Hiihtäjälegenda Siiri Rantasen jalka jouduttiin tammikuussa amputoimaan polven yläpuolelta. Päivittäinen lenkkeily on vaihtunut istumiseen pyörätuolissa.

Rantanen empii haastattelua.
– Kannattaako tässä mittään juttua tehhä?
Pienen ”alkuverryttelyn” jälkeen Äitee kuitenkin innostuu. Ajatus kulkee entiseen malliin, puhe kulkee kuin rasvattuna, ja huumori saa naurun hersymään.

Vain jalat eivät enää pelaa kuten aiemmin. Amputoitu jalka ei anna anteeksi, päivittäiset lenkit kävellen, hiihtäen on ollut pakko poistaa päiväohjelmasta, mikä tietysti lisää tuskaa. Toinen riesa on koronaepidemia, mikä on karkottanut vieraat lähes kokonaan.

Rantanen, 96, on asunut Lahdessa 50-luvun alkupuolelta saakka. Hän asuu nykyään yksin, kerrostalossa kilometrin päässä Lahden keskustasta. Hän sanoo, että aika on käynyt pitkäksi, kun liikkumaan ei pyörätuolilla pääse ja vieraat on vähissä. Televisio on usein päällä ja lehtiä kyllä tulee luettua.
– Vanhempi poika tuo päivittäin ruokaa, ja kodinhoitajat käyvät kolmesti päivässä katsomassa, että kaikki on miulla kunnossa ja lääkkeet otettu.

Huonolla hoidolla

Äitee Rantasen vasen jalka jouduttiin amputoimaan tammikuussa polven yläpuolelta verenkiertohäiriöiden vuoksi Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Häiriö juontui loppusyksyllä ilmenneestä ukkovarpaan tulehduksesta, jota ei Äiteen mielestä hoidettu ollenkaan.

– Kaksi kertaa kävin sitä lääkärille valittamassa, mutta mitään ei tehty, kotiin vaan laittoivat. Kolmannella kerralla laittoivat sitten suoraan amputoivavaksi. Lääkäritkään eivät ole osanneet kertoa tarkkaa syytä, miksi jalkani piti leikata pois, Rantanen tuhahtaa.

Ennen amputaatiota hän haaveili siitä, että voisi elää 100-vuotiaaksi.
– Vielä minä tässä elämässä kävelen, Rantanen sanoi vielä sairaalassa amputaation jälkeen.

Nyt mietteet ovat hieman tarkemmat:
– Mikäpä tässä, päivä kerrallaan mennään, ellää sinne sattaan vuoteen jos ellää. Elämän ei tarvihe tähän pysähtyä. Eikä liikkumisenkaan, pyörätuolilla pääsee ulkonakin menemään.

Proteesista Äitee vielä haaveilee. Rantanen kertoo haluavansa kokeilla proteesin käyttöä, kun kuntoutus etenee siihen vaiheeseen
– Mutta tokkopa nuo näin vanhalle proteesia antavatkaan, kun amputaatiokin on tehty 15 senttiä polven yläpuolelta.
– Melkein haarukkaan asti leikkasivat! hän naurahtaa.

Sairaalassa ja Salpausselän kuntoutussairaala Jalmarissa meni kuukauden päivät ennen kotiutusta. Jalan leikkaushaava sinänsä on parantunut hyvin. Kipujakaan ei ole ollut kovasti ollut.
– Yöllä tynkää saattaa jomottaa, ja silloin vedän tuo tyngän kainaloon. Sitten se kipu helpottaa.

Hiihtäjälegenda Siiri Rantanen hiihti vielä yli 80-vuotiaana parituhatta kilometriä talven aikana. Hän sanoo olleensa koko ikänsä terve kuin pukki. Koronakeväälläkin hän kävi lenkillä kahdesti päivässä, säällä kuin säällä.

Koivuhalosta sukset

Ensimmäisen kerran Siiri Lintunen hiihti tädiltään lainaamilla suksille 6-vuotiaana. Kun hiihto innosti Siiriä, vei isä vei puolitoistametrisen koivun Siirin enolle. Eno teki koivusta sukset ja kohta sisaruksillekin. Sauvoiksi taitettiin näreet metsästä, ja suutari teki niihin sommat.

Siiri syntyi vuonna 1924 Tohmajärvellä ja vietti lapsuutensa isossa kuuden lapsen maanviljelijäperheessä. Kun äiti kuoli nuorena, ja Siirin tehtäväksi tuli osittain korvata äitiään: hän hoiti pienempiä sisaruksia, lypsi lehmiä, leipoi ja siivosi. Töitä hän teki paljon, mikä sai kunnon pysymään aina hyvänä.

Ennen varsinaista hiihtouraa Siiri meni naimisiin Kalle Rantasen kanssa, jonka kanssa oli elänyt tämän vuonna 2004 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Siiri oli etsinyt itselleen sellaista miestä, joka ei olisi maatilaihmisiä, koska hän tiesi, että maatilan hoito vie paljon aikaa – niin paljon, että sitä ei jäisi hiihtämiseen.

Seppänä työskennellyt Kalle ja Siiri muuttivat yhdessä Liperiin ja saivat kaksi poikaa.
– Kalle sanoi, että kun teet ensimmäiselle pojalle kaverin, niin sitten saat hiihtää niin paljon kuin haluat, Äitee muistelee.

Lempinimi Äitee syntyi juuri siitä, että kilpaurheilua harrastaneet naiset olivat yleensä vielä naimattomia.

Rantaset muuttivat Lahteen vuonna 1951. Naisten osallistuminen hiihdon arvokilpailuihin oli tuolloin vielä poikkeuksellista. Edes omat valmentajat eivät uskoneet Suomen naisten mahdollisuuksiin Cortina d’Ampezzon talviolympialaisissa vuonna 1956.

Laajempi arvostus on tullut vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Äiteellä itsellään on kaikkiaan kahdeksan arvokisamitalia. Hän kertoo saavuttaneensa mitalinsa 1950-luvulla juurikaan harjoittelematta. Valmentajaa, huoltajaa tai rahallista tukea hänellä ei ole ollut koskaan. Ja vuorotyö vaneritehtaalla vei aikaa.
– Harjoiteltiin töiden jälkeen, minkä verran jaksettiin, ja jos joskus mentiin leirille, mutta ei sielläkään mitään ohjausta ollut, Äitee muistele naisten kilpahiihdon olosuhteita. Jos oli työpaikalta poissa, vähennettiin poissaolo heti palkasta.

Siiri ”Äitee” Rantanen, 96,

• hiihti urallaan kolme olympiamitalia (kulta, kaksi pronssia) ja viisi MM-mitalia (kolme hopeaa, kaksi pronssia)
• oli Cortina d’Ampezzon talviolympialaisissa 1956 voittamassa viestin olympiakultaa
• edusti uransa parhaat vuodet Lahden Hiihtoseuraa ja hiihti vuosina 1946–1969 arvokisamitalien lisäksi muun muassa 11 Suomen mestaruutta
• voitti 1960-luvulla Suomenmestaruuden myös maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä
• osallistui Finlandia-hiihtoon 20 kertaa
• valittiin neljä kertaa Vuoden naisurheilijaksi ja uran jälkeen Suomen urheilun Hall of Fameen 2012
• teki työuransa huonekaluverhoilijana Lahdessa
• sai vuonna 2015 täyden urheilijaeläkkeen ainoana ja ensimmäisenä urheilijana Suomessa
• sai lisänimensä ”Äitee”, sillä hän oli 1950-luvulla jo perheenäiti, mikä oli tuohon aikaan naisurheilussa poikkeuksellista
  
  

Teksti: Tapio Rusanen
Kuvat: Juha Tanhua