Raja Yamani muistelee iltaa, jolloin hän kiirehti viimeiseen lähiöjunaan ja huomasi, että aseman ainoa hissi oli rikki. Asemahenkilökunta totesi: voi voi, ei voida mitään. Lopulta muutama kanssamatkustaja kantoi nuoren naisen ja hänen kaksisataakiloisen sähköpyörätuolinsa rappusia alas asemalaiturille. Kyyti oli vaarallinen sekä kantajille että matkustajalle.
– Liikuntavammaisen ongelmia ei aina oteta vakavasti. Olen käyttänyt näitä junia jo noin viisitoista vuotta ja samat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että esteettömyys ei ole vain liikuntavammaisten asia. Myös lastenrattaiden, vanhusten ja nuorten, joilla on vaikka jalka paketissa, pitää päästä liikkumaan paikasta toiseen, Yamani sanoo.

Taksiongelma ratkesi kertaheitolla

Nykyään 35-vuotias Yamani menetti liikuntakykynsä lapsuudesta asti sairastamansa myopatian seurauksena. Oireyhtymä johtaa lihasten heikentymiseen ja niiden toimintahäiriöihin.
Yamani valitsi Pariisin länsirajalla sijaitsevan Nanterren asuinpaikakseen suurelta osin kunnan esteettömyyden vuoksi. Kaikki kolme asemaa ja neljä lähijunaa ovat esteettömiä, samoin linja-autot.
– Pariisi ei kuitenkaan ole kaikkein pahin mahdollinen paikka liikuntavammaiselle. Etelä-Ranskassa on kaupunkeja, kuten esimerkiksi Marseille, joissa edes julkisiin kulkuvälineisiin ei pääse pyörätuolilla, Raja Yamani vertaa.
Vaikka vuosi sitten Pariisissa pidetyt paralympialaiset eivät hänen mukaansa juurikaan parantaneet liikuntavammaisen asemaa, yksi asia muuttui merkittävästi.
– Ennen invataksia joutui odottamaan vähintään tunnin. Nyt sen saa varttitunnissa.
Valtion taksiyrittäjille tarjoaman taloudellisen tuen ansiosta entisten kahdensadan esteettömän auton kiintiö nousi kahdeksaansataan.

Yksin jäävä syrjäytyy

Raja Yamani on opiskellut, jatko-opiskellut, ollut työsuhteessa ja perustanut yhdessä toisen liikuntavammaisen naisen kanssa konsulttitoimiston, joka auttaa yrityksiä inklusiivisuusratkaisuissa.
– On tärkeää löytää ihmisiä, joilla on samantyyppisiä ongelmia ja joiden kanssa voi vaihtaa neuvoja ja hyviä vinkkejä. Yksin jäävä liikuntavammainen henkilö varmaankin syrjäytyy, Yamani pohtii.
Hän ei kuitenkaan usko, että kaikki johtuu vain omasta aktiivisuudesta.
– Minulla on ollut tuuria, että pääsin liikunta- ja aistivammaisten erityiskouluun. Olemme pitäneet luokkakavereiden kanssa yhteyttä ja tästä on muodostunut tärkeä verkosto meille kaikille.
Pariisin luoteispuolella sijaitsevan taidemaalari Toulouse-Lautrecin nimeä kantavan oppilaitoksen toimintaperiaatteena on käänteinen inklusiivisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liikunta- ja aistivammaisten tarpeisiin suunniteltu koulu vastaanottaa myös kourallisen vammattomia, joiden pitää sopeutua erityisryhmien tarpeisiin.
Koulun yhteydessä on asuntola. Ala-asteelta lukioon jatkuvaa opetusta on mahdollista vielä jatkaa ylioppilaaksi pääsyn jälkeen kaksivuotisella ammattikorkeakoulututkinnolla.

Hammaslääkäriin pääsee, mutta tuoliin ei

Raja Yamani pääsi muutama vuosi sitten muuttamaan uuteen esteettömään asuntoon, mutta huomasi pian, että ensimmäisen kerroksen kaksioon olikin vaikeaa päästä.
– Hissi oli uusi mutta hyvin usein epäkunnossa. Niinä päivinä en voinut poistua asunnosta. Kerran kun tulin töistä, hissi oli taas rikki enkä päässyt kotiin. Odotin korjaajaa rappukäytävässä aamuyöhön asti syömättä, juomatta ja peseytymättä.
Yamani on turhaan hakenut katutasossa sijaitsevaa asuntoa. Hissi on onneksi vaihdettu ja toimii nyt paremmin. Häntä harmittaa erityisesti se, että esteettömyyttä ei aina ajatella loppuun asti. Luiskasta ei ole mitään hyötyä, jos liiketilan ovi on liian kapea.
– Monen lääkärikeskuksen ovesta pääsee kyllä sisälle pyörätuolilla ja on tilava hissikin. Ongelmat tulevat eteen vasta vastaanotolla. Siellä ei ole ketään nostamassa minua hammaslääkärin tai gynekologin tuoliin, eikä lääkäreitä ole koulutettu tällaiseen tilanteeseen.

Myös työelämässä liikuntaesteisyys aiheuttaa usein hämmennystä

– Yritykset ovat innokkaita ottamaan liikuntavammaisia oppisopimussuhteeseen, koska sitä tuetaan taloudellisesti. Vakituisen työn saaminen on sen sijaan paljon vaikeampaa. Erityisesti, jos vamma on näkyvä, Yamani sanoo.
Hänen mukaansa rekrytoijilla on pelko, että vamma ajan myötä pahenee. Usein myös kuvitellaan erheellisesti, että liikuntavammainen työntekijä joutuu olemaan muita useammin sairaslomalla.
– Siinä tulee paine tehdä työnsä paremmin kuin muut.
Kirjanpitäjäksi valmistunut Yamani jatkoi muutaman työvuoden jälkeen opintojaan ja toimii nyt henkilöstöhallinnon konsulttina perustamassaan yrityksessä. Tänä vuonna toimintansa aloittanut SensHay opastaa yrityksiä liikuntavammaisten rekrytointia tukevissa ratkaisuissa.
– Tällä saralla on vielä paljon tekemistä, Yamani huokaa.

Teksti ja kuvat Virpi Latva