Sinikka Sokka kulkee kauneusreittejä
Sokalle työ on kuitenkin elämäntapa, joka ei juuri vapaa-ajasta erotu. Vastaus työtarjouksiin on useimmiten aina sama: ”Joo mä tuun!”
Näyttelijänä Sokka on tullut vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana suomalaisille tutuksi muun muassa teatterien lavoilta, elokuvista, televisiosarjoista ja Tanssii Tähtien kanssa -kilpailusta. 1970-luvulla hän näytteli pitkään KOM-teatterissa ja nousi yhdeksi Suomen vasemmistoradikalismin näkyvimmistä taiteilijoista.
– Aika KOM-teatterissa oli vahvaa nuoruuden aikaa, Sokka muistelee.
– Kävimme kiertueilla ja esiinnyimme työväentaloilla. Näytelmistämme esimerkiksi Maratontanssit ja Kolme Sisarta saivat suursuosion.
Musiikki soi Sokan elämässä jo lapsuudenperheessä. Isä soitti pianoa, ja myös äidin puolen suku on musikaalista. Sokka itse tuli laulajana tunnetuksi 1970-luvulla suomalaisen poliittisen laululiikkeen tähdestä, Agit Prop -kvartetista.
Grimmin satujen täti
Näyttelijän ja laulajan työssä Sokkaa kiehtoo sen monialainen taidekenttä. Hän nauttii uudenlaisten tekstien ja maailmojen kanssa työskentelystä keskellä erilaisia elämänkohtaloita.
– Kuvataide, musiikki ja esiintyminen yhdistyvät tässä ammatissa ihanalla tavalla, Sokka sanoo.
– On myös suuri rikkaus, että työkaverini ovat usein minua nuorempia ja välillä myös itseäni vanhempia.
Sokka kokee, että näyttelijän ja laulajan työ itsessään on pitkän uran aikana pysynyt lähtökohdiltaan samanlaisena. Työtilaisuudet ja -tilanteet ovat kuitenkin muuttuneet, ja nykyään näyttelijältä vaaditaan yhä enemmän yrittäjämäistä otetta.
– Perustyö, prosessi ja työn sisin on säilynyt. Mutta vakinaisia kiinnityksiä tehdään aiempaa vähemmän, ja leipä on palasina maailmalla. Näyttelijäntyöhön kuuluu nykyään myös paljon muuta kuin näyttelemistä. Opetan, valmennan työntekijöitä ja annan esiintymiskoulutusta.
– Lisäksi näyttelijät ovat aiempaa enemmän tekemisissä kuvan kanssa, kun televisio- ja elokuvatuotannot ovat Suomessakin kehittyneet.
Kohtalokas spagaatti ja kauneusreittejä
Vuonna 1977 nuori Sinikka Sokka hyppäsi KOM-teatterin lavalla spagaattiin. Se oli hänelle siihen aikaan ihan tavallista, mutta tällä kertaa kävi huonosti: yliliikkuva polvilumpio meni sijoiltaan. Polvi operoitiin sen ajan menetelmillä, eikä se tullut kuntoon.
– Polvi oli aina vain kipeä, Sokka kertoo.
– Myöhemmin se operoitiin uudemmilla menetelmillä kahteen otteeseen niin, että molemmat polven kierukat otettiin pois. Se auttoi, nyt polvessa ei ole lepokipuja enää ollenkaan.
Leikkausten lisäksi Sokka on kuntouttanut polveaan perusteellisesti.
– Kuntoutus vaati hirveästi työtä. Aloitin sen fysioterapeutin kanssa ja aluksi liikuin, vaikka polveen sattui. Glukosamiinia, kollageenia ja kondroitiinia sisältävästä lääkejauheesta on myös ollut nivelten hyvinvointiin apua.
Sokka liikkuu paljon, hän hyötykävelee ja käy uimassa. Ennen kaikkea hän hoitaa terveyttään kuitenkin hauskanpidolla. Sokka arvostaa kauneutta, tekee mukavia asioita ja huolehtii ihmissuhteistaan.
– Kävimme juuri ystävieni kanssa Kööpenhaminassa. Kuljimme kaduilla, nauroimme ja söimme hyvää ruokaa. Kaikella on minulle merkitystä, sillä mitä puen päälleni, missä juon kahvini, missä hotellissa yövyn. Etsin esteettistä viihtyvyyttä ja valitsen paikasta toiseen liikkuessani ”kauneusreitin”. Pidän hauskaa aina, kun voin, ja menen elämää kohti.
Sokka rentoutuu myös elokuvissa, konserteissa, teatterissa ja taidenäyttelyissä.
– Olen sellainen kulttuuritantta, Sokka nauraa.
– Nautin klassisesta musiikista, jazzista ja laulelmista samalla tavalla kuin nuorena. Nyt vain teen tätä ammatikseni.
Hallituksen vapisuttavat toimet
Koko Suomi tuntee Sokan, ja Sokka itse on kotimaastaan ylpeä. Suomen luonto, erämaat ja puhdas ilma tekevät tästä maasta ainutlaatuisen.
– Maaseudun kauneutta kannattaisi tuoda voimakkaammin esiin, sinne voisi järjestää vaikkapa vetovoimaisia kulttuurihankkeita, Sokka pohtii.
Istuvalle hallitukselle Sokalla on tiukkasävyisiä terveisiä. Hänen mielestään Suomen sadan vuoden aikana saavutettua erityisasemaa maailmassa ollaan nyt kaatamassa.
– Koulutus- ja kulttuurileikkaukset pitäisi perua. Tämän hallituksen aikana Suomessa on tapahtunut katastrofaalisia asioita. Hallituksen toimet saavat minut vapisemaan.
Sokan mielestä hallituksen pitäisi pystyä reagoimaan vallitsevaan tilanteeseen, jossa esimerkiksi vakituinen työ muuttaa muotoaan. Hän on itse syntynyt ja kasvanut Helsingissä ja nähnyt kaupungin kehityksen myös kulttuurityöläisen näkökulmasta.
– Helsinki on kulttuurikaupunki, mutta se ei riitä. Koko Suomelle olisi tärkeää kulkea juuri esimerkiksi työelämämuutosten etunenässä.
Sokka on ollut naimisissa kahdesti ja elää nyt avoliitossa jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen kanssa. Sokan Emilia-tytär on 40-vuotias, ja Emilian lapsille Cedrikille, 10, ja Elielille, 4, Sokka on ”mimma”.
– Emilian lapsuudessa tein paljon töitä ja kiertueita. Nykyisellä tietämykselläni valitsisin ehkä toisin, mutta olin hänelle silloin niin hyvä äiti kuin osasin.
Nykyään Cedrik tulee maanantaisin koulusta luokseni, ja olemme matkustaneet hänen kanssaan Lontooseen ja Pariisiin. En kuitenkaan tuppaudu lastenlasteni elämään tai yritä jakaa heidän vanhemmuuttaan. Heillä on oma elämänsä.
Eläkepäiviä Sokka ei katsojien onneksi odota. Työ jatkuu, ja toiveroolejakin löytyy edelleen.
– Olen viime aikoina nauttinut tehdessäni moderneja tekstejä, mutta nyt tunnen kaipuuta klassiseen hyvin ohjattuun draamaan. Tekisin mielelläni Shakespearea tai Tšehovia, vaikkapa Shakespearen Kesäyön unen keijukaiskuningattaren roolin. Sen voi näytellä minkäikäinen tahansa.
Teksti Piritta Porthan
Kuva Timo Porthan