Vapaa-aika

Tiina Nopanen

Tiina Nopanen raivaa tietä vammaisille retkeilijöille

Tiina Nopanen perusti Rammat Retkeilijät -yhteisön, koska hän kyllästyi mainoksissa ja mediassa kuvastoon, jossa kaikki luonnossa liikkuvat näyttäytyvät nuorina, hoikkina ja vammattomina.

Tiina Ek

Vertaistuki tuo varmuutta ja iloa kampurajalkaisen lapsen vanhemmille

Tiina Ek sai 15 vuotta sitten lapsen, jolla on kampurajalka eli synnynnäinen jalan rakennepoikkeama. Nyt teini-ikäisten äiti on Suomen kampurajalkayhdistyksen puheenjohtaja.

Toni Piispanen

Toni Piispanen haluaa vammaisille ihmisille paremmat mahdollisuudet liikkua

Liikuntaharrastus vaatii sitkeyttä ja tuuria alkaen siitä, että saa liikuntaan sopivan apuvälineen. Sen tietää Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Toni Piispanen, joka sattuu olemaan myös pyörätuolikelauksen paralympiamitalisti.

kuvituskuva.

Tekoäly loikkasi sote-kentälle

Tekoälyn hyödyntäminen lisääntyy jatkuvasti myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Näköpiirissä ei kuitenkaan ole, että ohjelmistot tekisivät vammaistukipäätöksiä.

Marja Vainikainen menossa invataksiin

Meiltä yritetään katkaista siivet

Liikuntavammaisten ihmisten kuljetusten rajaaminen on herättänyt epäuskoa ja voimattomuutta Keski-Uudenmaan alueella. Marja Vainikaisen elämänpiiriä se on rajannut rajusti.

Kalle Majamaa

Kalle Majamaa vakuutti Yrittäjäpäivän kilpailussa

Me osataan! Omilla taidoilla työelämään ESR+-hanke järjesti yrittäjäpäivän Järvenpäässä.

Tiia ja Matti Sipola

Sipolan perheen leppoisa loma vaati suunnittelua

Sipolan perheen leppoisa loma vaati suunnittelua

Palveluun kuului myös Mikon auttaminen ”pulkassa” lähtöpaikalle Costa Adeje -vuoren rinteeseen.

Pyörätuolista varjoliitoon

Pyörätuoli voi olla hidaste, mutta ei este – ei edes varjoliidolle. Pyörätuolia käyttävä Mikko Ruotsalainen, 73, pääsi kokemaan varjoliitoa 1,2 kilometrin korkeudessa Teneriffan Los Christianosissa.

Module Templates

Vertaiskeskustelu – Päivä kerrallaan
Lycka eller självklarhet
Vaikuttajana

Artikkelit

kuvituskuva

YHDES on enemmän

Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Module Templates

Henna Oksanen

Henna Oksasesta tuli neulekirjailija sairauksista huolimatta

Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.

kuvituskuva

Turvakodin tulisi auttaa myös vammaisia ihmisiä

Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.

Harri Venäläinen

Luonnossa Harri Venäläinen löytää rauhan kivusta huolimatta

Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.

lyhytkasvuisuus

Perhe on uuden äärellä, kun lapsi syntyy lyhytkasvuisena

Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.

kuvituskuva

Ruotsissa vammaispolitiikka on mennyt taaksepäin

Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.

kuvituskuva

YHDES on enemmän

Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Saila Hoxha

Saila Hoxha: Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus pärjätä

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.

LIDAR sähköpyörätuoli

Myös robotit tarvitsevat esteetöntä ympäristöä

LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.

TOISTETTAVA OSA [IF:FIRST]

[CATEGORY]

[/IF]
[A] [IF:PROPERTY:Houkutuskuva]
[IF:PROPERTY:Kuvan kuvaus][PROPERTY:Kuvan kuvaus][ELSE][TITLE][/IF]

[TITLE]

[INGRESS]

[ELSE]

[TITLE]

[INGRESS]

[/IF] [/A]
LOPPUOSA [IF:PAGINATION]
▸ Kaikki uutiset
[/IF]

Viimeisin artikkeli -nosto

IT 4/2026

Vapaa-aika kuuluu kaikille

Voit lukea lehden myös PDF-muodossa