Etusivulle

JUST perfect

Kolme vuotta sitten käyttöön otetussa Järvenpään aivan kaupungin keskustassa sosiaali- ja terveyskeskuksessa eli JUSTissa esteettömyysasiat ovat mallikelpoisella tolalla. Muutos vanhasta, eri puolille kaupunkia hajasijoitetuista yksiköistä uuteen hyvinvointikampukseen oli suuri.

Järvenpään entinen terveyskeskus sijaitsi Vanhankylänniemessä kaukana keskustasta. JUSTia alettiin suunnitella alkuvuodesta 2014, ja se toteutettiin allianssimallilla. Hankkeen budjetti oli peräti 62,4 miljoonaa euroa. Toistaiseksi JUSTin käyttäjiä ovat 45 000 järvenpääläistä, mutta Keski-Uudenmaan sote-alueen tietojärjestelmiä ollaan lähitulevaisuudessa yhdistämässä, jolloin myös lähikuntien asukkaat voisivat asioida JUSTissa.

Suunnittelussa osallistettiin tulevia käyttäjäryhmiä laajasti, ja tiloista tehtiin 3D-virtuaalimallinnuksia. Myös Järvenpään vanhus- ja vammaisneuvostot olivat mukana suunnittelussa.

Testiryhmä kiittelee

IT:n testiryhmässä oli tällä kertaa mukana Järvenpään invalidiyhdistyksen puheenjohtaja Annukka Karajas-Kaukonen sekä Etevan varapuheenjohtaja ja kaupungin vammaisneuvoston jäsen Marja Pelkonen, Esteettömyyskeskus ESKEn asiantuntijat Satu Wäre-Åkerblom ja Noora Piipponen.

Jo paikalle saapuessa huomiota kiinnittää saattopaikka, joka on erittäin toimiva. Pääoven edessä kulkevalta Helsingintieltä erkaantuu yksisuuntainen silmukka, jonka toisella laidalla on muutama lyhytaikainen pysäköintipaikka ja toisella puolen muutama esteetön autopaikka, taksien jättöpisteet ja jokunen vinoparkkipaikka saattoliikenteelle.

Missään ei ole korkeita kynnyksiä. Sisäänkäynnissä on iso lippa, ja oven edusta on lämmitetty. Riittävän ison tuulikaapin lattiassa on kuraritilät. Näkövammaisten kulkua ohjaavia opasteita ei lattioissa ole.

Tunneliyhteys parkkitalosta

Viereisessä korttelissa on pysäköintitalo, josta pääsee maanalaista tunnelia pitkin JUSTiin.

Ala-aula on monitoimitilaa, jonka kaikki kalusteet ovat liikuteltavia. Ilmoittautuminen tapahtuu JUSTissa automaateilla, joita on kahdella eri korkeudella. Asiakkaat saavat ilmoittautuessaan tulostetun kutsunumeron, jolla heidät pyydetään vastaanottohuoneeseen. Käytävillä on suuria infotauluja, joiden vasempaan reunaan kutsunumerot ilmestyvät.

Aulassa on vahtimestarin palvelutiski, jossa on kaksi tasoa eri korkeuksilla ja induktiosilmukka.

Ala-aulan yhteydessä on kolme Omapiste-tilaa, joissa asiakkaat voivat tehdä omatoimisia mittauksia, kuten tarkistaa verenpaineensa tai painonsa.

Ala-aulan esteettömän wc:n ovi havaitaan raskaaksi avata, mutta toisaalta se pysyy auki sen aikaa, että pyörätuolilla ehtii hyvin sisään. Kulku esteettömään wc-tilaan on hankalasti odotustilan kautta.

JUSTin jokainen kerros ja osasto on merkitty omalla tunnusvärillään, mutta sairaaloista tuttuja lattiaväriviivoja ei ole. Lattiat ovat ensimmäisessä kerroksessa tummanharmaata kiveä, joka tuo kontrastia käytäviin ja muihin tiloihin. Pinta ei ole märkänäkään liukasta.

Selkeät opasteet

Opasteet ovat selkeitä ja niissä on riittävästi kontrastia, mutta ala-aulassa ei käy ilmi, että kulman takaa löytyy isompi hissi, jos ensimmäiseen ei mahdu apuvälineiden kanssa.

– Minulla on niin suuri mopo, että ensimmäistä hissiä ei voi käyttää, Marja Pelkonen kommentoi.

Myöskään hissin sisällä ei kerrota, kummasta ovesta kannattaisi poistua, jos haluaa ulos osastolta automaattiovien kautta. Osastojen välillä on myös palo-ovia, jotka eivät aukea liiketunnistimella.

Vastaanotto- ja toimenpidehuoneiden ovet ovat leveitä sisäänpäin aukeavia, mikä parantaa käytävällä kulkevien turvallisuutta. Huoneiden numerot ovat ovissa suuria, ja vaikka huonekohtaiset näyttötaulut ovat aikuisen seisomakorkeudella, tekstin näkee myös alempaa.

– Käytävien valaistus on tasainen, häikäisemätön ja riittävä, Wäre-Åkerblom kiittelee.

JUSTin akustiikka on miellyttävä, eikä jälkikaikua ole käytävillä juuri lainkaan, mikä vähentää laitosmaisuuden tunnetta.

Käytävillä ja odotustiloissa ei myöskään ole tungosta, sillä valtaosa asiakkaista tulee ajanvarauksella.

Osastojen välistä yhteistyötä

Eri yksiköiden tuominen saman katon alle on helpottanut monia käytännön asioita. Esimerkiksi kuntoutusosastolta voidaan tilata liikuntarajoitteiselle liikuteltava henkilönostin, mikäli hänet pitää saada vaikkapa hammaslääkärin tuoliin.

– Kun liikuntarajoitteinen tulee meille suun terveydenhoitoon, varaamme tarvittaessa pitemmän hoitoajan, ja teemme mahdollisuuksien mukaan useampia toimenpiteitä, kertoo johtava hammaslääkäri Petra Hyvönen.

JUSTissa on varsinkin suun terveydenhoidossa panostettu netti- ja puhelinpalveluun, joissa arviodaan hoitotarpeen kiireellisyys.

Vahtimestari Juha-Matti Jokinen kertoo, että joka kerroksesta löytyy nyt avainhenkilö, johon ottaa yhteyttä, jos potilaan tilanne vaatii. Yhteydenotto on helpompaa, kun avainhenkilöt ovat ainakin kasvoiltaan tuttuja sen sijaan että he olisivat ainoastaan puhelinkontakteja.

Teksti Jari F. Lampén
Kuva Timo Porthan

Kommentit

Just tuli lunta ja pakkasta

Torstaina kävin Justissa asioimassa useammassa pisteessä... kävellä sai pitkälti ja pujotella kiinteiden kalusteiden välissä kun ei mahtunut kyynärsauvojen kanssa kulkemaan. Raskaiden palo-ovien aukaiseminen oli vaikeaa.

Ulko-ovien edessä oleva alue ja talon viereinen luiska olivat molemmat jäistä perunapeltoa, eikä missään hiekkaa. Ajoväylä oli hioutunut jäiseksi ja pari sinne eksynyttä hiekanmurua uponneet kovettuneeseen lumeen. Ihan kaiteen vierestä löytyi korokekengän leveyden verran lunta, josta pääsin muutaman liukastumisen kera kulkemaan, kun pidin kaiteesta kiinni kaksin käsin. Kyynärsauvat eivät auttaneet, kun jouduin pitämään ne siinä samoissa käsissä poikittain.

Ei nimimerkkiä  •  15.01.2021, klo 18:48

just ja esteettömyys

todella viisaasti suunniteltu fysioterapia kerroksessa 3
ja kellarissa apuvälinevuokraus. Kahvila kerroksessa 1. Eli jos olisi suunniteltu viisaasti kahvila ja fysiöterapia voisi vaihtaa paikkaa,

Ei nimimerkkiä  •  17.01.2020, klo 16:04

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).