Omaa ajattelua on hyvä haastaa

Muutaman vuoden sisällä olen menettänyt useita tärkeitä ihmisiä elämästäni. Ystäviäni on sairastunut vakavasti. Ja sitten iski vielä koronapandemia.

Usko elämään ja tulevaisuuteen on toisinaan kovilla. Surua emme kukaan voi välttää, ja kaikki tuntevat jossain vaiheessa elämäänsä myös epätoivon tunteita. Mutta epätoivo ei merkitse toivottomuutta, eivätkä surut tarkoita lopullisuutta, toteaa psykologi Maaret Kallio. Kirjassaan ”Voimana toivo” Kallio kertoo, että avuttomuuden tunne on osa ihmisyyttä, mutta suhteemme avuttomuuteen on se ratkaiseva asia. Meidän on tärkeä antaa tilaa omalle ja toisten haavoittuvuudelle ja inhimillisyydelle. Luottamus ja toivo auttavat hyväksymään avuttomuuden tunteen.

Kallion mukaan toivoa ei kuitenkaan aina löydy itsestä eikä elämäntilanteesta. Tällöin on tärkeää, että lähellä on ihmisiä, jotka voivat kantaa sitä toisen puolesta. Vaikeina hetkinä on muistettava, ettei jää yksin, eikä jätä toisia yksin. Apua on tärkeää saada, vaikkei sitä osaisi pyytää. Kun vastoinkäymisissä toivon taso laskee, on tärkeää, että toiset tulevat vahvistamaan toivon tunnetta. Jaettu epätoivo luo toivoa, sanoo Kallio.

Psykologi Pirkko Lahti kertoo, että yksinolon taito on lahja, jota tarvitaan välillä. Kuitenkin on tilanteita, jolloin tarvitsee lähelleen jonkun, joka kiskoo mukaansa ja antaa tukea. Lahdella itsellään on pieni ystävärinki, joka soittelee toinen toisilleen ja varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Jotkut ovat nyt korona-aikana saattaneet ajatella, ettei enää ole pohjaa yhdistystoiminnalle, kun perinteiset tapaamiset ja kokoontumiset ovat vaikeita tai jopa mahdottomia toteuttaa. Mutta juuri nyt tarvitsemme toistemme tukea ja tunnetta, että kuulumme johonkin yhteisöön. Jo pelkästään toisen ihmisen yhteydenotto voi auttaa. Ilman yhteenkuuluvuuden tunnetta koemme helposti merkityksettömyyttä.

Yhdistystoiminnan tarve ei siis tähän lopu, päinvastoin. Yhdistysten tulee kuitenkin kyetä muuntamaan toimintaansa niin, että vuorovaikutus jäsenistön kanssa on mahdollista ja toiminta vastaa jäsenistön tarpeisiin muuttuneissakin tilanteissa. Yhdistykset ovat jäsenistöään varten.

Pirkko Lahden mukaan ainakin yhden asian korona rikkoi: ennakointikyvyn. Tämä on luonnollisesti lisännyt ihmisten kokemaa epävarmuutta tulevaisuudesta. Mutta aina epävarmuus ei ole pahasta. Kirjailija Eeva Kilpi onkin viisaasti todennut: elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Tätä yritän myös itselleni muistuttaa.

Meillä on mahdollisuus itse valita, mitä tunteita itsessämme ruokimme ja mihin asioihin suuntaamme huomiomme. Kaiken epätoivon keskellä on varmasti myös asioita, joista voimme olla kiitollisia ja jotka ruokkivat toiveikkuutta. Olen kuullut sanottavan, että ajatukset luovat todellisuuden. Ainakin ne muokkaavat todellisuuttamme todella paljon.

Itselleni vuodenvaihde on aina merkinnyt toivoa. Se on kuin aloittaisi uuden kappaleen kirjasta.

Uskalletaan unelmoida.

Lempeää joulua ja valoisaa uutta vuotta!

Sinikka Rantala
viestintäjohtaja, päätoimittaja

Jaa uutinen

Kommentoi