Ulkoportailla tulijaa odottaa ryhdikäs ja komearaaminen harrikkamies. Pyhäjokisen Janne Anttilan, 47, kädenpuristus on luja ja katse ystävällinen. Vielä pari vuotta sitten tämän saman tuvan pöydän ääressä istui toisenlainen mies; 17 kiloa painavampi ja vammautuneen jalkansa takia myös liikuntarajoitteinen.

– Välillä linkkasin keppien kanssa ja välillä kokeilin ilman. Lopputulos oli kuitenkin sama. Lukuisia kertoja leikattu jalka ei kestänyt astumista. Myös iho rikkoontui helposti ja siitä seurasi hoitoa vaativia haavaumia. Halusin eroon kivuista ja hoitokierteestä sekä toimintakykyni palautuvan lähelle entistä. Amputaatio oli elämäni parhaimpia päätöksiä, Janne luonnehtii.

"Muistan jopa ilmalennon"

Heinäkuussa 2014 arki rullasi vielä mukavasti eteenpäin.
– Kaikki oli hyvin. Työkeikka Egyptiin oli mennyt mallikkaasti ja jäin kesälomalle. Päätin aurinkoisen päivän kunniaksi lähteä ajelemaan.
Janne puki ylleen harrikkamiehen univormun; nahka-asun, ajosaappaat sekä avokypärän ja hyppäsi rakentamansa chopperin satulaan. (Chopper - ”kopteri” - on pitkälle muunneltu moottoripyörä, jota on kevennetty poistamalla osia tai vaihtamalla niitä pienempiin tai kevyempiin.)

– Ajokeli oli mitä loistavin, ja käänsin keulan kohti Ylivieskaa ja katselin edessäni aukeavaa sinistä taivasta. Samalla huomioin vasemmalla, kolmion takana seisovan henkilöauton. Ajattelin, että kuljettaja huomasi minut, mutta olin väärässä. Se tuli suoraan eteeni.

– Törmäys oli raju. Lensin auton ylitse, ja ilmalento päätyi suoraan liikenteenjakajaan. Olin koko ajan tajuissani ja muistan selkeästi jopa ilmalennon. Maahan tömähdettyäni ehdin jopa ajatella, että selvisin pelkällä säikähdyksellä.

Kun Janne yritti nousta ylös, totuus valkeni.
– Auton ja moottoripyörän väliin puristunut jalka ei ottanut yhtään alle. Samalla iski kauhea kipu. Silloin tiesin, että nyt tuli ajohommiin pitempi katko.
Liikennemerkkiin päätyneen ilmalennon seurauksena myös Jannen yläleuka murtui.

– Yläkitalaki irtosi kulmahampaasta toiseen ja tämän myötä hampaat roikkuivat pelkän nahan varassa. Tilanne tuntui todella epätodelliselta, Janne muistelee hiljaisena.

Tauoton leikkauskierre

Hänet vietiin ambulanssilla suoraan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.
– Ambulanssi tuli nopeasti ja pelastushelikopteri kiidätti paikalle myös anestesialääkärin, joka valvoi vointiani koko ajomatkan ajan. Hoito oli alusta loppuun saakka parasta A-luokkaa, Janne kiittelee.

Sairaalajakso kesti kokonaisuudessaan lähes kolme kuukautta.
– Jalka oli polven alapuolelta niin pahoin murskana, että sitä yritettiin kaikin keinoin saada kasaan. Leikkauksia kertyi yksinomaan jo sairaalajakson aikana 13, mutta puristumalla hajonneesta jalasta ei tullut enää toimivaa.

Lääkärit tekivät Jannen mukaan kuitenkin kaikkensa, jotta jalka saataisiin pelastettua.
– Esimerkiksi murskaantunut kantapää rakennettiin uudestaan omasta selkälihaksestani. Jalasta tuli kuitenkin luonnottoman iso. Sitä yritettiin korjata kuudella eri pienennysleikkauksella, mutta tuloksetta. Kantapäästä ei saatu koskaan normaalia.

Vasemman jalan vaurio oli Jannen mukaan myös muuten hyvin laaja.
– Samalla kun kantapää oli tunnoton, niin varpaat alkoivat käpristyä. Verenkierron palauttaminen ei yrityksistä huolimatta onnistunut.

Prätkäkaupat sairaalassa

Vakavasta onnettomuudesta selviäminen vei myös Jannen kohdalla oman aikansa.
– Kotijoukot ovat minun pelastusrenkaani. Paula-vaimoni on ammatiltaan sairaanhoitaja, joten hänen ansiostaan esimerkiksi osa sairaalajakson jälkeisistä hoitotoimenpiteistä, kuten haavanhoito, onnistui kotioloissa.

Myös kuntoutumisen osalta läheiset ovat olleet Jannen tärkein tuki.
– Onnettomuuden jälkeiset kuukaudet olin todella huonossa kunnossa. Yksinomaan lihaskunto meni niin alas, että jouduin tekemään tosissani töitä, että pääsin edes sängynlaidalle istumaan. Päätin kuitenkin nousta ja nousin. Askel kerrallaan opettelin kävelemään ja kyynärsauvoihin tukeutuen nousin heti seuraavana kesänä takaisin moottoripyörän satulaan.

Harrikkahenkisyys on Jannen kohdalla sen verran lujassa, ettei mies edes harkinnut lopettavansa harrastusta.
– Olin vielä sairaalassa, kun ostin itselleni uuden moottoripyörän, Janne paljastaa naureskellen.

"Elämää helpottava ratkaisu"

Vielä vuoden 2015 kesällä jalka ei näyttänyt parantumisen merkkejä.
– Jalka ei kestänyt astumista. Siinä vaiheessa, kun takana oli 19. jalkaleikkaus ja "kaupanpäälle" tullut bakteeritulehdus ruusu, päätin, että nyt saa riittää.
Janne sinnitteli lopullisen päätöksensä kanssa kuitenkin vuoden 2017 loppusyksyyn.

– Raajasta luopuminen ei ole läpihuutojuttu. Asia täytyi sisäistää, mutta päätöstä tuki kuitenkin se, että amputaation myötä toimintakykyni voitiin palauttaa lähelle entistä.

Vuoden 2017 lokakuun 4. päivänä Jannelle tehtiin sääriamputaatio.
– Toipuminen sujui ongelmitta. Vain aavekipu vaivasi hetken aikaa, mutta senkin suhteen pääsin vähällä. Onneksi.

– Myös tyngän muotoilu onnistui hyvin ja kiitos tästä kuuluu ensisijaisesti Suomen Proteesimestareiden apuvälineteknikko Pekka Keski-Orvolalle. Yhteistyö proteesintekijän kanssa on ensiarvoisen tärkeää, ja minun kohdalla kaikki sujui todella mallikkaasti. Sain proteesin käyttöön jo vuoden 2017 lopulla eli vain pari kuukautta amputaatiosta, Janne kiittelee vuolaasti.

– Olihan se mieletön fiilis, kun sai monen vuoden jälkeen pistää jalkaan oikeat kengät. Oikea asenne auttoi myös liikkeelle lähdössä. Jo kolmantena päivänä seisoin tukevasti jaloillani, ilman minkäänlaista tukea. Siitä oli kohtalaisen helppo ottaa myös ensimmäinen, mutta todella mieleenpainuva ensiaskel.
Pitkiin kävelylenkkeihin ei Jannella riittänyt alussa kuitenkaan kunto.

– Ajattelin, että nyt kun miehellä on toimivat ja terveet jalat, niin niihin täytyy saada myös voimaa. Samalla päätin tehdä täydellisen elämäntaparemontin. Muutin ruokavaliota ja ryhdyin kohentamaan kuntoa.

– Päivä alkoi 45 minuutin kuntopyöräretkellä ja vasta sen jälkeen söin aamiaista. Keväällä hyppäsin myös polkupyörän satulaan ja ryhdyin tekemään muutaman kerran viikossa noin 20-30 kilometrin pituisia lenkkejä. Alkuvaiheessa kävin säännöllisesti myös fysikaalisessa hoidossa, joten eiköhän tässä olla jo pikkuhiljaa niin ranta- kuin työkunnossakin, 17 kiloa keventynyt Janne kertaa tyytyväisenä.

Komennusmiehen työjalka

Janne Anttila on ammatiltaan metallimies-koneistaja, ja työt ennen onnettomuutta veivät miestä ympäri maailmaa.
– Olen kuitenkin toiveikas, että voin jatkaa siitä mihin jäin. Olen tällä hetkellä työkokeilussa, ja vihreä valo vilkkuu myös komennushommien suuntaan. Passi on hankittu ja työjalka tilattu, joten eiköhän tässä vielä palata lähtöruutuun.

Proteesissa on erikoisvalmisteinen jalkaterä, jonka erikoisuus on nilkan laaja toimintakyky. Proteesissa on kantapään kohdalla pieni hydraulipumppu sekä useita nivellettyjä kohtia. Näiden avulla jalkaterä mahdollistaa muun muassa sujuvan kyykistymisen sekä luonnollisen kaltevilla pinnoilla liikkumisen.

Teksti ja kuvat Anne Anttila