Etusivulle
Matti Suur-Hamari ja hänen tanssivalmentajaparinsa Katri Riihilahti  Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Kuva MTV Saku Tiainen
Matti Suur-Hamari ja hänen tanssivalmentajaparinsa Katri Riihilahti  Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Kuva MTV Saku Tiainen

Kuin kotonaan lumella ja parketilla

Lumilautacrossin paralympia- ja MM-voittaja Matti Suur-Hamari valloitti parketin Tanssii tähtien kanssa -kisassa, ensimmäisenä liikuntavammaisena.

Matti Suur-Hamari ei sääriproteeseineen todellakaan seonnut askeleissaan. Hänellä on käytössään kaksi erilaista sääriproteesia TTK-kisaa varten.

– Tanssiproteeseista toista käytän muutenkin lumilautailuun ja toinen on juoksujalkaproteesi, jossa on iskuja vaimentava väliosa. Nilkassa on rotaatiokääntö, joka siirtää osan kääntövoimasta nilkkaan, jottei polveen kohdistu liikaa rasitusta.

– Juoksujalkaproteesiin on teräosaan yleensä liimattu lenkkikengän tai piikkarin pohja, mutta TKK-kisa varten siihen liimattiin nahkainen tanssikengän pohja.

Kolmas käytössä oleva proteesi on sitten tarkoitettu arkikäyttöön.

Mikä innosti Matti Suur-Hamarin lähtemään mukaan Tanssii tähtien kanssa -kisaan ja yleisön eteen?
– Onhan jo tuo ohjelman formaatti hieno. Se on sellainen hyvän mielen ohjelma, ja olin innoissani valmiina lähtemään mukaan saman tien, kun sitä kysyttiin. Oli kiva päästä oppimaan tansseja.

Itselleni tärkeä perusajatus oli se, että saa oilla ensimmäinen vammaisurheilija tuossa ohjelmaformaatissa.
– Kokonaisuutena tämä TTK-projekti on ollut minulle älyttömän hieno matka. En olisi ikinä voinut kuvitella, että se olisi näin mahtavaa mennä joka viikko treenisalille ja oppia eri tanssilajeja.

Suur-Hamari tottui jo urheilu-uran aikana treenaamaan paljon
– Mutta kyllä tämä on ollut todella erilaista kuin urheilu-uran aikana. Tanssin liikkeet ovat erilaisia ja se, en ole tanssinut aiemmin, ja nyt viikossa pitää oppia uusi tanssilaji.

– Sääriproteesin takia olen joutunut tekemään hurjasti töitä, jotta liikehtiminen on tällä tasolla kuin on.

Maksajat tarpeen

– Olemme Suomessa kyllä siitä onnellisessa asemassa, että apuvälineitä maksavat vakuutusyhtiöt, kunnat tai yhteistyökumppanit. Ympäri maailmaa proteesien saamisessa painitaan isojen asioiden kanssa. Esimerkiksi USA:ssa ne maksavat käyttäjälleen moninkertaisesti, ja nämä joutuvat kustantamaan ne itse.

– Apuvälineasiat ovat Suomessa minusta aika hyvällä mallilla. Itse en ole joutunut taistelemaan proteesien saamisen kanssa. Ja Suomessa palvelu todella pelaa – itselläni on ollut tosi taitavia apuvälineteknikoita, Apuvälineiden kustannuksia mietittäessä tosin toivoisin, että kustannukset nähtäisiin pitemmällä tähtäimellä, sillä apuvälineet parantavat elämänlaatua ja terveydentilaa säästäen näin hoitokuluja.

Matti Suur-Hamarin mielestä on tärkeää edelleen lisätä tietoisuutta vammaisuudesta. Syrjintätilanteetkin voivat johtua siitä, että toinen osapuoli ei vain ymmärrä, mitä asioita liikuntaesteinen tarvitsee, jotta pystyy elämään itsenäisesti ja toimimaan arjessaan.

Rukalla viihtyy

Imatralta kotoisin oleva Matti Suur-Hamari asuu perheensä – puoliso ja 2-vuotias poika - Kuusamossa ympärivuotisesti. Vaimo työskentelee pankkialalla.
– Kuusamossa ja Rukalla olemme viihtyneet oikein hyvin, löytäneet samanhenkisiä ystäviä, ja luontokin on lähellä, sanoo Suur-Hamari. Perhe harrastaa liikuntaa luonnossa eri tavoin, ja Matti pääsee kalallekin helposti ja harrastamaan vapaalaskua.

– Kunhan Tanssii tähtien kanssa -kisa loppuu osaltani, palaan takaisin valmennushommiin Rukalle, hän tuumaa. Ja kiittelee työnantajaansa, että saa osallistua tähän tanssikisaan. Työnantajana on Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia, ja työpaikka on Rukalla.

Suur-Hamari ei nauti minkäänlaista eläke-etuutta vaan on työssä normaalisti kuukausipalkkaisena valmentajana.
– Viime maaliskuussa sitten aloitin valmennustyöt. Meitä alppilajien valmentajia on neljä ja valmennettavia kolmisenkymmentä. Kyllä siinä tekemistä riittää.

Idoli löytyi sairasvuoteella

Matti Suur-Hamarin elämä muuttui totaalisesti elokuun 3. päivä 2009. Tuolloin 23-vuotias nuorukainen oli ajamassa moottoripyörällä Tampereen seudulla. Risteyksessä hän joutui kolariin.
– Seuraus oli se, että jalka meni niin huonoon kuntoon, että jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta.

– Sairaalassa maatessa katsoin yhdysvaltalaisen Evan Strongin tekemiä skeitti- ja lumilautavideoita, ja ajattelin, että jos tuo häneltä onnistuu niin kyllä minultakin.

Suur-Hamari kilpaili hänen kanssaan myöhemmin moneen kertaan, ja onnistui voittamaankin idolinsa muutaman kerran.

Ensimmäisen proteesinsa Matti sai vasta yhdeksän kuukautta amputaation jälkeen vuonna 2010, koska tynkä ei parantunut kunnolla ja siihen tehtiin useita korjausleikkauksia. Lukuisia vammojakin on uralla ollut kaatumisten vuoksi; esimerkiksi molemmat olkapäät on leikattu useasti murtumien ja nivelsidevammojen takia.

Suur-Hamari oli para-alppiurheilun tienraivaaja Suomessa. Uran huipentumia olivat kaksi paralumilautacrossin paralympiakultaa ja kaksi MM-kultaa.

Matti Suur-Hamari, 37

  • naimisissa, yksi lapsi
  • kotoisin Imatralta, asuu Kuusamon Rukalla
  • joutui 23-vuotiaana kolariin moottoripyörällä elokuussa 2009, ja vasen jalka amputoitiin polven alapuolelta.
  • Paralympialaiset
    • lumilautacross*, kultaa, Pyeongchang, E-Korea, 2018
    • lumilautacross, kultaa, Peking 2022
    • banked slalom**, hopeaa, Peking 2022
    • banked slalom, pronssia, Pyeongchang 2018
  • MM-kilpailut
    • lumilautacross, kultaa, La Molina, Espanja 2015
    • lumilautacross, kultaa, Big White, Kanada, 2017
    • banked slalom, kultaa, Big White, Kanada, 2017**

*lumilautacrossoissa neljä kilpailijaa lähtee samaan aikaan kumpareiseen rinteeseen. 
**banked slalom -rataan on tehty kallistettuja kurveja eli bankkejä


Teksti Tapio Rusanen
Kuva Saku Tiainen TTK 

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).