Myös robotit tarvitsevat esteetöntä ympäristöä
Portaita vaivattoman näköisesti kipuava sveitsiläinen Scewo BRO-sähköpyörätuoli on vaikuttava näky. Laite kykenee nousemaan ja laskemaan portaita integroitujen telojen avulla, eikä se vaadi käyttäjältä lainkaan vartalon hallintaa.
Scewon edustaja Suomessa on oululainen robotiikkayhtiö Probot Oy, jonka toimitusjohtaja Matti Tikanmäki seuraa teknologian kehitystä aitiopaikalta.
LIDAR-teknologian kehitys on peruja jo 1960-luvulta, mutta vuosikymmenten saatossa niin laitteiden koot kuin tehotkin ovat kehittyneet. Samalla käyttötapoja on tullut lisää.
Yksinkertaisimmillaan LIDAR on kuin ultraääni tai tutka, joka hyödyntää äänen tai radioaaltojen sijaan valoa.
– Laite lähettää valtavan määrän nopeita laserpulsseja, jotka kimpoavat esteistä takaisin. Mittaamalla heijastusaikaa laite luo ympäristöstä reaaliaikaisen 3D-mallin, jota kutsutaan pistepilveksi, Tikanmäki selittää.
Pistepilveä voi ajatella digitaalisena heijastuksena todellisuudesta. Se kertoo laitteelle millintarkasti, missä seinät, huonekalut ja ihmiset sijaitsevat. LIDAR-teknologia on tärkeässä roolissa myös itseohjautuvien autojen teknologiassa.
Älykäs apuväline näkee paljon
Nykyaikaiset sähköpyörätuolit ja liikkumisen apuvälineet ovat perinteisesti olleet riippuvaisia käyttäjän jatkuvasta ohjauksesta. LIDAR-teknologian avulla apuvälineestä tulee aktiivinen kumppani.
Kun Scewo-pyörätuolin kaltaisiin laitteisiin integroidaan kehittynyt LIDAR-keilaus, ne kykenevät havainnoimaan esteitä, joita perinteiset sensorit tai kamerat saattavat jättää huomiotta.
– LIDAR on luotettava. Se ei hämäänny valaistuksesta samalla tavalla kuin kamera. Se näkee pilkkopimeässä ja sietää hyvin esimerkiksi sumua tai kirkasta auringonpaistetta, Tikanmäki huomauttaa.
Liikuntavammaiselle tämä tarkoittaa turvallisuutta. LIDAR-ohjattu pyörätuoli voi tunnistaa jalkakäytävän reunan, havaita takaviistosta lähestyvän jalankulkijan tai kieltäytyä ajamasta liian jyrkkään luiskaan.
Tulevaisuudessa teknologia voi mahdollistaa jopa täysin autonomisen liikkumisen tutuissa ympäristöissä, kuten kauppakeskuksissa tai sairaaloissa.
Esteettömyys kuuluu myös roboteille
Haastattelun aikana Tikanmäki nostaa esiin mielenkiintoisen näkökulman: esteettömyys ei ole vain ihmisten tarve, vaan se on edellytys sille, että voimme hyödyntää robotiikkaa.
– Samat asiat, jotka tekevät tilasta vaikean pyörätuolin käyttäjälle, ovat haastavia myös robotille. Portaat, korkeat kynnykset ja ahtaat käytävät pysäyttävät molemmat, hän pohtii.
Tikanmäki antaa varoittavan esimerkin nykyarkkitehtuurista: lasiseinät ja peilipinnat. Vaikka ne näyttävät hienoilta, ne ovat LIDAR-sensorille ja konenäölle myrkkyä. Lasin läpi kulkeva tai peilistä taittuva lasersäde voi antaa robotille virheellistä tietoa ympäristöstä.
– Jos rakennamme maailmaa, joka on täynnä lasia ja valkoista marmoria ilman merkintöjä, teemme siitä vaarallisen sekä ihmisille että niille koneille, joiden on tarkoitus auttaa meitä.
Mikäli robotiikkaa halutaan hyödyntää täysimääräisesti, tarvitaan myös toimintaympäristöjen parempaa suunnittelua.
– Esimerkiksi oven avaaminen on robotille valtava tekninen haaste. Onko ovi kätisyydeltään oikea vai vasen? Onko siinä pumppu, jousi vai kynnys? Sama pätee kotitöihin. Robotti voisi periaatteessa tiskata, mutta tehtävä helpottuisi ja halventuisi huomattavasti, jos luopuisimme 17 erilaisesta kahvikupista ja käyttäisimme vain yhtä standardimallia, Tikanmäki havainnollistaa.
Tämä herättää Tikanmäen mukaan myös laajemman kysymyksen: ovatko nykyiset elinympäristömme edes ihmiselle optimaalisia?
– Jos muokkaamme ympäristöä ”robottiystävällisemmäksi” teemme siitä samalla esteettömämmän myös apuvälineitä käyttäville ihmisille.
Teknologia ei tuo tasavertaisuutta
Tikanmäen mukaan tekninen kehitys kulkee oikeaan suuntaan: sensorit pienenevät, ja massavalmistus mahdollistaa valtavat tuotantomäärät. Silti kehitys ei näy loppukäyttäjän hinnoissa niin nopeasti kuin pitäisi.
Korkeat hinnat pitävät uusimmat apuvälineet vain harvojen saatavilla. Teknologia on valmiina palvelemaan, kunhan yhteiskunnan rakenteet antavat sille tilaa.
– Meidän kannattaisi miettiä, mitä asioita me haluamme automatisoida ja mihin toivomme apuvälineitä sen sijaan, että tuijottaisimme vain tämän päivän hintalappua. Oleellista on se, miten haluamme käyttää tätä kehitystä ihmisen hyväksi. Tulevaisuudessa teknologian pitäisi olla itsestäänselvyys, joka purkaa esteitä, ei uusi kallis ylellisyystuote, Tikanmäki summaa.
Teksti Mikko Kääriäinen, kuvat Probot Oy
