Etusivulle
Kelan taksimatkat
Kelan taksimatkat

Kuljetuspalveluiden haasteita ratkomassa

Kuljetuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialueille. Nyt on oikea hetki palauttaa luottamus paljon kritiikkiä saaneisiin palveluihin. Invalidiliiton Haasteet kuljetuspalveluissa -paneelikeskustelussa pureuduttiin kuljetuspalveluiden epäkohtiin ja mietittiin niihin ratkaisuja.

Luottamus taksialaan on kokenut kovan kolauksen viime vuosina. Takseja on ollut vaikea saada ja asiakkailta on tullut negatiivista palautetta esimerkiksi kuljettajien osaamisesta ja ajotavoista. Tilannetta on koetettu kohentaa esimerkiksi 2021 lakiin kirjatulla vapaaehtoisella erityisryhmien kuljettajakoulutuksella.

- Koulutus ei ole vastaus kaikkeen, mutta se avaa varmasti silmiä erilaisille asiakkaille. Ehkä hyvinvointialueiden työntekijöidenkin olisi hyvä käydä koulutus, niin he osaisivat paremmin arvioida, mitä kuljetuspalveluiden hankinnoissa tulisi huomioida, vastaava koordinaattori Virve Karhu Pohjoisen YTA- hyvinvointialueiden yhteisen matkapalvelukeskuksen valmisteluhankkeesta ehdotti.

Asiakkaiden ääni kuuluviin jo kilpailutuksissa

Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että asiakkaiden ääntä tulisi kuulla entistä paremmin palveluiden hankinnoissa.

- Uskon, että hyvinvointialueilla saadaan entistä paremmin hyödynnettyä hyviä käytäntöjä ja asiantuntijuutta, kun toiminta-alueet ovat entistä laajempia. Kaikkien tahtotila on varmasti parantaa palveluita ja siihen tavoitteeseen pääsemiseksi eri osapuolten välinen on dialogi tärkeää, Hyvil Oy:n erityisasiantuntija Jaana Viemerö kommentoi.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Olli Jylhä korosti, että ei ole asiakkaiden tai järjestöjenkään tehtävä tuntea sopimuksia tai niiden ehtoja läpikotaisin.
- Tärkeintä on se, miten palvelu toteutetaan ja miten asiakkaat kohdataan. Toiveita kannattaa esittää jo valmisteluvaiheessa, jotta tiedetään mitä aiotaan kilpailuttaa.

Rovaniemen vammaisneuvoston puheenjohtaja Minna Muukkonen painotti, että päätöksenteossa tulisi kuulla laajasti eri ihmisryhmiä.

- Olisi tärkeää saada päättäjät ja vammaisneuvostojen edustajat saman pöydän ääreen – mielellään useampia ihmisiä, jotka edustavat erilaisia vammaryhmiä. Vammaisneuvostoja voisi myös hyödyntää entistä enemmän palautteen keräämisessä.

Keskustelu kuljetuspalveluista jatkuu 13.9. webinaarissa. Pysy ajan tasalla ja seuraa Invalidiliiton koulutuksia: www.invalidiliitto.fi/koulutuksia

Teksti Vesa Kuittinen
Kuva Toni Forssell / Helsingin Uutiset

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).