Etusivulle

Killen ja kavereiden erilainen puuhakirja opettaa lapsille suvaitsevaisuutta

Invalidiliitto ry ja Lastentarhanopettajaliitto yhdistivät keväällä voimansa syrjintää vastaan ja postittavat kaikkiin Suomen päiväkoteihin Killen ja kavereiden erilaisen puuhakirjan. Myös aiempina vuosina monet päiväkodit ovat saaneet puuhakirjalähetyksen lahjoittajien tuella. Puuhakirjan avulla päiväkodeissa voidaan käsitellä vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kertoa lapsille siitä, miten monipuolista ja täysipainoista elämää vammaiset ihmiset voivat elää.

Puuhakirja on kolahtanut jo kahtena peräkkäisenä vuotena myös espoolaisen Niipperin päiväkodin esikouluryhmän postiluukkuun. Lastentarhanopettaja Anu Taskinen on antanut lasten tutustua puuhakirjaan omatoimisesti ja keskustelua on käyty sen perusteella, millaisia kysymyksiä lapset aiheesta esittävät.
- Kun kirjat tulivat postissa, tutustuin materiaaliin ja totesin, että tämä on hyvä asia. Kirja oli selkeä eikä sen käyttöön sen kummempaa ohjeistusta tarvittu. Lapset saivat alkaa tutustua kirjoihin itsenäisesti ja tehdä sen tehtäviä oman halunsa mukaan, Taskinen kertoo.

Lapset suhtautuvat erilaisuuteen ennakkoluulottomammin
Taskisella ei ole omakohtaista kokemusta vammaisuudesta esimerkiksi lähipiirin kautta. Hänen mielestään vammaisuutta ja erilaisuutta on helppo käsitellä lasten kanssa. Lapset eivät ole yhtä ennakkoluuloisia kuin aikuiset.
- Erilaisuus on arjessa kulkeva asia, ja meilläkin on täällä kaikenlaisia lapsia. Välillä aiheesta tulee kysymyksiä ja sen mukaan mennään, lasten tasoisesti. Aikuisten suhtautumisella on kuitenkin iso vaikutus lapseen ja siihen, mitä he alkavat asioista ajatella, Taskinen pohtii.

Puuhakirjaa täyttäessä lapsille on herännyt ajatuksia ja kysymyksiä kirjan tehtävistä, mutta myös arjen kokemuksia vammaisuudesta on jaettu. Vaikka lapset eivät pitkään jaksa puuhailla yhden materiaalin parissa, Taskisenkin ryhmässä ehdittiin keskustella vammaisuudesta.

- Kun aloimme täyttää puuhakirjaa, tuli keskusteluissa esiin että joku lapsista oli nähnyt uimahallissa ihmisen, jolta puuttui toinen käsi. Se oli luonnollinen tapa jatkaa keskustelua aiheesta. Mielestäni on hyvä myös, että lapset tutustuvat ja kiinnostuvat asioista. Jos heille vain puhuu jostain aiheesta, tieto ei kuitenkaan tartu, jos lapsella ei ole mitään omakohtaista kokemusta asiasta, Taskinen selventää.

Opetusmateriaaleja voi olla monenlaisia
Niipperin päiväkodin esikouluryhmässä Killen ja kavereiden erilainen puuhakirja oli lasten omassa käytössä ja keskustelun avaajana. Opettajan johdolla tapahtuva asian läpikäynti vaatisi ainakin sen, että materiaalia on jokaiselle lapselle. Taskinen pitää hyvinä opetusmateriaaleina myös kuvakirjaa ja tarinaa tai esimerkiksi videota. Niiden avulla voi helposti itse ohjata jonkin tietyn aiheen käsittelyä.

- Erilaisia materiaaleja tulee ja käytämme niitä aina tarpeen ja tilaisuuden mukaan. Hyödynnämme aika paljon tällaisia materiaaleja ja on hyvä, että on mistä ottaa tarpeen vaatiessa. Meidän eskarilaisillamme ei ole eskarikirjoja, joten tällaiset kirjalliset materiaalit ja tehtävät kyllä kiinnostavat lapsia, Taskinen toteaa.

Teksti: Kirsi Maunula
Kuva: Minna Rossi