Etusivulle

EU:n vammaiskortti käyttöön toukokuussa

EU:n vammaiskortti (EU Disability Card) tulee Suomessa käyttöön toukokuussa 2018. Korttia haetaan Kelasta, minkä jälkeen asiakas tilaa sen kortin toimittajalta. Kortin jakelujärjestelmää kehitetään parhaillaan.

Vammaiskortti on vapaaehtoinen ja maksullinen kortti, joka toimii vammaisten henkilöiden kommunikoinnin ja osallistumisen apuvälineenä Suomessa ja muissa EU-maissa.

Vammaiskorttia näyttämällä vammainen henkilö voi osoittaa tuen tarpeensa esimerkiksi matkoilla, tapahtumissa ja käyttäessään erilaisia palveluita. Kaikille EU-maille yhtenäisen kortin avulla myös asiakaspalvelu helpottuu.

– Invalidiliiton jäsenistä sinänsä on pärjännyt ulkomailla ja varsinkin katolisissa maissa hyvin nykyisellä jäsenkortillakin, sillä kun henkilöllä on päällepäin näkyvä liikuntavamma tai hän käyttää apuvälineitä, on vammaisuus noissa maissa jo sillä todennettu, tuumaa Invalidiliiton sosiaalipoliittinen asiantuntija Tiina Lappalainen.

– Toki vammaiskorttiin sisältyy meillekin tärkeänä se, että avustajasta ei saisi koitua ylimääräisi kuluja vammaisille itselleen.

Tarkista ensin, onko sinulla oikeus vammaiskorttiin

Vammaiskorttia voivat hakea henkilöt, joilla on kunnan tai Kelan myöntämä päätös, jonka perusteella voi saada kortin. Osa päätöksistä oikeuttaa A-merkintään, jolla asiakas voi osoittaa tarvitsevansa avustajaa tai tukihenkilöä.

Hakemus lähetetään Kelaan

Lähetä vammaiskorttihakemus Kelaan. Hakuohje ja lomake löytyvät Kelan verkkosivuilta ja Vammaiskortti.fistä toukokuussa 2018. Lomakkeita voi myös pyytää Kelan palvelupisteistä.

Kun asiakas on toimittanut lomakkeen Kelaan, Kela tarkistaa, onko asiakkaalla virallinen päätös, jonka perusteella voi saada kortin. Jos asiakkaalla on tarvittava päätös, Kela antaa asiakkaalle oikeuden kortin tilaamiseen.

Kortti tilataan kortin toimittajalta

Kun asiakkaalla on oikeus kortin tilaamiseen, hän saa kortin toimittajalta viestin ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Viestissä olevan linkin kautta asiakas pääsee tilausjärjestelmään.

Ennen varsinaista tilausta asiakas tai hänen tukihenkilönsä täydentävät hakemusta verkossa. Asiakas lisää hakemukseen valokuvansa ja tarkistaa Kelassa esitäytetyt tiedot. Hän voi myös lisätä korttiin tuen tarvetta selventäviä symboleita tai QR-koodin.

Asiakas vahvistaa tilauksen maksamalla kortin omakustannehinnan. Sen jälkeen kortti lähetetään asiakkaalle postitse.

Kaikissa kortin hakemista ja vammaiskorttia koskevissa kysymyksissä voi olla yhteydessä vammaiskorttitoimistoon sähköpostitse tai soittamalla maksuttomaan palvelunumeroon.

Lisää tietoa verkossa:

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).