kuopiossa sijaitsevan Lääkärikeskus Cantin yhteydestä, työ yrittäjänä saattoi alkaa. Nyt Tuulamarialla on ollut oma toiminimi 1,5 vuotta.

-Yrittäjyydestä kiinnostuneet tarvitsevat ehdottomasti apua; mm. tiedon etsiminen on todella työlästä, toteaa Tuulamaria. – Hienoa, että nykyisin on esimerkiksi Yritystä!-projekti, joka edistää vammaisten henkilöiden yrityshaaveita ja auttaa tiedonsaannissa.

Tuulamariaa potuttaa erityisesti Kevan kanssa monta vuotta kestänyt kirjeenvaihto. Prosessi Kevan kanssa on vieläkin kesken. – En pystynyt Kevalle ilmeisesti edes ilmaisemaan itseäni niin, että olisin tullut ymmärretyksi - ja minulla on sentään yliopistotutkinto, joka edellyttää aika hyvää suomen kielen hallintaa ja itsensä ilmaisemista., ihmettelee Tuulamaria. - En saanut sieltä edes ymmärrettävää vastausta, eikä päätöksiin anneta valituslupaa. Mutta aina voi vaatia uudelleenkäsittelyä, jos vain älyää.

"En ole vielä valmis eläkkeelle"

-Minulla kävi tuuri uusyrityskeskuksen kanssa. Sieltä sattui löytymään kohdalleni hyvä ihminen, joka otti asian omakseen.

Periaatteessa eläkkeelle jääminen olisikin ollut huomattavan paljon helpompaa, mutta toimeliaana naisena Tuulamaria ei koe olevansa vielä valmis eläkeläiseksi.

– Aivan liian helposti vammaiset ihmiset ohjataan eläkesatamaan, sanoo Tuulamaria tuohtuneena. Asenne tuntuu olevan hänen mielestään harvalla virkailijalla kohdallaan päätöksiä tehdessä. – Onko yhteiskunnallamme varaa kouluttaa ihminen ja jättää sitten eläkkeelle? ihmettelee Tuulamaria. - Ihminen pitää nähdä yksilönä eikä diagnoosina. Paperit ja asiantuntijat puhuvat helposti ihmisen yli, eikä asiakasta haluta kohdata kasvotusten.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä

–Työ rytmittää päivän, se on tärkeä syy herätä uuteen päivään. Pitää kuulua johonkin, olla osa jotain. Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Kannattaa myös itse olla avoin erilaisille vaihtoehdoille. Vammaisena on erityisesti muistettava pitää huolta ensin omasta jaksamisestaan, ei saa uuvuttaa itseään.

Lepo, harrastukset, ystävät ja sukulaiset ovat Tuulamarialle tärkeitä. Harrastuksiin kuuluvat erityisesti musiikki, teatteri ja kuntosalilla käynti. Sekä vesijuoksu, jossa ei tarvitse varoa kuoppia. Hän tekee myös kirkon kautta vapaaehtoistyötä.

-Unelma-ammattini oli lääkäri. Jouduin kuitenkin valitsemaan uuden sataman, ja nyt olen tyytyväinen valintaani. Yrittäjänä minulla on erilainen vapaus, saan itse määrittää mitä teen ja miten paljon. Kehityn tässä työssä myös aivan eri tavalla kuin aiemmin.

-Mene kohti unelmaasi päättäväisesti, nauttien ja lempeästi itseäsi ja muita kohtaan, evästää Tuulamaria hymyillen.

Yritystä!-projekti tukee yrittäjyydessä

Yritystä!-projektissa edistetään vammaisten henkilöiden valmiuksia toimia yrittäjinä. Uuden yritystoiminnan edistämisen lisäksi projektissa tuetaan vammaisten yrittäjien hyvinvointia ja jaksamista.

Projektissa tuetaan vammaisia yrittäjiksi aikovia henkilöitä henkilökohtaisen ohjauksen, vertaistuen ja mentorivalmennuksen keinoin. Projektin aikana vammaisille yrittäjille järjestetään valtakunnallisia ja alueellisia tilaisuuksia, koulutuksia sekä verkostoitumiseen sparraushetkiä.

Projektin tavoitteena on myös jakaa tietoa mm. esteettömyydestä ja saavutettavuusosaamisesta paikallisille yrittäjäyhdistyksille. Vammaisten yrittäjien polkua yrittäjiksi helpotetaan kouluttamalla TE-toimistojen ja uusyrityskeskusten asiantuntijoita vammaisyrittäjyyden mahdollisuuksista ja haasteista.

Yritystä! -projektia hallinnoi Invalidiliitto ry. Projektin toimipisteet sijaitsevat Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Verkostoprojektissa kumppaneina ovat Kuurojen liitto ry, Lihastautiliitto ry, Neuroliitto ry, Nuorten Ystävät ry, Näkövammaisten keskusliitto ry, Vates säätiö sekä Suomen Yrittäjät.

Lisätietoja:projektipäällikkö Sinikka Winqvist, sinikka.winqvist@invalidiliitto.fi, p. 044 7650 633