Etusivulle

Elämä jatkuu eron jälkeenkin

Avo- ja avioerot koskettavat kaikenlaisia perheitä. Jos jollakin perheenjäsenellä on fyysinen vamma tai pitkäaikaissairaus, arkielämä on tavallista kuormittavampaa, mikä saattaa johtaa eroon muita helpommin.

Invalidiliitto ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto järjestivät viime keväänä Nokian kylpylässä kolmipäiväisen Elämää eroperheissä - sopeutumisvalmennuskurssin. Kurssi oli tarkoitettu perheille, joissa erosta oli kulunut vähintään puoli vuotta, ja sen tarkoituksena oli antaa mahdollisuus rauhassa keskustella sekä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa että myös perheenjäsenten kesken.

Valtakunnalliset kurssit järjestetään kylpylöiden ja urheiluopistojen kaltaisissa paikoissa, joissa on täysihoito ja majoitus perhehuoneissa. Kurssit ovat myös osallistujille maksuttomia.

Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään siten, että aikuiset olivat omassa porukassaan, teini-ikäiset sekä nuoremmat lapset omissaan, ja ohjelmat oli suunniteltu ikäryhmän mukaan.

Aikuisten ryhmässä painottuivat keskustelut, nuorilla puolestaan toiminnallisuus, eli he tekivät sarjakuvia ja videoita. Lapset lähestyivät teemaa leikin kautta.

Kurssilla on runsaasti ohjaajia, eniten toki pienten lasten ryhmässä, mutta myös aikuisille ja nuorille riitti huomiota.

Isättömyys kaihertaa

Minna Segersvärd haki kurssille poikansa Veetin kanssa. Veeti oli yhdeksän kuukauden ikäinen, kun hänen isänsä päätti jättää perheen, eikä hän ole sen jälkeen ollut läsnä perheen elämässä. Minna sairastaa borrelioosia ja on käyttänyt keppiä jo noin kymmenen vuoden ajan.

– Veeti pohti paljon isäänsä viiden-kuuden vuoden ikäisenä, että voisikohan isä vielä asua meidän kanssa, mutta sitten asia unohtui pitkäksi aikaa. Leirin jälkeen on paljastunut, että Veeti muistaa isästään monia asioita hämmentävänkin tarkasti.

Kurssista tuntui olevan apua myös siihen, että Veeti on alkanut puhua enemmän äitinsä kanssa. Tosin Segersverdeillä keskusteluyhteys on säilynyt koko ajan.

– Keskustelemme aina iltaisin siitä, mikä meni tänään hyvin ja mikä on onnistunut, Minna kertoo.

Kiistojakin on perheessä ollut, ja varsinkin Veetin valvominen ja pelaaminen ovat niitä aiheuttaneet.

Aikuisten ryhmässä puhuttiin paljon siitä, mikä vie arjessa voimia, ja toisaalta jaettiin voimia tuovia asioita. Pian eron jälkeen pelkkien käytännön asioiden ja asumisjärjestelyiden hoitaminen voi olla erittäin kuormittavaa.

– Nuorten ryhmässä porukat katselivat aluksi seinille ja ikkunasta ulos, mutta sitten ruvettiin pelaamaan polttopalloa, ja sen jälkeen kaikki alkoivat jutella, Veeti kertoo.

Vetäjät saivatkin kurssilaiset puhumaan ja prosessoimaan eron aiheuttamia tunteita, mihin ei arkiasioita pyörittäessä ollut aikaa eikä mahdollisuuksia.

Vanhemman sairaus hävettää

Teini-iässä vanhempien piirteet usein nolostuttavat, varsinkin kun fyysinen vamma tai sairaus erottaa oman vanhemman muista. Kun Minna näytti Veetille videota Linnanmäeltä runsaan kymmenen takaa, poika ei tunnistanut äitiään, joka liikkui silloin paljon paremmin. Minna sairastui borrelioosiin teini-ikäisenä, ja sairaus etenee pikku hiljaa. Välillä liikkuminen on ollut helpompaa, välillä vaikeampaa.

Veetikin kertoo hävenneensä Minnan kävelykeppiä, joka tuntuu aina olevan liian äänekäs tai huomiota herättävä. Vertaistapaamisessa helpottaa huomata, että kaikkien muidenkin vanhemmat ovat jollakin tapaa noloja. Vaikka sairaus ei välttämättä näy millään lailla päälle, löytyy aina jotakin, mitä nuori voi hävetä. Omien vanhempien hyväksyminen on kuitenkin askel aikuisuuteen ja tasavertaiseen suhteeseen.

Pieniä toiveita

Kurssin vetäjiin kuulunut Invalidiliiton kuntoutusasiantuntija Hannu Kapanen kertoo, että kun osallistujilta kerättiin toiveita, mitä perheenjäsenet haluaisivat yhdessä tehdä, olivat toiveet hyvinkin arkisia ja yksinkertaisia, kuten ruoanlaittamista yhdessä, leffassa käymistä, ei suinkaan mitään viidakkoseikkailuja.
Monessa perheessä talous on tiukoilla, mutta edulliset tai ilmaiset asiat voivat olla tyydyttäviä ja parantaa perheen yhteen hiileen puhaltamisen tunnetta.

– Joku toivoi pelkästään yhteistä kävelylenkkiä puistossa perheenjäsenten ja koiran kanssa. Se ei ainakaan maksa mitään, Veeti kertoo.

Syvempää kommunikaatiota

Segersvärdien kokemus sopeutumisvalmennuksesta oli niin hyvä, että he hakivat ja myös pääsivät toiselle kurssille, Aulangolla järjestettävään Puhetta perheeseen -valmennukseen, jonka tarkoituksena on lisätä perheen keskinäistä kommunikaatiota ja tarjota lapsille ja nuorille tietoa vanhemman vammasta tai sairaudesta.

Kurssilla on yhteistä toimintaa muiden kanssa sekä vapaa-aikaa perheiden yhdessäololle.

Teksti ja kuva: Jari F. Lampén

Lue lisää Invalidiliiton sopeutumisvalmennuksista >>

Hyvä aika pysähtyä

Täsmävertaistuella on iso merkitys silloin, kun sairauden kanssa pyöritetään yksin perhearkea. Näin kertovat Elämää eroperheessä -sopeutumisvalmennuskurssin vastuuohjaajat, Invalidiliiton kuntoutusasiantuntija Hannu Kapanen ja aluekoordinaattori Marjo Meriranta Yhden Vanhemman Perheiden Liitosta.

Erityisen tyytyväisiä vanhemmat olivat siihen, että Nokian kurssille osallistuneet lapset ja nuoret uskalsivat vihdoin puhua vanhempien erosta ja siihen liittyvistä kipeistä tunteista.

– Helposti ajatellaan, että lapsi puhuu erosta, jos on puhuttavaa tai kysyttävää. Lapsi kuitenkin yleensä suojelee vanhempiaan viimeiseen asti, eikä puhu vaikeista asioista. Me kannustimme kurssilla, että puhua voi. Ei vanhempi mene siitä rikki, Meriranta kertoo.

Hyvän palautteen siivittämänä Invalidiliitossa suunnitellaan jo uutta kaksiosaista perhekurssia ensi keväälle. Ensimmäisenä kurssiviikonloppuna käydään läpi eronjälkeisiä ajatuksia ja kuukauden, parin tauon jälkeen puhutaan vanhemman sairauden vaikutuksesta perheen arkeen.

Teksti: Anne Helenius

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).