Jari Grek
Jari Grek

Lavalle pyörätuolissa

Muusikko Jari Grekin elämä muuttui pysyvästi 2016, kun mies kaatui pahasti, löi päänsä ja neliraajahalvaantui. Keikkailua tai laulamista se ei ole estänyt, eikä Grekin mukaan tule myöskään estämään. Keikkailu jatkuu.

Tammikuun 2. päivä 2016, kun tamperelaismuusikko Jari Grekin elämä muuttui kokonaan. Grek liukastui kohtalokkaasti Tampereeen Hervannassa ja kaatui päin parkissa ollutta autoa. Mies löi päänsä voimakkaasti auton kylkeen ja heräsi seuraavaksi sairaalassa. Grekin selkäydin oli murtunut iskussa, jaloista liikkuivat vain toisen jalan varpaat, ja kädet olivat koukussa rinnan päällä.
– Neliraajahalvaus, Grekille ilmoitettiin. Mies leikattiin välittömästi, ja leikkauksessa jouduttiin operoimaan myös äänihuulia.
– Aloin kuntouttamaan itseäni heti päästyäni sairaalasängystä. Se on ollut sinnikästä puurtamista. Teen joka aamu käsijumppaa, ja päivittäin avustaja jumppauttaa minua lisää.

Jari voi käyttää henkilökohtaista avustajaa 50 tuntia kuukaudessa, ja silloin hän useimmiten lähtee kodin ulkopuolelle asioimaan.

Spastisuutta vähemmän

Jari saa Kelan maksamaa fysioterapiaa nykyisin 30 tuntia vuodessa sekä 30 tuntia allasterapiaa vuodessa.
– Harjoittelen seisomista telineen avulla, ja allasterapiassa pystyn kävelemään altaan laitoihin tai fyssariin tukien.
Fysioterapian määrä on vähentynyt alkuajoista. Toimintaterapia on loppunut jo kokonaan.
– Lisäksi olen päässyt hierontaan ja käyttämään kävelyrobottia laulajakollegoiden kesällä 2016 järjestämän tukikonsertin tuotoilla.

Kolmen vuoden sisukas yritys on tuottanut tulosta. Jari on enää osittain neliraajahalvaantunut. Kaikki toimii kainaloista ylöspäin, mutta vajaateholla.
– Alussa minun käteni olivat aivan koukussa ja spastisuus voimakasta. Kämmenet olivat nyrkissä. Sittemmin kädet ovat koppurasta suoristuneet, vasen käsi on enää 20 astetta ja oikea 10 astetta koukussa. Pystyn syömään itse ilman apuvälineitä ja kelaamaankin pyörätuolilla.

Koronaepidemian aikaan liikkuminen on tietysti kärsinyt, mutta hän on päässyt kelaamaan ulkona hiljakseen.
– Pystyn liikuttamaan jopa jalkoja hitusen. Saan itse molemmat jalat pois pyörätuolistakin. Fysioterapeutin kanssa pääsen sänkyyn ilman nostolaitetta, mutta Validia-talossa käytössä on henkilönostin.


Grek on myös hyvin sidottu asuntoonsa, sillä hän kuuluu keuhkojen heikomman toiminnan takia riskiryhmään. Aikaa kuluu nettisivuja tutkiessa ja laula harjoitellessa.
– Vieraita ei ole käynyt korona-aikana yhtään, kun niitä enimmillään oli 15.
– Mutta minulle on täällä asunnossa karaokelaitteet, mikrofonit ja kaiuttimet, joten pääsen hyvin harjoittelemaan, ehkä jo muiden asukkaiden kiusaksikin, mies nauraa.

Apuna on myös joidenkin huippu-urheilijoiden käyttämä Well02-hengityslaite, jota tuottaa pienen vastuksen hengittäessä ja harjoittaa näin keuhkojen toimintaa.

Perheestä erillään

57-vuotiaan muusikon puheista käy myös selväksi se, ettei missään vaiheessa hän ei ollut aikeissa luovuttaa tai antaa tuumaakaan periksi. Grek kertoo, että musiikilla on tärkeä merkitys hänen mielenterveydelleen, pitää pään kasassa. Positiivinen mieli on kuntoutumisessa ratkaiseva.

Jarilla ja hän vaimollaan Mia Grekillä on kaksi lasta: Bettiina, 19, joka asuu vielä kotonaan, ja Waltteri, 21. Jari on asunut onnettomuudesta asti, nelisen vuotta, käytännön syistä yksinään Tumpin Validia-talossa Hervannassa kerrostalokolmiossa, Mia ja Bettina perheen vanhassa kodissa.
– Vanhassa talossa on portaita kolmanteen kerrokseen niin, että siellä en voi asua.

Erillään asumisesta huolimatta välit ovat vain tiivistyneet, ja Jarin kaksi tytärtä aiemmasta liitosta lapsineen ovat tärkeä osa Grekien klaania. Jari on kolminkertainen ylpeä isoisä.

Palveluasuminen on tarkoitettu niille, jotka vamman tai sairauden vuoksi tarvitsevat apua asumiseen vuorokauden eri aikoina. Tumpin Validia-talossa palvelutarve räätälöidään asiakkaan mukaan, ja vuokrakin määräytyy palvelujen määrän mukaan.

Grekin tapaturmavakuutus ei ole kattanut vahinkoa. Kelan maksama vammaistuki on vähentynyt, kun vammaluokitus on laskenut hieman. Nyt se on toiseksi korkein.
– Kuntoutussuunnitelmassa haettiin kyllä korkeinta luokitusta, mutta se ei onnistunut.

Keikkailu jatkuu

Onnettomuutensa jälkeen Jari Grek palasi esiintymiskeikoille jo heinäkuussa 2016. Mies alkoi jo sairaalassa viheltää siinä vaiheessa, kun tältä poistettiin keuhkoavanne. Heinäkuussa mies avustettiin lavalle sähkökäyttöisessä pyörätuolissa, joka on edelleen olennainen apuväline arjessa.
– Esiintymistä oli seuraamassa 600 ihmistä. Oli siinä aika liikuttunut tunnelma, Grek muistelee.

Ensimmäisellä keikalla onnettomuuden jälkeen Grek pystyi laulamaan vain puolet yhdestä kappaleesta, nyt hänen onnistuu tulkita jo setillinen kappaleita. Keikkailu on koronaepidemian takia kokonaan tauolla.

Tanssikeikoilla Jari Grek saa apua Waltteri-pojaltaan ja Mia-vaimoltaan. Grek kelaa tuolinsa kanssa taksiin, joka vie miehen keikkapaikalle. Keikkaa on heitetty 200 kilometrin säteellä Tampereelta.
– Olin onnellinen, kun tajusin että soundi pysyi jotakuinkin vanhassa kunnossa. Laulunopettaja sanoi, että äänihuulet hiukan vuotavat. Tärkein asia on se, että sen saa kuntoon, Grek painottaa. Hän onkin keikkaillut oman Sydänten liekki -orkesterinsa kanssa 1-2 keikan kuukausitahtia. Waltteri soittaa kitaraa ja laulaa.
– On hieno tunne, kun saa oman pojan kanssa laulaa. Hän auttaa minut pyörätuolilla lavalle.
– Se että saa tehdä musiikkia oman pojan kanssa ja hienon bändin kanssa, on paljon tärkeämpi asia kuin se tämä pyörätuolissa istuminen. Tykkään elämästä, Grek sanoo painokkaasti.

Vuosi sitten kesällä Grek pääsi kolme kertaa keikoille esiintymään yhdessä Tangokuningas Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuva-orkesterin kanssa. Kyösti Mäkimattilan, Charles Plogmanin ja Kari Hirvosen oli tarkoitus toteuttaa Grekin tukikonsertti kuluvana keväänä ja kesänä, mutta koronaepidemia laittoi nekin suunnitelman jäihin.

Teksti Tapio Rusanen ja Pekka Ruissalo
Kuva Laura Vesa

Lue lisää aihepiiristä

Jaa uutinen

Kommentoi