Etusivulle

Sopivaa työtä kaikille ja menestystä yhteiskunnalle

Työ tuo hyvinvointia. Työssä voi toteuttaa itseään ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Nämä ovat tärkeitä asioita kenelle tahansa. Työ ja työelämä kuuluvat kaikille, joilta löytyy työhaluja. Myös heille, joiden työkyky ei ole tällä hetkellä sataprosenttinen.

Osatyökykyinen on työkykyinen, kunhan muokataan tai löydetään sopiva työ.

On tyhmyyttä jättää osatyökykyisten potentiaali käyttämättä

On epäoikeudenmukaista ja yhteiskunnan tasolla jopa suoranaista tyhmyyttä jättää osatyökykyisten työllistämiseen liittyvä potentiaali käyttämättä. Jo pelkästään talouden lukujen valossa on helppo todeta, että puhumme merkittävän mittaluokan asiasta.

Yksinomaan vuotuisen toteutumattoman palkkapotin arvo on tekemämme laskelman mukaan arviolta 1,3 miljardia euroa. Jos huomioon otettaisiin vielä tekemättä jäävän työn tuottama lisäarvo sekä toisaalta työllistymisen takia maksamatta jäävät etuudet, voisivat työkykyisten ja -haluisten osatyökykyisten työllistymisen vaikutukset olla vielä suuremmat. Näiden vaikutusten tarkka määrittely on haasteellista, joten niitä ei ole epätarkkuuden välttämiseksi sisällytetty laskelmaan.

Sopivan työn löytäminen linkittyy työeläkeyhtiön toimintaan erityisesti ammatillisen kuntoutuksen kautta. Kun yksilön työkyky ei ole riittävällä tasolla suhteessa työn vaatimuksiin, ammatillisen kuntoutuksen avulla löydetään usein ratkaisuja. Näin työntekijä voi jatkaa työtä joko samassa tai mahdollisesti jossakin muussa tehtävässä. Olennaista on kuitenkin se, että työura jatkuu. Jokainen ennenaikainen eläketapaus on tragedia sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Monessa tapauksessa kärsijänä on myös yritys.

Sopivaa työtä kaikille – lisää tietoa ja tekoja

Ilmarinen on mukana edistämässä osatyökykyisten työllisyyttä. Haluamme lisätä tietoa, jotta työhaluisilla ja työkykyisillä on mahdollisuus löytää sopivaa työtä. Se on monen muun toimenpiteen ohella yksi tärkeä reitti paremman työelämän rakentamisessa.

Olemme koonneet yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa verkkosivuillemme Sopivaa työtä kaikille -kokonaisuuden. Se tarjoaa tietoa osatyökykyisten henkilöiden työllistymisestä erityisesti työnantajille ja toimii porttina tiedon lähteille muualla verkossa.

Uskon, että kaikille työhaluisille on löydettävissä sopiva työ – se on lopulta vain tahdon asia, myös työnantajien puolelta.

Tomi Hussi
tutkimusjohtaja, Ilmarinen
@TomiHussi

Sopiva työtä kaikille – tutustu

Osatyökykyisten paremmassa työllistymisessä on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Olemme koonneet tietoa erityisesti työnantajille. Tutustu ja lue lisää >> 

Jaa uutinen

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).