Etusivulle

Esko Salminen pyrkii nauramaan itselleen

Lokakuussa 78 vuotta täyttävä näyttelijä Esko Salminen ei häpeä vanhuuttaan.

– Minä olen vanha mies, ja minua saa sanoa vanhaksi. Mutta sisimmässäni leikkii pikkupoika. Osa siitä on organisoitua lapsuuden uudelleen keksimistä.

Jäädessään eläkkeelle kymmenen vuotta sitten Suomen Kansallisteatterista – missä hän tänäkin syksynä näyttelee – Esko Salminen vertasi elämäänsä avaruusmatkaan. Läksiäispuheessaan hän kertoi astuneensa nuorena näyttelijänä rakettiin valmiina valloittamaan kaikki aurinkokunnat ja tähdet.

– Kun ensimmäisen kerran katsoin raketin ikkunasta ulos, se oli kääntynyt ja ajoi kotia kohden. Sinne me palataan, niihin muistoihin mitä koettiin silloin, sitä kohden me mennään koko ajan. Luullaan, että on saavutettu valtavat vuoret ja jotakin ratkaisevaa, mutta loppujen lopuksi ikkunasta näkyy meidän vanhemmat, Salminen sanoo.

Salmisen vaimo näyttelijä Aino Seppo on ottanut vieraat vastaan, ja lähtenyt sitten omille asioilleen. Pariskunta on muuttanut putkiremontin jäljiltä valmistuneeseen asuntoon vasta kesällä, ja muutto on vielä hieman kesken. Taideteoksia on yhä muuttopakkauksissa, ja varsinkin kirjoja on valtavasti.

– Luen jatkuvasti, yleensä kymmentä kirjaa samanaikaisesti. Sillä tavalla pysyy mieli virkeänä.

Asunto sijaitsee kätevästi Suomen Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin puolivälissä. Säästöpankinrannasta Siltasaaresta on lyhyt matka molempiin.

Näyttelijä ei lopeta

Salminen on juuri aloittanut Kansallisteatterissa Kolmen sisaren harjoitukset. Anton Tšehovin näytelmässä hän esittää vanhaa sotilaslääkäriä. Helsingin kaupunginteatterissa jatkuu Arthur Millerin Hinta, jossa Salmisella on antiikkikauppias Solomonin rooli.

Virallisesti hän on jäänyt eläkkeelle kymmenen vuotta sitten, kun pakollinen 68 vuoden eläkeikä tuli täyteen. Salminen sanoo, ettei ole sen jälkeen ollut päivääkään tekemättä töitä, sairauspoissaoloja lukuun ottamatta. Hänelle työ tarkoittaa virikkeitä, joita ilman ihminen passivoituu.

– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin se prosessi tapahtuu. Ajatukset urautuvat, ja se ei ole hyväksi, jos haluaa Telluksella pyöriskellä.

Näyttelijävanhempien (äiti Kyllikki Väre ja isä Unto Salminen) poika on tehnyt näyttelijän työtä 70 vuotta, jos mukaan lasketaan lapsena ohjaaja Toivo Särkän tallissa Suomen Filmiteollisuudessa tehdyt elokuva-avustajan tehtävät. Lapset ovat lähteneet samalle alalle.

– Kaikillahan ei ole tätä etuoikeutta, työ voi myös orjuuttaa, Salminen ymmärtää.

Työssä täytyy leikkiä

Näyttelijän tehtävänä on rikkoa rajoja.

– Yhteiskunta ei toimi rajoja rikkomalla, vaan meikäläinenkin on kelpo olento, joka maksaa veronsa. Mutta työssään näyttelijän täytyy pystyä leikkimään, vaikka se olisi kuinka kipeää leikkiä joskus. Sisimmässäni leikkii pikkupoika, muuten en pystyisi olemaan tässä ammatissa. Osa siitä on organisoitua lapsuuden uudelleen keksimistä.

Leikkimielisyyttä täytyy organisoida, sillä yhteiskunnassa yleiset ilmiöt näkyvät Salmisen mukaan hänenkin alallaan. Työtä on tehtävä yhä nopeammin, ja elämä eristyy osa-alueiksi, vaikka ihminen on kokonaisuus.

– Pyrin nauramaan itselleni yhä enemmän. Ihminen kaikkine pyrkimyksineen on välillä aika koominen olento, Salminen sanoo.

Luovuudesta puhuvat yritysjohtajat eivät hänen mukaansa yleensä ymmärrä, että luovuus tarkoittaa ihmisenä muuttumista.

– Se on kokonainen elämänratkaisu, eikä niin, että päätän olla luova.

Näyttelijän tehtävänä on esittää kysymyksiä. Tunnetuimpien näytelmäkirjailijoiden teksteissä kysymykset koskevat elämän tarkoitusta. Salminen luettelee Tšehovin, Shakespearen, Ibsenin ja Kiven.

– Elämä ei anna vastauksia. Ei ole olemassa valmiita vastauksia, että näin pitää elää.

Vanhenemiseen ei saa valmennusta, ja yleensä vanhuudessa virikkeiden lähteenä ei enää ole työtäkään.

– Älkää jääkö sohvan nurkkaan, lähtekää ulos kävelemään, Salminen neuvoo.

– Yksinäisyys syö ihmistä aika lailla, ja sehän on eri asia kuin yksinolo.

Hän muistuttaa usein nuorillekin, että muistaisivat käydä tapaamassa isovanhempiaan.

– Kaikki eivät ole oma-aloitteisia, ja saattavat pelätä häiritsevänsä nuorten elämää.

Kuluvat osat voidaan vaihtaa

Maajoukkueurheilijan poikana (Unto Salminen oli nuoruudessaan pikajuoksija) Esko Salminen on itsekin treenannut aina paljon. Koordinaatiokyky on näyttelijälle tärkeää, sillä näyttämöillä on tarvittu jopa akrobaattista osaamista.

– Olin hyvä uimari, tässä iässä saa leuhkia, ja kohtalainen sprintterikin. Vielä armeijassa vedin satasen 12,6 sekunnissa sulkeisten jälkeisillä jaloilla.
Lihominen ja laihduttaminen rooleja varten tapahtui saunomalla ja juoksemalla, ilman lääkärin neuvoja.

– Kyllä siinä releet paukkui ja meni punaiselle monella tasolla.

Polviongelmat tulivat esiin ensin jalkapallossa, jossa nivelrikot ovat yleisiä.

– Minut kannettiin kentältä niin monta kertaa, että ajattelin, että jalkapallo riitti nyt.

Salminen ei edes muista, montako kertaa on ollut polvileikkauksessa, myös olkapää on leikattu. Polvinivelten vaihto titaanisiksi hänelle tehtiin vasta seitsemänkymppisenä. Pitkään sitä ennen näytäntöjen läpi vieminen saattoi edellyttää kourallista särkylääkkeitä.

Salminen sanoo, että polvinivelten vaihtoon olisi kannattanut mennä jo aiemmin.

– Lykkäsin leikkausta ihan miehekkyyteni takia. Sitä se miehinen pelko teettää, olemme paljon enemmän pelkureita kuin naiset, hän ajattelee nyt.

Samoihin aikoihin hänelle tehtiin kaula-ahtauman leikkaus.

– Se onneksi varoitti sillä tavalla, että oikeasta silmästä meni hetkeksi näkö. Kannattaa puhua mieluummin terveydestä kuin sairauksista, mutta kun ikääntyy, niin totta kai kremppoja tulee. Nykyään kulumiset pystytään hoitamaan, mikä on kerta kaikkiaan mainiota.

Valoisuus auttaa

Ihmisen päätä ei pystytä vaihtamaan, vaikka Salminen kertoo vaimonsa kerran ehdottaneen hänelle sitäkin.

– Tärkeää on säilyttää positiivinen mielenlaatu. Se ei tarkoita yltiöpäistä riehakkuutta, vaan että suhtautuu valoisasti. Silloin leikkauksista toipuu paljon nopeammin, kuin jos masentuu. Silloin on tärkeää, että ympärillä olevat läheiset ihmiset toimivat kannustavasti.

Nykyisin Salminen pitää fyysistä, ja samalla henkistäkin, kuntoaan yllä vesijuoksun avulla.

Näyttelijällä ei ole eläköitymisen hetkeä. Ikääntymiseen liittyvistä leikkauksista toipumiset ovat Esko Salmisen ainoita jaksoja, jolloin hän on ollut irti teatterista.

Palkinnot

  • Gösta Ekmanin palkinto (1965)
  • Ida Aalberg -palkinto (1986)
  • Pro Finlandia (1992)
  • Jussi-patsas (1993)
  • MTV:n vuoden kulttuuripalkinto (1994)
  • Näyttämötaiteen Suomi-palkinto (1997)
  • Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki (1997)
  • Stadin Kundi (2012)


Teksti Juha Peltonen
Kuva Kimmo Brandt