Matti Suur-Hamarin koko elämä on jakautunut aikaan ennen onnettomuutta ja aikaan sen jälkeen. Urheilijaksi haaveillut nuorukainen koki onnettomuuden, jonka jälkeen hän on kasvanut paitsi fyysisesti, myös henkisesti vahvaksi.

Viime maaliskuu oli huippu-urheilijan uran kohokohta. Hän saapui kaksi kultamitalia kainalossaan Kanadan MM-kilpailuista. Paralympialaisissa kilpaileva Suur-Hamari voitti kaksi vuotta aiemmin samoissa kisoissa yhden kullan ja yhden pronssin.

– Kilpailu meni odotettua paremmin. Toinen kulta tuli lumilautacrossissa ja toinen banked-slalomissa. Voitin myös kaikki lumilautacrossin maailmancupin tänä vuonna.

Huhtikuussa Matti Suur-Hamari voitti Levillä lumilautailun SM-kisoissa crossin Suomen mestaruuden. Se oli ensimmäinen kerta, kun paralumilautailija on voittanut lumilautailussa SM-kisoissa.

Voitosta voittoon kulkeminen on urheilijan mielestä hyvän tiimin ansiota, sellaisen, jonka hän valmentajansa Mikko Wendelinin kanssa muodostaa. Tämä on tiimin toinen kokonainen kausi yhdessä, ja sen näkee tuloksessa.

– Keskityn nyt vain lautailuun, koska olen ammattilainen. Menestys on auttanut saamaan riittävästi sponsoreita, eniten niitä on tullut Suomesta.

Matti Suur-Hamari on sinut menneisyytensä kanssa. 20-vuotiaana hän osti moottoripyörän, jonka kuutiomäärä oli niin suuri, että sillä sai ajaa vasta 21-vuotiaana.

– Käsittelin asian ennakkoon, kun ostin pyörän. Mietin kaikkia siihen liittyviä riskejä ja ajattelin, että olen itse tehnyt valinnan. Kun olin miettinyt asian niin, niin onnettomuuskin oli helpompi hyväksyä.

Vuonna 2009 oli lämmin elokuinen päivä Tampereella, jossa Suur-Hamari asui silloisen avovaimonsa kanssa. Hänellä oli jo pitkään ollut autokuume, joten hän lähteä moottoripyörällä katsomaan yhtä käytettyä autoa.

Kaupungin keskustassa Tampereen Peltolammilla hän ajoi kolmioristeykseen. Risteyksestä kääntyvällä autolla oli jäänyt vahingossa vilkku päälle. Suur-Hamari tuli kolmion takaa, kun auto ajoikin suoraan kylkeen.

– Se oli inhimillinen virhe. Luotin liikaa, että autoilija kääntyy, kun vilkkukin oli päällä. Auton nopeus oli noin 80 kilometriä tunnissa, siksi oli ihme, että minulle ei käynyt tämän pahemmin. Näin heti, että jalka oli irti, joten amputoiminen oli ainoa vaihtoehto. Auton kuljettaja ei loukkaantunut.

Kolme viikkoa meni sairaalassa. Sen jälkeen alkoi pitkä prosessi, tuli useita korjausleikkauksia, joista viimeinen oli helmikuussa 2011.

– Yhdeksän kuukautta olin ilman proteesia.

Suur-Hamari ei tuntenut ketään vammaista, eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, miten tulevaisuus voisi mennä. Viimeinen leikkaus oli käännekohta. Samoihin aikoihin hän sai uuden proteesin, josta hän oli todella ylpeä. Treenaaminen alkoi saman tien täydellä teholla.

– Minulle tuli aivan älytön urheilun nälkä. Kun sain jalan, ryhdyin heti kokeilemaan, mitä sen kanssa voi tehdä. Harjoittelin muun muassa seinäkiipeilyä ja maantiepyöräilyä, mutta jotenkin lumilautailu oli takaraivossa niin, että pitkään ei tarvinnut harkita, mikä on se laji.

Sairaalassa ollessaan Matti Suur-Hamari katsoi netistä yhdysvaltalaisen Evan Strongin tarinan. Jenkki oli jo silloin maailman huipulla. Suur-Hamari ymmärsi, kuinka valtavat mahdollisuudet paralympiapuolella on. Nyt miehet ovat pahimpia kilpakumppaneita, mutta samalla hyviä ystäviä.

Maailmanmestari muistaa, kun hän ensimmäisen kerran lähti lumilaudan kanssa Joutsenon Myllymäkeen mäkeen vuonna 2012.

– Kaveri työnsi minut rinteeseen ja sanoi, että alahan mennä. Se oli hienoimpia laskuja, joita olen saanut laskea. Huomasin rinteessä, kuinka lautailu sujuu kuin ennenkin, ja kun pääsin kaatumatta alas, oli fiilis huikea.

Ensimmäisen laskunsa jälkeen hän alkoi jo suunnitella tulevaa, sitä, kuinka hän alkaisi treenata täysillä. Siinä vaiheessa hän ei tiennyt, minkälaista pioneerityötä tulisi tekemään lajissa, jota ei Suomessa kukaan harrastanut kansainvälisissä paralympiakilpailuissa.

– Ajattelin, että jos ei ole toimintaa, niin rakennetaan se.

Matti Suur-Hamari asuu harjoittelukauden Rukalla. Kesällä osoite vaihtuu Helsinkiin, koska pääkaupunkiseudulla on parhaat mahdollisuudet harjoittaa lihaskuntoa seuraavaa kautta varten. Lumilautailijan on tärkeää harjoitella kehon lihaskuntoa paremman tasapainon saavuttamiseksi.

Matti Suur-Hamari kertoo, että hän ei olisi voinut keksiä itselleen parempaa ja sopivampaa ammattia.

– Tämä on se juttu, mitä rakastan tehdä, ja olen ottanut tästä kaiken irti. Ennen onnettomuutta minulla oli jo into urheiluun, etenkin lumilautailuun. En kuitenkaan suhtautunut asiaan niin vakavasti kuin nyt. Kahden vuoden ajan olen saanut nauttia vain laskemisesta, mikä näkyy myös tuloksista.

Urheilija nauttii nyt täysin siemauksin urheilijaelämästä, ja aikoo katsoa myöhemmin, mitä tekee isona. Yksi vaihtoehto on jakaa tietotaitoa ja kokemuksia muille innokkaille laskijoille.

– Olisi tärkeää saada auttaa muita. Moni vammautunut on ottanut minuun yhteyttä, ja olen ollut todella iloinen saadessani auttaa heitä eteenpäin elämässä.

Perhe ja läheiset ovat auttaneet selviämään, olleet tärkeä turvaverkko koko matkan ajan.

Siitä huolimatta Matti Suur-Hamari on vammaisurheilija.

– Nykyään on normaalia olla vammainen, olen sitä, enkä muuksi muutu. En ole kokenut häpeää, enkä ole tuntenut olevani yhteiskunnan hylkiö. Minusta on siistiä mennä kesällä ulos shortseissa proteesin kanssa.

Elämänarvot ovat muuttuneet erilaisiksi vammautumisen jälkeen. Ennen onnettomuutta hän oli työuran alussa, vietti äänisuunnittelijana hektistä nuoren miehen elämää keikkaillen ympäri Suomea.

Matti Suur-Hamarin mielestä maailmassa ja elämässä on oikeasti tärkeää se, että osaa seurata omia unelmiaan, on rohkea, ja tekee töitä unelmiensa eteen.

– Onnettomuuden jälkeen löysin oman unelmani, jota kohti lähdin selkä suorana. Lopulta olen saanut paljon enemmän kuin olen menettänyt.

Teksti: Ulla Ora
Kuva: Harri Tarvainen