Avustajakoirista on kova pula
Avustajakoira voi olla ratkaiseva tekijä vammaisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen mahdollistamisessa. Avustajakoiran koulutus alkaa heti luovutusiässä.
Avustajakoira voi olla ratkaiseva tekijä vammaisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen mahdollistamisessa. Avustajakoiran koulutus alkaa heti luovutusiässä.
IT-lehden numerossa 4 kuvattiin palvelutarpeen arviointiprosessia ja palvelusuunnitelman merkitystä vammaispalveluissa.
Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnon virkistys- ja matkailukäytön prosessin päällikkö Sakari Kokkonen kertoo Metsähallituksen ottaneen viime vuosina uuden alun erityisryhmien luontomatkailun mahdollistajana.
Niko Halmiselle eivät pitkät kävelymatkat, kantamusten kuljettaminen metsään tai nukkuminen teltassakaan eivät enää onnistu. Riippumatto oli luonnosta nauttivan miehen ratkaisu luontokokemuksen saamiseksi.
Toukokuussa uudistunut liikennepalvelulaki on vammaisten kannalta pieni pettymys. Erityisryhmien kuljettajakoulutus jäi vapaaehtoiseksi.
Invalidiliiton uusi toimitusjohtaja Janne Juvakka haluaa olla yhteistoimintaan keskittyvä johtaja. Hän kokee olevansa palveluammatissa. Invalidiliitto on jo neljäs järjestö, jossa hän on johtotehtävissä.
Vammaisten henkilöiden palvelut koostuvat usein monista eri palveluista ja tukitoimista, joita järjestetään eri lakien ja vastuutahojen kautta.
Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.
Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.
Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.
Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.
Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.
Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.
LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]