Etusivulle
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Liiton koulutustarjonta laajenee koko ajan

Invalidiliiton koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen kertoo Invalidiliiton koulutuskalenterin uutuuksista. Luvassa on runsaasti asiaa yhdistysaktiiveille ja kokemustoimijoille ja verkkokeskusteluja kaikille.

Onko Invalidiliiton tämän vuoden koulutuksiin luvassa muutoksia?

– Liitto haluaa olla mahdollistaja, vaikuttaja ja tiedolla johtaja. Niinpä myös koulutussuunnitelma on mietitty liiton uuden strategian mukaisesti, ja mahdollisimman hyvin siihen vastaten.
– Muutoksia on luvassa kaavalla ”jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä, jotain lainattua”. "Lainattuja" ovat Opintokeskus Siviksen suunnittelemat verkkokoulutukset uusista aiheista kuten vapaaehtoisjohtaja ja verkkovertaisryhmän ohjaaja.

Mitä uutta koulutuskalenterissa on?

– Täysin uutta on Invalidiliitto tutkii -sarja. Emme ole aiemmin välittäneet tietoa omasta tutkimustoiminnastamme tällä tavalla. Ensimmäisenä vuorossa on selkäydinvammatutkimuksen tuottama tieto.
– Toteutimme viime syksynä yhdistysvaikuttajavalmennuksen, johon kuului koulutuksen lisäksi myös henkilökohtaista sparrausta valmentajien kanssa. Se toistuu tulevana syksynä. Siihen haemme nyt osallistujiksi nuoria aikuisia.
– Käynnistimme viime vuonna myös ajankohtaista vammaispolitiikassa -verkkokeskustelut. Keväällä on tulossa viisi tilaisuutta.

Minkä muotoisia koulutuksia on luvassa? Onko etäkoulutus tullut jäädäkseen?

– Iso osa koulutuksista on verkossa. Tilauskoulutukset järjestetään pääsääntöisesti läsnäolokoulutuksina. Myös hybridimallia kokeillaan.
– Meillä on perinteenä järjestää vammaisille naisille tapahtumia, ja kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. pidetään taas voimawebinaari.
– On tosi tärkeää, että ihmiset tapaavat kasvokkain, sitä halutaan nyt. Toisaalta verkko mahdollistaa osallistumisen monelle, jolla esimerkiksi kuljetuspalvelumatkat ovat tiukassa. Tosin osa iäkkäästä jäsenistöstämme vierastaa vieläkin digiä. Lisäksi verkkokoulutusten ongelma näyttää olevan, että kolmasosa ilmoittautuneista ei vain muista tulla paikalle.
– Kaikki koulutuksemme ovat joko maksuttomia tai hyvin edullisia.
– Läsnäolokoulutuksissa korvaamme osallistujien matkoja, sillä haluamme, että myös vaikeavammaiset jäsenemme pääsevät mukaan.

Millaisia ajankohtaisia tarpeita on ilmaantunut?

– Pyrimme tukemaan yhdistysten vetovoimaisuutta ja järjestämme paljon koulutusta yhdistysaktiiveille. Tilauskoulutuksista hyvä hallinto kiinnostaa aina näin alkuvuodesta. Järjestämme koulutusta tänä vuonna myös sihteereille, yhdistysten verkkovertaisryhmien ohjaajille ja vaikuttajille.
– Digitaitoja kysytään kovasti, ja olemme järjestäneetkin eri aiheista verkkoklinikoita. Ohjaamme yhdistyksiä paikallisten digitoimijoiden järjestämiin koulutuksiin.
– Keväälle on luvassa muun muassa Omilla taidoilla työelämään -webinaari sekä yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa järjestettävät Välineellä on väliä -koulutukset Helsingissä, Maskussa ja Vuokatissa. Meiltä saa myös toivoa tilauskoulutuksia, ja räätälöimme koulutusta tarpeen mukaan.
– Kokemustoimijoiden koulutus on nyt pinnalla. Se kiinnostaa niin nuoria kuin vanhempiakin.

Invalidiliiton koulutukset löytyvät verkosta: www.invalidiliitto.fi/koulutuksia ja tämän lehden sivuilta 54-55.
Lisätiedot: auli.tynkkynen@invalidiliitto.fi, p. 040 7788 690

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).