Etusivulle
Vuokko Kultalahti ja Runar Lillqvist
Vuokko Kultalahti ja Runar Lillqvist

Avustaja mukana Espanjan matkalla

Kokkolalaiset Vuokko Kultalahti, 75, ja Runar Lillqvist, 72, matkasivat Espanjaan yhdessä avustajansa Minna Annalan kanssa. Se onnistui siksi, että vammaispalvelulaki mahdollistaa henkilökohtaisen avun käytön myös koti- ja ulkomaanmatkoilla. Avustajan mukanaolo matkalla takasi sen, että itse matkalaisten ei tarvinnut murehtia mistään

Pariskunta on kokeneita matkailijoita. On käyty eri kohteissa, kaukomaita myöten. Suosikkikohteista ylivoimaisin on kuitenkin Espanjan Fuengirola, jossa pariskunta on vieraillut ainakin kymmenen kertaa.
– Fuengirolassa erityisryhmät on huomioitu kaupungissa hyvin. Esimerkiksi esteetöntä rantareittiä on rakennettu seitsemän kilometrin verran, Vuokko Kultalahti luonnehtii hymyillen.

Vuokko on toiminut puolisonsa Runarin omaishoitajana yli 10 vuoden ajan.
– Runar on monisairas. Hänellä on takanaan muun muassa aivoverenvuoto sekä kaksi aivohalvausta, jonka seurauksena tuli myös afasia eli aivoperäinen puhehäiriö. Lisäksi hänellä on diabetes, psoriasis sekä osteoporoosi.

Paljon paperia ja lentoturva

Pariskunta Kultalahti-Lillqvistin elämään on kääntynyt uusi sivu, kun vammaispalvelulaki mahdollistaa
– Tieto henkilökohtaisen avun käytöstä matkoilla tuli täysin puskista ja avustajamme Minna Annalan kautta. Meille tämä oli enemmän kuin tervetullut, sillä viimeisen kuuden vuoden ajan sosiaaliset ympyrät ovat olleet todella pienet, pariskunta kertoo.

Helmikuussa Vuokko ja Runar pääsivät pitkästä aikaa Fuengirolaan.
– Ilman Minnaa tämäkin matka olisi jäänyt tekemättä. Hän otti selvää asioista ja otti huomioon pienimmätkin yksityiskohdat. Yhdessä me täyttelimme vinon pinon kaavakkeita ja jännitimme tulevaa seikkailua.

Avustajan mukaantulo vaati Vuokon mukaan tarkan matkasuunnitelman.
– Avustajan lennot, majoituksen, ateriakorvauksen sekä työtuntien mukaan tehdyn palkan maksoi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Soite) vammaispalvelu. Käytännössä meille ei tullut avustajan käytöstä minkäänlaisia kustannuksia, Vuokko Kultalahti kertaa. Vuokko ja Runar suosittelevat ottamaan myös erillisen peruutusturvan.

Tutun kohteen uusia elämyksiä

.– Minna piti Runarista hyvää huolta ja avusti kaikessa missä tarvittiin. Kielitaitoisen avustajan ansiosta pääsimme tutustumaan myös aivan uusiin asioihin. Teimme ihania kävelyretkiä, kävimme kahviloissa ja nautimme nähtävyyksistä, Vuokko luonnehtii kiitollisena.
Matkan onnistumisesta viestii myös se, että pariskunta Kultalahti-Lillqvist ovat suunnittelemassa jo uutta matkaa Fuengirolaan.

– Jos kaikki menee mallikkaasti, niin aikaisintaan syksyllä lähdemme reissuun. Nyt on taas mitä odottaa. Arvokas ikääntyminen ja ihanat kokemukset kuuluvat kaikille, myös meille.

Selvitä ja ota selvää

Minna Annala luonnehtii ulkomaan keikkaansa mielenkiintoiseksi, mutta samalla myös opettavaiseksi.
– Toki ennen matkaa riitti selvitettävää. Kuitenkin vammaispalvelulaki on aika selkeä, joten jos liikuntarajoitteinen haluaa matkustaa ja tarvitsee matkalle avustajaa, niin sellainen on saatava. Runar kuuluu vammaistuen piiriin ja tarvitsee avustajaa, koska puolison terveys on rajallinen ja rajoittaa esimerkiksi pyörätuolin työntämistä, avustaja Annala kertoo.

– Kun matkaan lähdetään avustajan kanssa, on ajankohdat, lennot, hotellit ja kuljetukset oltava pääpiirteittäin tiedossa, sillä avustajan matkalipulle oheiskuluineen on hankittava vammaispalvelun hyväksyntä. Paperit kannattaa täyttää huolella ja ennen kaikkea ajan kanssa, Annala neuvoo.

Avustaja Annalan mukaan jokaisen pyörätuolimatkailijan kannattaa varata ennakkoon myös lentokenttäkuljetukset Espanjassa, mutta varautua myös siihen, että tilatun invataksin sijasta tuleekin tavallinen taksi.

Minna Annala oli koko matkan ajan "paljon vartija", sillä perustoimien ohella avustajan on ylläpidettävä myös kokonaisvaltaista hyvinvointia.
– Työtehtävät kirjattiin sopimukseen ennen matkaa. Avustajana minulla ei ollut kuitenkaan vastuuta lääkkeistä eikä hoitotoimenpiteistä, jotka vaativat esimerkiksi lähihoitajan pätevyyttä. Tehtäviini kuuluivat sen sijaan päivittäiset pesut ja iltatoimet, mutta myös paljon pyörätuolin työntämistä.

"Pidä kirjaa työajoista"

Avustamisesta Minna Annala teki Runarin kanssa erillisen sopimuksen, joka oli vain matkan pituinen.
– Kyseessä oli työnantajan ja työntekijän välinen sopimus, johon saimme tarvittavat paperit Soiten vammaispalvelusta. Vaikka Runar oli matkan ajan työnantajani, niin Soite hoiti hänen puolestaan kaikki työnantajalle kuuluvat velvoitteet, kuten vakuutuksen, palkanmaksun ja muut lain vaatimat maksut ja järjestelyt. Avustajana minun tuli kuitenkin pitää kirjaa työajoista.

– Avustajalle kuuluu työtunneilta myös palkka sekä päivittäinen ruokaraha, joka määräytyy esimerkiksi Kokkolassa Soiten mukaan. Matkalaukku on valmiina, jos kutsu käy, Annala selvittää tyytyväisenä.

Mahdollisuutta käytetään vähän

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten johtavan sosiaalityöntekijän Lena Aho-Rintamäen mukaan vammaispalvelulain mahdollistamaa avustajan käyttöä esimerkiksi ulkomailla ei käytetä kovin paljon.
– Syynä on ensisijaisesti avustajien vaikea saanti. Varsinkin pidemmille matkoille on haasteellista saada asiansa osaava avustaja.

Lisäksi Aho-Rintamäki muistuttaa, että vaikka laki on sama, on hyvinvointialueilla erilaisia käytäntöjä koskien koti- ja ulkomaanmatkoja.
– Vammaispalvelu ei välttämättä maksa avustajien kaikkia kuluja. Pääsääntöisesti palkkakulut myönnetään aktiivitunneille, ja erityisistä syistä voidaan myöntää myös lisätunteja. Kuluina korvataan vain välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset.

Aho-Rintamäki haluaa myös muistuttaa, että avustettavalle voi jäädä maksettavaksi esimerkiksi asumisesta ja matkoista aiheutuvia menoja, mikäli valitaan kalliimpi majoitusvaihtoehto tai lentomatka 1-luokassa.
– Hakemus jätetään vaikeavammaisen henkilön hyvinvointialueen vammaispalveluihin. Ennen hakemusta jättämistä tulisi olla alustava suunnitelma matkasta, avustajasta ja matkasta aiheutuvista kokonaiskustannuksista. Asian selvittämiseksi voi varata ajan myös vammaispalvelun työntekijälle.

Teksti Anne Anttila
Kuvat Anne Anttila ja matkailijoiden kotialbumi

Kommentit

Ihanaa

Tämä kruunasi Juhannukseni! Tiedän miten paljon Vuokolle ja Runelle merkkaa matka Etelään. Kiitos avustajallekin ystäväini avustamisesta. Ei varmaan Sinullakaan ollut hassumpaa eteläisissä.maisemissa ♡♡♡ !!!

Ei nimimerkkiä  •  25.06.2023, klo 12:12

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).