Puhutaan seksistä

Seksuaalisuus voi herättää huolta ja hämmennystä, ja etenkin avusteinen seksi nostaa ilmoille kysymykset hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta. Seksuaaliterapeutti Tanja Roth toivoo, että seksuaalisuutta lähestytään positiivisuuden kautta.

Vammaiset ja seksuaalisuus. Vammaisseksi. Tapoja puhua vammaisten seksuaalisuudesta on monia, mutta käsitteet kalskahtavat negatiivisilta.

– Korostan aina, ettei ole vammaisseksiä, on vain seksiä, ja kaikki tekevät sitä omalla tavallaan, sanoo Tanja Roth, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS).

Roth käyttää itse mieluummin käsitettä seksuaalisuus ja vammaiset. Hän on itse paitsi seksuaaliterapeutti myös auktorisoitu seksuaalikasvattaja ja -neuvoja (SSS).

Roth työskentelee päätoimisesti Kynnys ry:n SAMAT-toiminnassa, erityisasiantuntijana vammaisten, vammautuneiden ja pitkäaikaissairaiden seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä vanhemmuutta koskevissa kysymyksissä.

Kohdatuksi tulemisen haasteet

Seksuaalisuudesta ja vammaisuudesta keskustellaan yhä avoimemmin, mutta vammaiset ovat silti usein eriarvoisessa asemassa.

– Ihan kuin seksi ei kuuluisi siihen ihmisenä olemiseen, jos istut pyörätuolissa tai on puheentuottamisen vaikeutta tai esimerkiksi monivammaisuutta. Mutta ihminen on aina kokonaisuus, ei se seksuaalisuus mihinkään katoa. Se voi olla piilossa tai nukuksissa – niin kuin kaikilla joskus on, Roth muistuttaa.

Kehitysvammaiset ovat Rothin mukaan nykypäivänä moniin muihin vammaisryhmiin verrattuna paremmassa asemassa seksuaalisuudesta puhuttaessa, sillä heidän takanaan on vahvat järjestöt, jotka ovat pitäneet huolta seksuaalikasvatuksesta ja seksuaalisten oikeuksien toteutumisesta.

Sen sijaan liikuntarajoitteisten tai esimerkiksi puheentuottamisen vaikeuksista kärsivien on huomattavasti vaikeampi tulla kohdatuksi seksuaalisuutensa kanssa.

– Jos on esimerkiksi puheentuottamisen vamma, suuri kysymys on se, miten ihminen tulee kuulluksi ja myös nähdyksi ihmisenä. Sitähän seksuaalisuuskin on, Roth sanoo.

Puheentuottamisen ongelmissa apuna voidaan käyttää esimerkiksi kuvakortteja.

Turvallista seksiä avustettuna

Joskus vamma voi olla sellainen, ettei yhdyntä tai masturbointi onnistu ilman avustajaa. Silloin voidaan puhua avusteisesta seksistä.

Vuonna 2017 Ylellä esitettiin dokumenttiprojekti Apua seksiin, jossa Tanja Roth ja seksuaalikasvattaja Raila Riikonen toivat avusteisen seksin koko kansan tietoisuuteen. Dokumentin oli tarkoitus hälventää avusteiseen seksiin liittyviä ennakkoluuloja ja tuoda lisätietoa seksissä avustamisesta. Viime syksynä Ylellä nähtiin myös samaa aihetta koskeva Perjantai-dokkari.

– Perjantai-dokkari nosti asian taas pinnalle, ja ihmisiä saatiin taas heräteltyä. Myös laitoksissa on havahduttu asiaan, ja asiakkaani ovat miettineet, miten asia heidän yksikössään ratkaistaan, Roth kertoo.

Erityisesti Roth toivoisi, että ammattilaiset hakisivat tietoa avusteisesta seksistä ja kouluttautuisivat, sillä ammattilaiset eivät useinkaan tiedä, mitä avustaminen käytännössä on ja miten se toteutetaan turvallisesti.

– Niin kauan kuin toiminta on läpinäkyvää, tehdään sopimuksia ja puhutaan avoimesti, ihmiset uskaltavat eri tavalla myös antaa apua, koska ei tarvitse pelätä, että tilanteessa olisi jotain haitallista – hyväksikäyttöä tai pakottamista esimerkiksi.

Avusteinen seksi voi tuntua työntekijästä vieraalta, mutta yhtä lailla se voi olla vaikea asia myös vammaiselle, jonka tulisi saada äänensä kuuluviin hyvin intiimin asian äärellä. Moni ei edes tiedä, mistä apua saa. Omien avustajien kanssa voi keskustella heidän arvoistaan ja näkemyksistään – ja tarvittaessa hakea uutta avustajaa.

Kun asioista on yhdessä sovittu, avusteinen seksi on turvallista. Silloin kukaan – avustaja tai avustettavat – ei joudu kohtaamaan väkivaltaa tai koe tulleensa hyväksikäytetyksi. Sama juttu pätee myös itsetyydytykseen, sillä vammaiset voivat tarvita apua esimerkiksi vaatteiden riisumisessa, apuvälineeseen ylettymisessä tai apuvälineen asettamisessa.

Kyseenalainen itsemääräämisoikeus

Rothin mukaan seksin apuvälineet eivät ole enää tabu; ei ole olemassa vammaisten apuvälineitä, vaikka joskus käyttöä voidaankin helpottaa pienillä muutostöillä. Sen sijaan edunvalvonta voi joskus hankaloittaa oman seksuaalisuuden toteuttamista ja sopivien apuvälineiden saamista.

– Silloin ollaan jälleen kontrolloinnin äärellä: joku muu määrää ja määrittelee toisen tarpeet. Voi herätä kysymys, mitä uskaltaa lähteä hakemaan edunvalvojalta. Silloin minulta saatetaan pyytää lausuntoa seksuaaliterapeutin näkökulmasta. On naurettavaa, että yhden vibraattorin hankkimiseen tarvitaan kauhea sirkus, Roth harmittelee.

Kontrollointia on hänen mukaansa monenlaista. Vammaisia ihmisiä voivat kontrolloida esimerkiksi omat vanhemmat, hoitohenkilökunta ja opetusalan ihmiset.

– Joillekin vanhemmille on tärkeää, että lapsen kumppanikin on vammainen. Jos kumppani on terve, pelätään esimerkiksi hyväksikäyttöä.

Vammaisten itsemääräämisoikeuteen vaikuttavat myös paikkakuntien tapakulttuurit. Esimerkiksi vahva uskonnollinen kulttuuri voi vaikuttaa vammaisten mahdollisuuksiin saada seksuaalikasvatusta.

– Jokaisella on oikeus saada tietoa. Seksuaalikasvatus on yksi tärkeimmistä turvataidoista, joita voi omalle lapselleen antaa. On tosi surullista, että vielä tässäkin ajassa joku muu haluaa määrittää sen, mitä vammaiselle saa kertoa ja mitä kukin tarvitsee, Roth sanoo.

Seksuaalikasvatukseen kuuluu paljon muitakin aiheita kuin ehkäisy ja seksitaudit. Roth korostaa, että seksuaalikasvatuksen tulee olla kokonaisvaltaista: puhutaan suuntautumisesta, väkivallasta, ihmissuhteista, tunteista, nautinnosta ja myös erilaisista tavoista harrastaa seksiä.

– Valitettavasti se näkyy monilla elämän osa-alueilla, kuten parisuhteen vuorovaikutustilanteissa, jos ei ole saanut tätä tietotaitoa.

Terapiaa tasapuolisesti

Erityisesti yhteen asiaan Roth itse toivoisi muutosta. Hän haluaisi vammaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä seksuaaliterapiaan. Kun seksuaalisuuteen liittyvät tiedot ja taidot ovat puutteellisia, on omaa tilannettaan vaikea työstää yksin. Myös vammautuminen ja pitkäaikaissairaus muuttavat seksuaalisuutta merkittävästi.

– Vammaiset tarvitsisivat paljon enemmän seksuaaliterapeutin apua, mutta se maksaa. Suurin osa vammaisista elää köyhyysrajan alapuolelle, ja he eivät saa näitä palveluita, ellei se kuulu psykoterapian piiriin, Roth korostaa.

Hän kuitenkin iloitsee siitä, että sairaanhoitopiirit ovat havahtuneet asiaan ja terapiaan on jo saanut lähetteitä.

– Liian vähän näitäkin kuitenkin on. Usein ohjaan asiakkaita kysymään asiaa suoraan sairaanhoitopiiriltä tai hakemaan harkinnanvaraista toimeentulotukea edes muutamaan käyntikertaan.

Teksti: Maarit Krok
Kuva: Timo Porthan

Lue lisää aihepiiristä

Jaa uutinen

Kommentoi