20-paikkaisessa, entiseen vanhainkotiin kunnostetussa päihdehoitokeskuksessa on kynnyksettömät, somat oleskelu- ja ruokailutilat, avarat hissit ja suuri invahuone sähkövuoteineen sekä wc- ja suihkutiloineen.
Invahuonetta on ehtinyt käyttää vasta yksi asiakas, sillä Kantamo aloitti toimintansa keväällä.

Toiminnanjohtaja Jarkko Virtanen ja päihdeterapeutti Mika Muukkonen tietävät, että esteettömille hoitopaikoille on kysyntää, sillä päihdeongelmat ovat lisääntyneet ja ihmisten hoitotietoisuus parantunut.

– Tilamme palvelevat kaikenlaisia apuvälineitä käyttäviä, myös esimerkiksi neliraajavammautuneita. Meillä on tietenkin puitteet myös avustajien mukana ololle, Muukkonen esittelee.

Muukkosella oli henkilökohtainen innoke siihen, miksi Kantamosta tehtiin esteetön. Hän luonnehtii itseään ja vaimoaan ”yhdenvertaisuuden ammattilaisiksi”.

Minna Muukkonen on neliraajahalvaantunut, liikkuu pyörätuolilla ja tarvitsee ympärivuorokautisesti avustajaa.

– Vaimoni ei työskentele täällä, mutta hän on katsonut paikat ja antanut hyviä ohjeita esteettömyyden mahdollistamiseksi.

Vammaisuus ei ole syy juoda

Päihdeongelma koskettaa vammaisia henkilöitä samalla tavalla kuin vammattomia. Ainoa poikkeus saattaa olla se, että vammautuneella on yksi veruke lisää päihteiden ongelmakäytön jatkamiselle.

– Vammaisuus ja vammautuminen on aina traagista, ja jos taustalla on päihdeongelma, se antaa ”luvan” jatkaa käyttämistä. Vammautuessaan ihminen kokee elämänsä menettämisen tuskaa, mikä on hyvä polttoaine päihderiippuvaiselle, Muukkonen pohtii.

Päihderiippuvaisen perustelut käyttämiselleen ovat rajattomat. Toipuminen alkaa vasta, kun hän pystyy myöntämään riippuvuuden itselleen.

– Kun vammainen hyväksyy vammautumisensa, hän haluaa parantaa elämänlaatuaan. Samalla tavalla päihdeongelmainen pystyy parantamaan elämänlaatuaan hyväksymällä ensin sairautensa.

Moni vammautuu kännissä

Muukkonen on paitsi päihdetyön ammattilainen, myös raitistunut alkoholisti. Kaikilla Kantamon kymmenellä päihdetyön ammattilaisella on taustallaan joko omakohtainen tai läheisen päihdeongelma. Kun henkilökunta puhuu samaa kieltä asiakkaiden kanssa, kynnys avautua on matalampi.

Vammaisuus ja päihteidenkäyttö kulkevat siinä mielessä käsi kädessä, että alle 60-vuotiaista, tapaturman seurauksen vammautuneista liki 60 prosenttia oli tapaturman aikana päihteen vaikutuksen alaisena. Osa on ollut humalassa sattumoisin, mutta moni on myös ongelmakäyttäjä.

Muukkonen on havainnut, että vammaisilla ja pitkäaikaissairailla henkilöillä on myös riski ajautua vahvojen särkylääkkeiden väärinkäyttäjiksi. Kantamoon ovat tervetulleita kaikki, joita päihdeongelma koskettaa. Sillä ei ole merkitystä, onko ongelma syntynyt viinasta, huumeista tai lääkkeistä.

Virtanen ja Muukkonen korostavat, ettei sairaus ole oma syy, ja siitä voi toipua. Usein myös unohdetaan, että päihderiippuvuus on joillain perinnöllistä ja siksi osa ihmisistä jää herkemmin riippuvaiseksi.

– 10 prosentilla suomalaisista on päihderiippuvuus, ja heistä 70 prosentilla riippuvuus on geneettistä. Meillä tehdään hoidossa aina sukupuu, johon merkitään suvun päihderiippuvaiset.

Toipumiskeskeinen hoitomalli

Hoitoon hakeutumista edeltään usein pitkään jatkunut ja itseään toistava kuvio. Elämänhallinta on lipsunut raiteiltaan ja läheisillä on mitta täynnä.

– Ihminen tulee hoitoon yleensä siinä vaiheessa, kun oma pää ei enää kestä käyttämistä tai vaimo tai työnantaja on kehottanut hoitoon, Virtanen sanoo.

Syiden etsiminen omaan juomiseen kestää kauan, ja vielä hoitoonkin tuleva henkilö saattaa havitella motiiveja juomiselleen.

– Meidän tehtävä ja taito on muuttaa ihmisen ulkoinen hoitomotiivi sisäiseksi hoitomotiiviksi, Muukkonen toteaa.

Kantamossa toteutetaan Minnesota-mallista hoitoa, joka perustuu toipumiskeskeiseen hoitoon ja 12 askeleen ohjelmaan. Hoito lähtee siitä, että ihminen myöntää ongelmansa ja sen, millaista harmia hän on aiheuttanut itselleen ja läheisille. 28-36 päivää kestävän perushoidon aikana asiakkaat käyvät läpi valtavan tunteiden vuoristoradan selvittäessään ristiriitojaan. Toisaalta, aika pian myös valoa alkaa näkyä pimeydessä.

Hoitopäivät laitoksessa koostuvat aamukahdeksasta iltapäivä viiteen pidettävistä ryhmäistunnoista ja terapiasta. Ryhmissä opetellaan puhumaan tunteista ja luodaan toivoa. Asiakkaat poistuvat talosta enintään ulkoilemaan Kantamon viehättävään maalaismaisemaan.

Iltaisin käydään porukalla lähiseudun AA (Alcoholics Anonymous eli Nimettömät Alkoholistit) ja NA ( Narcotics Anonymous eli Nimettömät Narkomaanit) ryhmissä.

– Ryhmiin tutustuminen hoitojakson aikana on tärkeää, sillä useimmat tulevat jatkamaan ryhmissä kotipaikkakunnillaan, Muukkonen sanoo.

– Jos asiakas ei pääse ryhmiin talon autolla, järjestämme hänelle invataksin.

Vuoden hoitokokonaisuuteen kuuluu myös jatkohoito, jonka aikana opetellaan elämään raittiina. Kantamon jatkohoitoryhmiä järjestetään eri puolilla Suomea ja niissä käydään kerran viikossa.

Läheiset mukaan

Kantamossa hoitoon pääsevät mukaan myös läheiset. Läheisviikonloppuun osallistuvat he, joita käyttäjän ongelma eniten koskettaa. Kantamon hoidon ytimessä on avoimuus ja rehellisyys; jokainen kivi käännetään, ja sen jälkeen etsitään työvälineet eteenpäin menemiseksi. 

Päihdeongelmaisten laitoshoito ei ole halpaa; esimerkiksi Kantamossa reilun kuukauden mittainen perushoito ja siihen kuulu läheisviikonloppu ja jatkohoito maksaa liki 7000 euroa. Osa asiakkaista tulee hoitoon kunnan maksusitoumuksella, mutta myös itse maksavia on paljon. Maksusitoumuksen saaminen riippuu kunnasta, sen päihdehoitokäytännöistä ja kilpailutuksesta.

– Kunnat antavat nihkeästi maksusitoumuksia ja suosivat avopuolen hoitoa, josta ei välttämättä saada tuloksia. Ei tulla ajatelleeksi, että jos päihdeongelmaiselta esimerkiksi huostaanotetaan neljä lasta, se maksaa miljoonia, Jarkko Virtanen luonnehtii.

Myös julkisen puolen päihdehoidosta miehillä on kritisoitavaa.

– Sieltä annetaan helposti antabusta, lääkkeitä, ja hoidetaan krapulaa, muttei pystytä auttamaan ongelman ydintä. Heillä ei ole riittäviä työkaluja hoitaa päihderiippuvaisia, Muukkonen sanoo.

EMPPA rohkaisee hakemaan apua

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n jo kymmenisen vuotta sitten tekemästä selvityksestä kävi ilmi, etteivät kaikki päihdeongelmista kärsivät vammaiset henkilöt pääse tarvitsemiinsa palveluihin. Syitä on useita. Vammaispalveluissa keskitytään paljon fyysiseen toimintakykyyn, mutta päihde- tai mielenterveysongelmat saattavat jäädä huomiotta.

Henkilökunnalla ei välttämättä ole tietoa päihdeongelmista ja niiden hoidosta. Lisäksi hoitoon menoa rajoittaa esteettömien hoitopaikkojen puute. Kärkölässä toimiva Kantamo on tiettävästi ainoa paikka Suomessa, jossa tietoisesti pyritään täyteen esteettömyyteen.

Päihdeongelmista kärsivien tilanteeseen hakee parannusta Sininauhaliitolla toimiva Esteetön päihde- ja mielenterveystyö eli EMPPA. Se on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat esteettömyyttä ja saavutettavuutta riippuvuuksiin tai mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä.

EMPPA:ssa korostetaan, että esteettömyyteen kuuluu rakennetun ympäristön esteettömyys, tiedon esteettömyys ja asenne-esteettömyys. Esteettömyys on saavutettavuuden ehto, ja kaikilla on oikeus saada tarvitsemaansa tietoa, tukea ja apua. Apu ei saa riippua siitä, miten liikkuu, näkee, kuulee tai ymmärtää asioita.

Elokuun puolivälissä EMPPA käynnisti vammaisille henkilöille suunnatun webropol-kyselyn riippuvuuksista. Sininauhaliiton sivuilta löytyy jo listaus auttavista puhelimista ja nettipalveluista sekä tietoa riippuvuuksista >>

Pätevää tietoa vammaisuudesta ja päihteistä löytyy myös A-klinikkasäätiön tuottamasta Päihdelinkistä >> 

Teksti Sirpa Palokari
Kuva Pixabay