Etusivulle

Uutiset

kuvituskuva

Samalta viivalta

Yritystä! -hankkeessa edistettiin vammaisten työllistymistä, luotiin uutta yritystoimintaa ja edistettiin yrittäjien verkostoitumista. Hankkeen tuella syntyi myös Suomen Vammaisyrittäjät ry edistämään samoja tavoitteita.

kuva Mika Kurvista

Yrittäjänä töihin kiinni

Invalidiliiton Yritystä!-hanke päättyi vuodenvaihteessa, ja lukuisia rohkaisevia esimerkkejä saatiin nuorten vammaisyrittäjien seminaarissa Järvenpään Spesiassa.

kuva Tea Lallukasta

Krooninen kipu vaivaa työikäisiä

Suomessa määrätään kroonisen kivun takia eniten sairauslomia Euroopassa. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen on tärkeää, jotta kipu ei kroonistu ja heikennä hyvinvointia ja työkykyä.

Kuvassa Tuula Haatainen

Työministeri patistaa kuntia työllistämään

Työministeri Tuula Haatainen lisäisi työllistämiskriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissa. Ostopalveluissa julkisen sektorin itselleen asettamat ehdot usein unohtuvat.

kuvassa Emilia Mäkiranta

Esteettömyys on ajattelutapa

Emilia Mäkiranta työskentelee unelma-ammatissaan asenteellisen esteettömyyden sanansaattajana. Tämä on edellyttänyt sinnikkyyttä ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.

JUST perfect

Kolme vuotta sitten käyttöön otetussa Järvenpään aivan kaupungin keskustassa sosiaali- ja terveyskeskuksessa eli JUSTissa esteettömyysasiat ovat mallikelpoisella tolalla. Muutos vanhasta, eri puolille kaupunkia hajasijoitetuista yksiköistä uuteen hyvinvointikampukseen oli suuri.

Varkaudessa halutaan kaikki mukaan

Toimeliaat nuoret naiset ovat saaneet Varkauden Invalidit ry:ssä aikaan pieniä ihmeitä. Ohjenuorana on, että ihan kaikki jäsenet pystyvät oikeasti osallistumaan ihan kaikkeen toimintaan.

Kuva kuvataiteilija Katri Niemestä

Täyden elämän kuvaaja

Elämännälkää, sitä pursuavat Katri Niemen vammaiset ystävät ja pyörätuolissa istuva mies. Taiteilija haluaa, että ihmiset ymmärtävät sen.