
Avustajakoirista on kova pula
Avustajakoira voi olla ratkaiseva tekijä vammaisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen mahdollistamisessa. Avustajakoiran koulutus alkaa heti luovutusiässä.
Avustajakoira voi olla ratkaiseva tekijä vammaisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen mahdollistamisessa. Avustajakoiran koulutus alkaa heti luovutusiässä.
Apuvälineiden huollossa on suuria eroja eri apuvälinekeskusten välillä. Kokosimme huolenaiheita ja onnistuneita ratkaisumalleja eri puolilta Suomea. Määräaikaishuollolla melko tuoreena käytäntönä on havaittu ennaltaehkäisevää merkitystä.
Muotoilualan arvostetun Ornamo-palkinnon on voittanut teollinen muotoilija Joonas Kyöstilä, joka on tuonut muodin ja muotoilun pyörätuolikäyttäjien saataville. Palkinto jaettiin 7. syyskuuta.
Opaskoirakoulun kahdesta kasvatista on nyt koulutettu tottelevaiset aputassut. Neljännesvuosisadan ikäinen suomalainen avustajakoiratoiminta on aina perustunut laadukkaisiin pentuihin ja huipputason koulutukseen.
Sähkömopo-nimikkeen alle mahtuu monenlaisia kulkuvälineitä, senioriskoottereista invamopoihin. Ne kaikki eivät kuitenkaan ole säännöstensä puolesta verrattavissa jalankulkijaan.
Hämeenlinnan Seudun Invalidien omahoitovertaisryhmä on yksi Invalidiliiton TuleApu-hankkeen tukiryhmistä.
Invalidiliiton kouluttamat apuvälinekummit opastivat liikkumisen apuvälineen käyttäjiä Helsingin metrossa Helppo liikkua -viikolla. Apuvälinekummit päivystivät keskiviikkona idässä Kalasatamassa ja torstaina lännessä Lauttasaaressa.
Invalidiliitto selvitti yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa avustajakoirien vaikutuksia vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten arkeen.