Mentorit tulevat vammaisten yrittäjien tueksi
Yritystä!-hankkeen kolmantena ja sen viimeisenä vuonna tehostetaan mentorointia vammaisten yrittäjien tarpeisiin.
Yritystä!-hankkeen kolmantena ja sen viimeisenä vuonna tehostetaan mentorointia vammaisten yrittäjien tarpeisiin.
Ammattiopisto Spesia on uusi ammatillinen erityisoppilaitos, joka aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. Spesia syntyi, kun Bovallius-ammattiopisto ja Validia Ammattiopisto yhdistyvät. Päätoimipaikat ovat Jyväskylä, Järvenpää, Pieksämäki ja Turku.
Oululainen Kimmo Lamminpää on kuvannut kotikaupunkinsa mielenkiintoisimpia rakennuksia koviin kansiin. Viime maaliskuussa hän julkaisi ensimmäisen kuvakirjan. Omakustanteinen kuvateos saa lähitulevaisuudessa myös jatkoa, sillä Kimmolla on jo rakennuskirjan kakkososa aluillaan.
Polion sairastanut taiteilija Mirja Airas sanoo toimintarajoitteiden heijastuvan työtapoihin, mutta ei taiteelliseen lopputulokseen. Hämeenkyröläinen Airas sai taiteestaan Kunnia-Vimma -tunnustuksen vuonna 2015.
Validia Ammattiopistossa integroidaan yhä useammin opetusta. Liikuntaa ja terveystietoa opettava Kirsti Haanperä yhdistää oman aineensa oppisisällöt sujuvasti vaikkapa ylläpitosiivouksen opetukseen. - Siivouksen lomassa on helppo tehdä taukoliikuntaa mopilla. Tällaiset harjoitukset jäävät opiskelijalle hyvin mieleen, hän toteaa.
Luokassa opiskelu ja kynällä kirjoitetut tehtävät ovat alkaneet antaa opinnoissa yhä enemmän tilaa sosiaaliselle medialle, kuville, videoille sekä kännykän käytölle. Joulukuussa kodinhuoltajaksi valmistunut Jeanette Holanti on yksi Validia Ammattiopiston opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet osan tutkinnostaan sosiaalisessa mediassa.
CP-vammainen Harri Kauppila, 37 ei anna pyörätuolin käytön olla esteenä liiketoiminnalleen. Harrin palvelufirma Harza asentaa televisiot, korjaa tietokoneet ja auttaa tarvittaessa vaikka kodinkoneiden hankinnassa. Kohderyhmänä ovat vammaiset ja vanhukset.
Uusi Invalidiliiton ja Bovallius-säätiön yhteinen oppilaitos aloittaa toimintansa alkuvuodesta 2018. Uuden oppilaitoksen nimeksi on valittu Ammattiopisto Spesia.