Pienempiä ja suurempia esteettömyysongelmia

Olemme keskellä luontoa Metsähallituksen tiloissa pohtimassa luontoreittien esteettömyyttä, mutta puhe kääntyy nopeasti ihan muihin asioihin. Stergaki pystyy taustastaan johtuen pohtimaan esteettömyyttä laajemmin kuin vain kotimaan näkökulmasta.
- Tykkään kyllä ulkoilla, mutta teen sitä harmillisen vähän. Oikeastaan se ei johdu vammastani tai pyörätuolistani vaan se on enemmänkin aikakysymys, Stergaki pohdiskelee.

Hetkinen. Eikö vammaisuus tai apuvälineen käyttö olekaan suuri rajoite?

- Tosi harvoin ajattelen, että en voi tehdä jotain, koska olen vammainen. En ehkä luistele, mutta eivät monet muutkaan luistele. Mielestäni vammaisuus ei varsinkaan Suomessa juuri rajoita, nuori nainen toteaa.
Stergaki syntyi Suomessa, mutta pian tytön syntymän jälkeen perhe matkasi takaisin Kreikkaan, missä vanhemmat asuivat. Stergakin suomalainen äiti oli kotiutunut Kreikkaan jo yhdeksän vuotta aiemmin, joten asuinpaikan valinta oli selvä. Vähän alle vuoden ikäisenä tyttö alkoi kuitenkin saada kummallisia oireita, joille ei Kreikassa löytynyt selitystä. Perhe matkasi takaisin Suomeen ja on sillä reissulla nyt 22 vuotta myöhemmin. CP-vammadiagnoosi merkitsi pysyvää muuttoa Suomeen, sillä Kreikassa vammaisen lapsen hoito ja elämä olisivat vain olleet huomattavasti hankalampia.

Psyykkisiä esteitä…

Kun Stergakilta kysyy kommenttia esteettömyydestä tai sen ongelmista, hän ei voi olla vertaamatta Suomen tilannetta toiseen kotimaahansa Kreikkaan.
- Ero Suomen ja Kreikan välillä on suuri sekä esteettömyyden toteutumisessa että asenteissa. Kreikassa vammaisia ei edes näy katukuvassa, ja siellä myös suhtautuminen on negatiivista. Varsinkin saarilla, josta sukunikin on kotoisin, vammaisuus on edelleen iso tabu. Vammaiset ovat ihan erillään muista ihmisistä, korkeintaan turisteja näkyy julkisissa tiloissa, Stergaki luettelee.
- Suomessa vammaisuutta näkyy selvästi enemmän katukuvassa. Täällä en edes huomaa, jos kadulla tuijotetaan, Stergaki tähdentää.

…ja fyysisiä esteitä

Kreikassa ja varsinkin pikkusaarilla esteettömyydestä ei juuri voi puhua esimerkiksi kevyen liikenteen väylien tapauksessa.
- Kreikan saarilla on kapeat kävelytiet, joihin ei edes välttämättä pyörätuolilla mahdu. Usein keskellä jalkakäytävää kasvaa puita, joten voi olla varma, että siitä on esteettömyys aika kaukana. Siihen lisätään vielä parikymmensenttiset katukiveykset. Myös luonnolliset korkeuserot ovat suuria, ja rakennuksista puuttuvat hissit. Toki joissakin uusissa liikerakennuksissa alkaa nyt Rhodoksellakin olla hissejä, Stergaki listaa.

Suomessa asiat ovat Stergakin mielestä melko hyvällä mallilla, vaikka toki korjattavaa täälläkin on.
- Totta kai täälläkin on puutteita, mutta Kreikkaan verrattuna täällä on vammaisena tosi helppo olla. Arjen esteettömyyden kannalta on hyvä, että asun täällä enkä Kreikassa. On totta, että tietyt asiat, kuten se kuuluisa Stockmannin hissi ärsyttävät, mutta vertailukohta on vielä kurjempi. Täällä puutteet johtuvat ehkä kuitenkin enemmän ihmisten ajattelemattomuudesta. Ei sitä tule ajatelleeksi, että jos nyt käytänkin rullaportaita hissin sijaan, jätän hissiin paikan vammaiselle tai lapsiperheelle, Stergaki pohtii.

- Toisaalta en kyllä menisi Helsingin keskustaan yksin ilman kaveria tai avustajaa pyörimään. Mukulakivet ja jalkakäytävien reunat ovat kuitenkin aika haastavia paikkoja sielläkin, hän lisää.

Ennakkoluulot ja esteettömyyden ongelmat käsi kädessä

Stergaki heittää haastattelun päätteeksi omiin kokemuksiin perustuvan hypoteesin esteettömyyden ja ennakkoluulojen suhteesta.

- Olen sitä mieltä, että jos esteettömyys paranee, myös ennakkoluulot vähenevät. Se johtuu ihan vaan siitä, että kun ympäristö toimii myös vammaisille, me emme enää herätä niin paljoa huomiota.

Teksti ja kuvat: Kirsi Maunula