Täyden elämän kuvaaja
Elämännälkää, sitä pursuavat Katri Niemen vammaiset ystävät ja pyörätuolissa istuva mies. Taiteilija haluaa, että ihmiset ymmärtävät sen.
Elämännälkää, sitä pursuavat Katri Niemen vammaiset ystävät ja pyörätuolissa istuva mies. Taiteilija haluaa, että ihmiset ymmärtävät sen.
Vammaisten erityistarpeet on huomioitu teattereissa pääosin hyvin. Teatteri-ilta vaatii kuitenkin tavallista enemmän suunnittelua. Joskus tarvittavaa tietoa voi olla hankala löytää.
– Pienenä inhosin uimista ja pelkäsin vettä, en tiedä miksi. En meinannut uskaltaa mennä veteen. SItten kun olin 7-vuotias ja etelänmatkalla, mummi osti kellukkeet, ja uskaltauduin altaaseen.
Tarja Utriainen sai aivovaurion puolitoista vuotta sitten jouduttuaan työmatkallaan rattijuopon yliajamaksi. Nyt hän elää päivä kerrallaan ja keskittyy kuntoutumiseen. Rattijuoppoa hän ei halua edes ajatella.
Avo- ja avioerot koskettavat kaikenlaisia perheitä. Jos jollakin perheenjäsenellä on fyysinen vamma tai pitkäaikaissairaus, arkielämä on tavallista kuormittavampaa, mikä saattaa johtaa eroon muita helpommin.
Opaskoirakoulun kahdesta kasvatista on nyt koulutettu tottelevaiset aputassut. Neljännesvuosisadan ikäinen suomalainen avustajakoiratoiminta on aina perustunut laadukkaisiin pentuihin ja huipputason koulutukseen.
Hyvinkään harvinaisten sairauksien vertaistukiryhmän taustalla on lukuisia eri yhdistyksiä. Taustayhdistykset unohtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhmä kokoontuu. Vertainen ymmärtää toista puolesta sanasta.
Riitta Väisänen odottaa lonkka- ja polvileikkauksia, mutta haluaa silti elää ilon kautta. Vaikka liikuntaharrastukset eivät mahdu kalenteriin, päivät täyttyvät hyötyliikunnasta. Kiireisessä arjessa apuna on oma tytär.
Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.
Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.
Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.
Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.
Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.
Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.
LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]