Uutiset
Invalidiliitto osallistui aivoinfarktin Käypä hoito -suosituksen päivittämiseen
Suosituksen parissa työskentely oli kiinnostavaa ja opettavaista, kertoo tutkimusjohtaja Sinikka Hiekkala. Hän kirjoitti suositukseen useita katsauksia aivoverenkiertohäiriön kuntoutuksesta.
Opiskelijat tarjoavat toimistopalveluita Etälässä
Validia Ammattiopiston opiskelijoiden harjoitustoimisto päivystää maaliskuun loppuun asti Etälässä. Harjoitustoimistossa työskentelee opiskelijoita, jotka tarjoavat asiakkaille toimisto- ja datanomipalveluita. Yritys tai yhdistys voi löytää tekijän esimerkiksi postituksiin, kopiointiin, pakkausurakoihin, rekisterien päivittämiseen ja erilaisten yhteenvetojen tekemiseen.
Pääkallokeleillä on pää vaarassa
Joulu- ja maaliskuun välisenä aikana sattuu jopa 15 000–22 000 liukastumistapaturmaa kuukaudessa. Jos kaatuessaan loukkaa päänsä, seuraukset voivat olla hyvin vakaviakin, sillä kaatumisista ja liukastumisista aiheutuu vuosittain yli 10 000 aivovammaa.
Liikennekaari vaaraksi liikuntavammaisille
Invalidiliitto antoi lausunnon liikennekaaren lakiesityksestä. Esityksestä löytyi sekä korjattavia että kannatettavia asioita. Tärkeää on turvata pyörätuolissa matkan aikana istuvien turvallisuus jatkossakin.
Invalidiliitto vastustaa kansaneläkkeen indeksikorotusten jäädytystä ja alentamista
Pohjoismaissa asuvilla harvinaissairailla on paljon yhteistä
Diagnoosikohtaiset potilasyhdistykset ovat jo vuosia järjestäneet useita yhteispohjoismaisia harvinaistapaamisia oman diagnoosiryhmänsä ihmisille.Yhteistyötä on vähitellen laajennettu pohjoismaisten harvinaissairaiden yhteisten yhteistyöjärjestöjen ja verkostojen välillä, ja tämän pohjalta on muodostettu Pohjoismainen harvinaisten sairauksien potilasjärjestöjen verkosto (SBONN).
Romanian harvinaispalveluja kehitetään kansainvälisin voimin
INNOVCare -projektin tavoitteena on kehittää keskuksen toimintatapoja entistä asiakaslähtöisemmiksi ja saada projektin tuloksista perusteita resurssikeskuksen valtiolliselle rahoitukselle.
