Suomen kello- ja korumuseo muutti huhtikuussa uusiin tiloihin Espoon Tapiolassa. Yhtenä kolmesta avajaisnäyttelystä on Minun maailmani -korunäyttely, jotka syntyivät vammaisten henkilöiden tarinoiden pohjalta. 

Invalidiliiton kanssa yhteistyössä toteutetussa näyttelyssä on mukana työpareja, joista toinen osapuoli toteutti korun ja toinen jakaa korulla esitettävän tarinansa. Korujen avulla käsitellään isoja teemoja, kuten kokemuksia ulkopuolisuudesta tai oikeutta perheen perustamiseen vammaisena. Minun maailmani -näyttely on avoinna 23. lokakuuta 2022 saakka.

Naiseus vammaisena

Yksi tarinansa jakaneista henkilöistä on kouvolalainen 21-vuotiaana MS-tautiin sairastunut Sara Kaasalainen.
– Sairastuin todella nuorena. Aluksi se ei näyttäytynyt elämässä mitenkään hallitsevasti, eikä liikuntarajoitteita ollut, mutta pikkuhiljaa kaikkea alkoi tulla. Olen kasvanut sairauden kanssa, ja tämä sairaus on tehnyt minusta sellaisen naisen, joka nyt olen, Kaasalainen kertoo.

Kaasalainen tuli äidiksi 27-vuotiaana, mitä seurasi sairauden pahenemisvaihe ja liikuntarajoitteet lisääntyivät.
– Sen jälkeen olen käyttänyt kävelykeppiä sekä rollaattoria, ja minulla on myös pinkki pyörätuoli käytössä pidemmille matkoille.
– Haluaisin ihmisten tietävän ja ymmärtävän, että pienen lapsen äitikin voi olla sairas, vammainen tai liikuntarajoitteinen. Esimerkiksi missään vauvakerhoissa ei mietitty niiden paikkojen esteettömyyttä, eikä aina leikkipuistoissakaan, hän toteaa.

Samaistuttavia tarinoita

Korun Kaasalaisen tarinasta teki korumuotoilija Susana Corneh. Teams-tapaamisissa Kaasalainen kertoi paljon elämästään ja siitä, miten sairaus on vaikuttanut häneen.
– Hän luki tarinaani todella hyvin ja muodosti siitä teoksen. Koru on kaunis ja herkkä, ja siinä mielestäni tulevat naiseus ja äitiys hyvin esille, Kaasalainen kertoo.

Teos koostuu kahdesta kaulakorusta, joista pienempi menee isomman sisälle äitiyden teemassa. Materiaaleina on käytetty hopeaa, synteettisiä pinkkejä turmaliineja, akryyliä sekä myös Kaasalaisen imetysajalta säästämää äidinmaitoa. Siitä on tehty akryylin sisälle sydän pienempään kaulakoruun.

Korut ovat Cornehin mukaan erinomainen tapa tarinoiden kertomiseen. Ne ovat omistajilleen hyvin henkilökohtaisia ja monesti kulkevat suvun mukana pitkään.

Tehdyissä koruissa Corneh koki tärkeäksi tuoda Kaasalaisen esille naisena ja äitinä, eikä vain sairauden kautta. Elämäntarinaa kuunnellessa hän kiinnitti huomiota siihen, miten sairaus oli vienyt häneltä asioita, joita pidetään itsestäänselvyytenä, kuten korkokenkien käytön tai mahdollisuuden pyöräillä lapsen kanssa.
– Niiden asioiden lisäksi halusin näyttää hänen iloisuutensa ja kuplivuutensa.

Näyttelyprojektiin Corneh lähti kysyttäessä mielellään mukaan asian tärkeyden takia.
– Toivoisin, että näyttelyn vieraat voisivat pohtia suhtautumistaan kanssaihmisiin. Tarinoihin tutustuessa voi huomata, kuinka paljon niihin voi samaistua, hän jatkaa.

Vähemmistöt esiin

Minun maailmani -näyttelyprojektissa työnjako oli selkeä. Suomen Kello- ja korumuseo Kruunun museonjohtaja Essi Pullisen vastuulla oli taiteilijoiden mukaan tuominen ja mukaan tuli 11 taiteilijaa. Invalidiliitto etsi henkilöitä jakamaan tarinansa.
– Taiteilijat löytyivät kutsumenettelyllä Korutaideyhdistyksen ja Kultaseppien liiton avulla, Pullinen kertoo.

Koronan takia livetapaamisia ei järjestetty, mutta yhteisiä etätapaamisia pidettiin osallistujille neljä kertaa. Niissä henkilöt kertoivat lyhyesti taustastaan, ja samalla työparit jaettiin.

Pullinen on tyytyväinen siihen, miten erilaisia tarinoita mukaan saatiin, ja miten hienosti ne muuttuivat koruiksi.
– Tarkoituksena on myös jatkaa vastaavaa työtä vähemmistöjen kanssa, mutta on vielä epäselvää, mikä seuraavan näyttelyn aihe tulee olemaan.

Teksti Eemeli Sarka
Kuva Teemu Töyrylä