Asuntomessuilla saa varautua esteisiin
Naantalin Asuntomessujen 35 messutalon joukossa on myös kolme esteetöntä taloa.
Naantalin Asuntomessujen 35 messutalon joukossa on myös kolme esteetöntä taloa.
Kattojärjestö Finland Festivals ei ota jäseneksikään sellaisia festivaaleja, joilla ei ole suunnitelmaa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
Apuvälinemessuilla Helsingin Messukeskuksessa kävi kolmen tapahtumapäivän aikana noin 6300 apuvälineiden käyttäjää sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja opiskelijaa tutustumassa messuantiin ja kohtaamaan taas ihmisiä ”livenä”.
Invalidiliitto ja jäsenyhdistykset järjestivät 16.-22. toukokuuta esteettömiä Helppo liikkua -tapahtumia yhdenvertaisen liikunnan merkeissä. Helsingin tapahtumaan osallistui päivän aikana noin 200 ulkoilijaa. Helppo liikkua -tapahtumissa ympäri Suomea osanottajia oli yhteensä reippaasti yli 300.
Aki Lindén ei tunnu haasteita pelkäävän. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua sijaistava Lindén on ministerinä paljon vartija. Hänen vastuualueelleen kuuluvat monen muun ohella Invalidiliiton jäsenistölle tärkeät vammaishuolto ja vammaispalvelut sekä kuntoutus – kaikki laajoja kokonaisuuksia tulevien hyvinvointialueiden peukalon alla.
Invalidiliiton asiantuntijoiden neuvonta palvelee valtakunnallisesti vammaisia ihmisiä, heidän läheisiään ja ammattilaisia. Neuvoja saa puhelinpäivystyksen, sähköpostin ja verkkosivujen kautta.
Kaularangan leikkauksen piti tuoda apua Sara Väisäsen halvausoireisiin, mutta toisin kävi. Kallonpohjan alueella oli ahdas kohta, joka oli häirinnyt aivoselkäydinnesteen kiertoa syntymästä asti.
Suomen kello- ja korumuseon muutti huhtikuussa uusiin tiloihin Espoon Tapiolassa. Yhtenä kolmesta avajaisnäyttelystä on Minun maailmani -korunäyttely, jotka syntyivät vammaisten henkilöiden tarinoiden pohjalta.
Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.
Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.
Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.
Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.
Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.
Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.
LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]