Apuvälineet

Neela Markkula

Koulutyttö sai porrashissin lahjoitusvaroin

10-vuotias Neela Markkulan sai kotiin porrashissin Facebook-keräyksen ja kevythissivalmistaja Cibes Amslift Oy:n lahjoitusvaroilla. Hissi helpottaa niin Neelan omaa kuin muunkin perheen elämää.

kuvituskuva

Hakulomakkeiden täyttäminen tuottaa monelle Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta hakevalle ongelmia

Eri järjestöjen yhteinen kysely keräsi tietoa ongelmista, jotka koskevat Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen saamista ja toteuttamista.

Petri Hörkkö lapsensa kanssa

Jännesiirtoleikkaus palautti Petrin käsiin toimintakykyä

Neliraajahalvaantunut Petri Hörkkö voi onnistuneen käsileikkauksen ansiosta käyttää vaikkapa television kaukosäädintä tai syöttää vauvaa.

Jasmine Repo

Veneily maistuu pyörätuolissakin

Pyörätuolilla liikkuva Jasmine Repo nauttii veneilystä vuosi vuodelta enemmän. Avarat sisätilat mahdollistavat itsenäisen liikkumisen isossa veneessä. Rantautuessa Pete-puoliso nappaa vaimon selkään, toiseen käteen tämän pyörätuolin ja taiteilee veneestä rantaan.

Mika Raudasoja ja Minna Puustinen

Rakkaus löytyi boccia-kisoista

Mika Raudasoja ja Minna Puustinen tapasivat Norjan parakisoissa syksyllä 2022. Heitä yhdistävät samanlaiset oireet, vaikka vammat ovat eri. Mikalla on aivovamma ja Minnalla MS-tauti.

Erja Lyytinen esiintyi Spesiarockissa

Spesiarock ylitti odotukset

Järvenpään kulttuuripuistossa pidettiin yhdessä hauskaa, kun torstaina 25. toukokuuta kevään kohokohta, täysin esteetön Spesiarock-festivaali valtasi puiston.

kuvituskuva.

Neuvonta on Invalidiliiton toiminnan peruspilareita

Neuvonta kuuluu Invalidiliiton perustoimintaan. Neuvomme valtakunnallisesti erityisesti vammaisuuteen, vammaispalveluihin, esteettömyyteen, saavutettavuuteen sekä vammaisten henkilöiden oikeusturvaan ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa.

Anneli Tarakkamäki

Andalusian esteetön helmi

Fuengirolasta Espanjan Aurinkorannikolla on tavoitteena tehdä ensimmäinen täysin esteetön kaupunki Andalusian alueella.

Module Templates

Vertaiskeskustelu – Päivä kerrallaan
Lycka eller självklarhet
Vaikuttajana

Artikkelit

kuvituskuva

YHDES on enemmän

Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Module Templates

Henna Oksanen

Henna Oksasesta tuli neulekirjailija sairauksista huolimatta

Henna Oksasella on yli kymmenen diagnoosia ja saman verran harrastuksia. Neulominen on yksi hänen intohimonsa, mutta välillä CRPS-kipuoireyhtymä tekee siitä mahdotonta.

kuvituskuva

Turvakodin tulisi auttaa myös vammaisia ihmisiä

Tutkimusten mukaan vammaiset naiset kokevat valtaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti turvakotien esteettömyydessä on yhä puutteita.

Harri Venäläinen

Luonnossa Harri Venäläinen löytää rauhan kivusta huolimatta

Harri Venäläinen haluaa jatkaa retkeilyä, vaikka harvinaissairaus CIPD panee sisukkaasti hanttiin.

lyhytkasvuisuus

Perhe on uuden äärellä, kun lapsi syntyy lyhytkasvuisena

Paula Unkila-Aejmelaeuksen ja Janne Aejmelaeuksen lapsi sai yllätysdiagnoosin. Se toi mukanaan tunneryöpyn ja huolia, mutta myös syvensi maailmankatsomusta.

kuvituskuva

Ruotsissa vammaispolitiikka on mennyt taaksepäin

Ovatko vammaisten ihmisten oikeudet Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa? Ken Gammelgårdin mukaan näin ei aina ole.

kuvituskuva

YHDES on enemmän

Pohjois-Karjalassa Joensuun Seudun Invalidit ry muutti nimensä YHDES ry:ksi ja laajeni samalla maakunnalliseksi yhdistykseksi.

Saila Hoxha

Saila Hoxha: Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus pärjätä

Kotkalainen Saila Hoxha havahtui moniin epäkohtiin, kun hän vammautui ja jäi pois työelämästä. Kokemukset veivät hänet vaikuttamistyöhön ja politiikkaan.

LIDAR sähköpyörätuoli

Myös robotit tarvitsevat esteetöntä ympäristöä

LIDAR-teknologiaa hyödyntävät pyörätuolit osaavat ennakoida edessä olevan kynnyksen. Robotiikan yleistyminen herättää monia kiinnostavia kysymyksiä.

TOISTETTAVA OSA [IF:FIRST]

[CATEGORY]

[/IF]
[A] [IF:PROPERTY:Houkutuskuva]
[IF:PROPERTY:Kuvan kuvaus][PROPERTY:Kuvan kuvaus][ELSE][TITLE][/IF]

[TITLE]

[INGRESS]

[ELSE]

[TITLE]

[INGRESS]

[/IF] [/A]
LOPPUOSA [IF:PAGINATION]
▸ Kaikki uutiset
[/IF]

Viimeisin artikkeli -nosto

IT 4/2026

Vapaa-aika kuuluu kaikille

Voit lukea lehden myös PDF-muodossa