Ukrainassa tarvitaan kipeästi työtä esteettömyyden eteen
Ukrainassa noin 300 000 ihmistä on vammautunut Venäjän hyökkäyssodassa. Silti jopa sairaalat ovat usein esteellisiä, kertoo Olena Akopian.
Ukrainassa noin 300 000 ihmistä on vammautunut Venäjän hyökkäyssodassa. Silti jopa sairaalat ovat usein esteellisiä, kertoo Olena Akopian.
Sofia Valkonen opiskelee unelmiensa alaa, jossa saa edistää yhdenvertaisuutta. Hän toimii mielellään esteettömyyden äänitorvena.
Brandt-Smal kertoo, miten tuunasi apuvälineistään tyyliinsä sopivat. Hän muistuttaa, että myös vammainen ja lihava ihminen saa näkyä rohkeasti ja pukea ne vaatteet, jotka haluaa.
Hyödynnä nämä lomat, jotka vielä tarjotaan, kehottavat Loma ja terveys ry:n lomaluotsit, Anu ja Jori Herala.
Kaisa Viitalan menestyksekkäissä seikkailuromaaneissa on mukana myös painavia teemoja.
Kun vaikeasti vammainen nuori aikuistuu, hän voi jäädä ilman riittävää tukea. Tutkija ja äiti Nina Heräjärvi haluaa puuttua asiaan.
Näyttelijä Pekka Heikkisellä on kädet täynnä töitä. Viimeisimpänä hän on esittänyt toista pääroolia Samuel Beckettin näytelmässä Leikin loppu. Heikkisen arkea helpottaa nyt myös nelijalkainen apuväline, avustajakoira Hali.
Koiria koulutetaan, mutta ne vanhenevat ohi palvelusiän. Hakemuksia on vähän ja hyvinvointialueet ovat tehneet vain muutamia koirien sijoituspäätöksiä.
Ukrainassa noin 300 000 ihmistä on vammautunut Venäjän hyökkäyssodassa. Silti jopa sairaalat ovat usein esteellisiä, kertoo Olena Akopian.
Sofia Valkonen opiskelee unelmiensa alaa, jossa saa edistää yhdenvertaisuutta. Hän toimii mielellään esteettömyyden äänitorvena.
Brandt-Smal kertoo, miten tuunasi apuvälineistään tyyliinsä sopivat. Hän muistuttaa, että myös vammainen ja lihava ihminen saa näkyä rohkeasti ja pukea ne vaatteet, jotka haluaa.
Hyödynnä nämä lomat, jotka vielä tarjotaan, kehottavat Loma ja terveys ry:n lomaluotsit, Anu ja Jori Herala.
Kaisa Viitalan menestyksekkäissä seikkailuromaaneissa on mukana myös painavia teemoja.
Kun vaikeasti vammainen nuori aikuistuu, hän voi jäädä ilman riittävää tukea. Tutkija ja äiti Nina Heräjärvi haluaa puuttua asiaan.
Harvinaista työniloa on Pirkanmaan alueella vuonna 2015 toteutettava hanke
Aivovamma aiheuttaa kognitiivisia, käyttäytymisen, tunne-elämän ja motorisia oireita, jotka vaikeuttavat vammautuneen henkilön ja hänen lähiomaistensa elämää, heikentävät elämänlaatua ja aiheuttavat taloudellista rasitetta yhteiskunnalle.
Tangon juuret ovat Buenos Airesissa Argentiinassa ja Montevideossa Uruguayssa. Validia Kuntoutus Helsingin kuntoutujat saivatkin ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia autenttista tangoa, kun argentiinalaissyntyinen Fernando Waisberg johdatti heidät tangon pyörteisiin.
Validia Asumisen helmikuussa järjestämät avointen ovien päivät herättivät suurta kiinnostusta niin Vaasassa kuin Lohjallakin.
Validia Kuntoutus Helsinki on mukana monitieteisessä pelitutkimusverkostossa ja tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan pelilähtöisen kuntoutusmenetelmän soveltuvuutta ja vaikuttavuutta aivovammapotilaan kuntoutuksessa.
Invalidiliiton omistama Validia Kuntoutus alkaa vuoden 2015 alussa tuottaa avokuntoutuspalveluita Kuopiossa, Oulussa, Porissa ja Turussa. Paikallisten Validia-talojen yhteyteen sijoittuvat uudet toimipisteet tarjoavat jatkossa yksilö- ja ryhmämuotoisia avoterapioita vammaisille henkilöille.
[INGRESS]
[INGRESS]
[/IF] [/A]