Leiriviikonloppu Tammelassa

Olen Taru, 30-vuotias tamperelaisnainen. Elän ja olen kuin kuka tahansa ikäiseni, aikuinen, täynnä unelmia ja toiveita tulevaisuudesta. Toimin myös Synnynnäinen Kasvohermohalvaus Ry:n hallituksen puheenjohtajana, missiona jakaa tietoa ihmisille synnynnäisestä kasvohermohalvauksesta ja erityisesti Möbiuksen oireyhtymästä. Sydäntäni lähellä on myös vapaaehtoistyö ikäihmisten parissa, joka onkin ollut osa elämääni jo kohta seitsemän vuotta. Olen myös pohjimmiltani luonnonlapsi, se joka haahuilee lomalla pitkin päivää yöpaita päällä paljain jaloin mökin pihalla tukka takussa. Se sama muka-urbaani pikkukaupungin tyttö, joka on haikaillut jo pidempään paluuta luontoon ja metsään. Ennen Talvi Tammelassa -viikonloppua unelmat kuitenkin olivat vielä toistaiseksi jääneet lyhyiksi lenkeiksi paikallisessa ulkoilumaastossa sekä viimekesäiseksi veneretkeksi läheisellä järvellä. Paluu luontoon kuitenkin sai varsinaisen alkusysäyksenä LUKA-hankkeen pilottiviikonlopussa Tammelan Liesjärvellä maaliskuun alussa. Viikonlopun järjestivät yhteistyössä Invalidiliiton Harvinaiset-yksikkö sekä CP-liitto. Yhteistyökumppaneiksi oli valikoitu paikallisia pienyrittäjiä ja itse majoittautuminen tapahtui Liesjärven eräkeskuksella Metsäkouluntiellä.


Se oli aivan tavallinen perjantai – tosin lopettelin työt jo puolenpäivän jälkeen ja suuntasin innosta ja jännityksestä väristen Tampereen rautatieasemalle. Mukanani oli työlaukkuni sekä pieni kassi, jonka olin pakannut äärirajoilleen pullistelevaksi säkiksi täyteen lämpimiä vaatteita. Lisäksi mukana olivat retkeilyvälineinä muki, kevyt lautanen, aterimet sekä termospullo. Innostuksissani nappasin kioskista asemalta mukaan leivän ja kahvin, jotka juuri ja juuri kerkesin syödä sillä lyhyellä junamatkalla, kun siirryin Tampereelta Lempäälään. Siellä olin sopinut tapaavani henkilön, jonka kanssa meillä oli tarkoitus kimppakyydillä matkata kohti eräkeskusta.


Asemalla minua olikin vastassa Katri, jonka kanssa lähdimme pian taittamaan matkaa kohti Tammelaa. Matka sujui nopeasti, sillä tämä entuudestaan minulle tuntematon nainen paljastui todella mukavaksi ja puheliaaksi tapaukseksi. Juttelimme aluksi niitä näitä ja minulle tuli tunne, että hänen kanssaan varmasti muotoutuisi hauska viikonloppu ja näinhän siinä kävikin. Saavuimme eräkeskukselle hyvissä ajoin ja suuntasimme kumpikin meille osoitettuihin majoitustiloihin, jotka olivat kaikessa kaurismäkeläisyydessään sopiva vaihtoehto viikonlopulle luonnonhelmassa. Asetuimme taloksi, jonka jälkeen leiriohjelma jo alkoikin.


Aloitimme leirin yhteisellä ruokailulla, joka oli oiva tilaisuus tutustua kanssaleiriläisiin. Huumorinkukka tuntui kukkivan heti ja tunnelma oli lämmin. Leirin Harvinaiset-yksikön Tanjan olin aiemminkin jo tavannut ja hän toivotti minut tervetulleeksi lämpimällä ja spontaanilla halauksella. Ruokailun päätteeksi alkoi infotilaisuus, jossa meille kerrottiin tulevasta ohjelmasta. Ohjelma kuulosti hauskalta, monipuoliselta ja osallistavalta – odotin innolla seuraavaa päivää, jolloin pääsisimme osallistumaan aktiviteetteihin.


Ilta kului nopeasti. Ruokailun jälkeen kokoonnuimme pihalle kotaan nauttimaan elävän tulen loimusta ja nokipannukahvista. Hetken lämmiteltyämme ryhdyimme kokoamaan puolijoukkuetelttaa. Itse en ollut koskaan aiemmin moista koonnut eikä minulla ollut käsitystä miten sellaisen saa edes pystytettyä. Onneksi saimme hyvän opastuksen ja yhteistyöllä homma vietiin oikein mallikkaasti maaliin. Teltan kokoamisen jälkeen söimme vielä iltapalaa ja tutustuimme toisiimme. Tämän jälkeen vuorossa oli leirikaste ja kuutamokävely.


Ilma oli kuulas, tähdet näkyivät taivaalla kirkkaina. Pimeys vaikutti nielaisseen metsän. Suuntasimme illan hämärässä kohti tuota pimeyttä. Meille oli jaettu otsalamput, jonka itsekin olin sytyttänyt. Mutta hetkinen, eihän metsässä enää ollutkaan pimeää! Kuun loiste valaisi maata siten, että saatoin suunnistaa sen avulla yössä ilman otsavaloa. Pysähdyimme aukealle katselemaan tähtiä. Voi miten kauniita ne olivatkaan. Kuuntelin hiljaisuutta – miten ihanalta se kuulostikaan. Haistoin metsää ja nautin. Palatessamme kuutamokävelyltä puolijoukkueteltta täyttyi innokkaista yöpyjistä jo ensimmäisenä yönä, mutta itse kovana palelijana kävin lämpimässä suihkussa sulattelemassa varpaitani ja vietin vielä ensimmäisen yön sisämajoituksessa.


Toinen päivä alkoi aamupalalla, jonka jälkeen meidät jaettiin ryhmiin. Ryhmät lähtivät suorittamaan eri aktiviteetteja, joita meidän kaikkien oli kunkin tarkoitus kokeilla vuorollaan. Meidän ryhmämme aloitti kierroksensa retkeilytaitojen harjoittelulla Erärengin johdolla. Ensimmäinen tehtävämme oli sytyttää nuotio. Haimme sylillisen puita ja aloimme vuolemaan sytykkeitä. Samalla saimme opastusta, miten nuotiopuut kannattaa sijoittaa ja millaisia erilaisia sytyttämistapoja tulella ylipäätänsä on. Lisäksi saimme kokeilla erilaisia sytyttämisvälineitä ja lopulta kaikilla paloi kuin paloikin komea nuotio.


Nuotioiden sytyttämisen jälkeen siirryimme tutkimaan trangiaa. En itse edes tarkkaan tiennyt millainen trangia on. Sen tiesin, että jonkin tyyppinen retkikeitin oli kyseessä. Trangia osoittautuikin aika näppäräksi retkeilyvälineeksi ja oli hauska päästä oppimaan senkin käyttöä. Lopuksi oli lempparini eli retkeilyyn tarkoitetun riippumaton pystytys. Riippumatto oli hauska kasata ja vielä hauskempaa olisi ollut jäädä sen uumeniin makoilemaan. Haaveilen joskus vielä nukkuvani yön luonnon keskellä riippumatossa loikoillen.


Retkeilytaitoja opeteltuamme siirryimme LuontoLeenan hoteisiin. Leena oli rakentanut lähialueelle aistillisen luontoreitin, joka keskittyi tunnustelemaan, katselemaan, haistelemaan ja pysähtymään luontoon. Mindfulness-ihmisenä nautin tästä erityisen paljon. Halailin puita antaumuksella ja tunsin, kuinka juureni ammensivat voimaa maasta. Kierroksen lopuksi valitsisimme kukin itsellemme voimaeläimen – minä olen kettu: sisukas ja sopeutuvainen.


Lauantain aktiviteettikierroksen päätti ruokailun jälkeinen Oivallusvaaran luontovastaanotto. Kuljimme metsässä lenkin pysähtyen välillä kuuntelemaan faktoja luonnon terveyshyödyistä ja puiden keskinäisestä kommunikaatiosta. Vastaanotto oli täynnä mielenkiintoisia faktoja sekä osalle ryhmästä se tarjosi fyysistä haastetta, sillä reitin maastossa oli jonkin verran korkeuseroja. Itse nautin enemmänkin henkisestä puolesta ja erityisesti pysähdyksestä ison kuusen juureen, joka komeilla oksillaan verhosi meidän kaikki syleilyynsä.


Lauantai-ilta päättyi ruokailuun ja saunaan sekä mukavaan yhdessäoloon. Saunan ja nuotiotulen lämmittäminä painoin pääni telttasängylle. Teltta oli hämyinen, makuupussi paksu ja pehmeä, vieressä nukkujien tuhina rauhoitti mukavasti. Nukuin teltassa erinomaisesti heräten vain viereisen järven liikkuvien jäiden jylisevään lauluun, joka kajahteli satunnaisesti ympäri järvenrantaa.


Sunnuntai tuli nopeasti. Onneksemme saimme sunnuntaina vielä viettää tovin yhdessä ja viimeisenä päivänä oli luvassa vielä yksi aktiviteetti kullekin ryhmälle. Oma sunnuntaiaktiviteettimme oli suunnistus. Reitti oli selkeä ja kokemus hauska. Löysimme rastit ja pyrimme vastaamaan rasteilla esitettyihin kysymyksiin parhaamme mukaan. Samalla nautimme luonnosta ja auringosta sekä toistemme seurasta. Suunnistuksen jälkeen kokoonnuimme vielä kertaalleen yhteen antamaan palautetta leiristä. Oli hauska kuulla, että muutkin tahoillaan olivat viihtyneet leirillä ja saaneet osakseen uusia kokemuksia. Oli myös hauska huomata, että leiri oli antanut ihmisille onnistumisen tunteita ja samalla oli ollut hauska tutustua uusiin ihmisiin.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihana, rentouttava, innostava ja rohkaiseva. Uskon, että vastaavanlaisille toteutuksille on kysyntää ja toivottavasti myös entistä enemmän tarjontaa tulevaisuudessa. Kokemus rohkaisi minua liikkumaan luonnossa nykyistä vapautuneemmin ja monipuolisemmin. Luulen, että ensi kesänä nukun ainakin yhden yön luonnonhelmassa ja käyn metsässä nykyistä useammin.

Jaa uutinen

Kommentoi