Etusivulle

Suomalaiset suhtautuvat esteettömyyteen myönteisesti

Suomalaiset suhtautuvat esteettömyyteen ja sen edistämiseen erittäin myönteisesti, selviää Invalidiliiton teettämästä tutkimuksesta. Tutkimus julkaistiin maanantaina 20.6. Tiedekeskus Heurekassa.

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten asenteita ja mielikuvia rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämistä kohtaan. Sähköiseen kyselyyn vastasi 1356 suomalaista, ja otos edustaa täysi-ikäisiä suomalaisia iän ja sukupuolen mukaan painotettuna. Tutkimuksen toteutti Aula Research Oy.

– On äärimmäisen hienoa nähdä, että suomalaiset pitävät esteettömyyttä näin tärkeänä. Kun väestö ikääntyy, tarvitsemme todella paljon enemmän esteettömiä asuntoja kuin mitä nyt on tarjolla. Tutkimuksessa näkyi myös hyvin, että esteettömyyttä pidettiin tulevaisuutta ennakoivana ja kaikkia hyödyttävänä asiana, toteaa Marika Nordlund, vt. johtaja Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKEstä.

Osaa vastaajista huolettivat esteettömän rakentamisen kustannukset. Vastaajista valtaosa kuitenkin ajattelee, että rakennusvaiheen huolellisella suunnittelulla voidaan välttää esteettömyyteen monesti julkisuudessa liitettävät korkeat kustannukset. Niinpä suomalaisten mielestä esteettömyydelle pitäisi asettaa jopa aiempaa korkeammat tavoitteet, erityisesti julkisten tilojen osalta.

– Tämä on erityisen mielenkiintoinen tulos, sillä parhaillaan valmistellaan uutta esteettömyysasetusta. Siinä ehdotetaan, että asumisen määräyksiä lievennetään, Nordlund sanoo.

Heurekassa avattiin Helppo liikkua? -pyörätuolirata

Tiedekeskus Heurekassa aukesi maanantaina pyörätuolirata. Invalidiliiton ja Heurekan yhteisellä Helppo liikkua? -radalla kuka tahansa pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu liikkua pyörätuolilla tavallisessa kaupunkiympäristössä.

Lisätietoja:
Marika Nordlund, vt. johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE, p. 050 492 3020, marika.nordlund@invalidiliitto.fi

Melina Mäntylä, tutkimusjohtaja, Aula Research Oy, p. 040 821 7842, melina.mantyla@aularesearch

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).