Lämmin kiitos Sinulle vertaistukija!
Tänään 19.10.2017 vietetään kansainvälistä vertaistuen päivää.
Tänään 19.10.2017 vietetään kansainvälistä vertaistuen päivää.
Tanja ja Janne Tuonosen perhe toimii vertaistukiperheenä muille kampurajalkaisille. Sekä isän että tyttären kampurajalkaisuus johdatti Tuonoset vertaistukitoiminnan pariin tasaamaan muiden huolta ja näyttämään omalla esimerkillä, että kaikki ihan oikeasti järjestyy.
Oululainen Kimmo Lamminpää on kuvannut kotikaupunkinsa mielenkiintoisimpia rakennuksia koviin kansiin. Viime maaliskuussa hän julkaisi ensimmäisen kuvakirjan. Omakustanteinen kuvateos saa lähitulevaisuudessa myös jatkoa, sillä Kimmolla on jo rakennuskirjan kakkososa aluillaan.
Polion sairastanut taiteilija Mirja Airas sanoo toimintarajoitteiden heijastuvan työtapoihin, mutta ei taiteelliseen lopputulokseen. Hämeenkyröläinen Airas sai taiteestaan Kunnia-Vimma -tunnustuksen vuonna 2015.
Invalidiliiton johtamassa tutkimuksessa selvitettiin ensimmäisenä Suomessa ja kansainvälisesti laajasti lyhytkasvuisten henkilöiden toimintakykyä. Esteettömyydessä ja yhdenvertaisuudessa on vielä edistettävää.
Paula Leppänen jää tänä syksynä eläkkeelle Validia Kuntoutus Helsingistä. Hän aloitti työskentelyn Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa vuonna 1979. Kun talo vuonna 2002 muuttui Validiaksi, oli Leppänen alusta asti mukana.
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen Vammaisuus sopii kaikille - täydellisyyden häirintää (Disability Works for All - Disrupting purity) –näyttely oli menestys. Galleria K:ssa Vantaan Tikkurilassa kävi 1301 kävijää, moninkertaisesti enemmän kuin Galleria K:n näyttelyissä keskimäärin.
Invalidiliiton ja sen jäsenyhdistysten jäsenhankintakampanja on täydessä vauhdissa. Harjavallan Seudun Invalidit ry on hankkinut tähän mennessä jo 61 uutta jäsentä.
Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.
Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.
Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.
Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.
Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.
Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.
LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]