Jokainen on yksilö, vammainenkin
Kansainvälisenä vammaisten päivänä muistutetaan, että vammastaan huolimatta vammaisetkin ovat tavallisia ihmisiä.
Kansainvälisenä vammaisten päivänä muistutetaan, että vammastaan huolimatta vammaisetkin ovat tavallisia ihmisiä.
Invalidiliitto järjesti Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin, Ruskis, kanssa piirustuskilpailun, jonka aiheena oli miten vammainen lapsi kokee itsenäisyyden. Kilpailun voitti 5. luokan oppilas Maryam Al-Khaleefa iloisen värikkäällä piirroksellaan.
Vammaisuus ja köyhyys kulkevat usein käsi kädessä – köyhyys koskettaa vammaisia ihmisiä huomattavasti muita useammin. Vamman myötä ihminen voi viettää koko elämänsä eläkkeellä, mikä puolestaan usein merkitsee niukkuutta läpi elämän, sekä arkena että juhlapyhinä.
Ihmisoikeuskeskuksen toisessa kotimaisessa katsauksessa nostetaan esiin hälyttävä huomio vammaispalvelulain alaisesta toiminnasta. Vammaispalvelulain palvelutarpeen arviointi, palvelusuunnitelmat ja henkilökohtainen apu ei toteudu lain mukaisesti, ja niissä on puutteita.
Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät kokoontuu 3.-4.12. Marina Congress Centeriin Helsinkiin. Asialistalla on keskustelua mm. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta.
Ammatillisten erityisoppilaitosten kumppanuusverkosto AMEO ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU solmivat vuosi sitten yhteistyösopimuksen. Yksi yhteistyön muodoista ovat vuosittain viidelle nuorelle vammaisurheilijalle jaettavat tuhannen euron arvoiset AMEO-stipendit.
VR:n tavoitteena on kehittää vammaispalveluita eri tarpeet huomioiden. Loppuvuonna 2015 on tulossa seuraavia parannuksia VR:n vammaispalveluihin.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallitus on myöntänyt ammatillisen koulutuksen kultaisen ansioristin ylijohtaja Petri Pohjoselle. Risti myönnetään vähintään 20 vuotta kestäneestä toiminnasta ammatillisen koulutuksen hyväksi.
Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.
Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.
Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.
Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.
Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.
Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.
LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]