Sairastuminen MS-tautiin ei sammuttanut Tarja Linnalan liikunnan iloa. Ammattitausta erityisliikunnanohjaajana on auttanut Tarjaa myös henkilökohtaisessa kuntoutumisessa.

Kalajokinen Tarja Linnala, 64, ja hänen puolisonsa Harri Korpi sanovat elämän maistuvan paremmalta kuin koskaan. Arjen tasapainoon on lukuisia eri syitä, mutta tärkein niistä on kuitenkin rakkaus.
– Kun ihmissuhteet ovat kunnossa, elämä kannattelee vaikeinakin aikoina. Tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeää on rakkaan ihmisen läsnäolo ja pyyteetön rinnalla kulkeminen. Ilman Harria ja lapsiani elämäni olisi niin toisenlaista, jopa paljon värittömämpää, Tarja luonnehtii.

Pariskunta Linnala-Korpi on kulkenut yhteistä matkaa vuodesta 2006 lähtien.
– Jokainen päivä on omanlaisensa seikkailu, sillä rinnallamme kulkee myös kolmas "pyörä", MS-tauti. Sairaus on kuin varjo, josta ei koskaan pääse eroon, mutta sen kanssa oppii kuitenkin elämään.

Itseoppinut jumppari

Ylivieskassa varttunut Tarja sanoo olleensa jo lapsesta lähtien hyvin liikunnallinen.
– Kuuluin niihin, joita ei koskaan tarvinnut patistella ylös, ulos ja liikkumaan. Päinvastoin. Menin, osallistuin ja nautin.
Liikunnasta tuli Tarjalle myös ammatti.

– Opiskelin kuntohoitajaksi, mutta en ole tehnyt päivääkään alan töitä. Samoiin aikoihin, kun valmistuin, Ylivieskan psykiatrisessa Visalan sairaalassa vapautui liikunnanohjaajan paikka. Tämä oli hyvä alusta tulevaan, kun vuonna 1987 siirryin kaupungille erityisryhmien liikunnanohjaajaksi. Olin todella innoissani, sillä toimenkuva oli todella laaja ja osittain jopa hyvin ainutlaatuinen, Tarja kertoo.

– Astuin suureen tuntemattomaan. Oman lisähaasteensa toi myös se, että esimerkiksi vesivoimistelun ohjaamiseen ei ollut saatavilla minkäänlaista koulutusta. Niinpä hankin aiheesta kertovan kirjan, kahlasin sen lävitse ja perusteellisen kuivaharjoittelun päätteeksi hyppäsin altaaseen. Teorian ja käytännön yhteensovittaminen sujui sen verran mallikkaasti, että vesivoimistelusta tuli hetkessä 80-luvun suurimpia jumppahittejä, ja noste on kestänyt näihin päiviin saakka, Tarja iloitsee.

Vesivoimistelu oli kuitenkin vain yksi osa Tarjan monipuolista tehtäväkenttää.
– Asiakkaina olivat ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten lisäksi myös alle kouluikäiset lapset sekä eri tavalla sairastuneet ja vammautuneet. Niinpä toiminta räätälöitiin aina tarpeen ja tilanteiden mukaan. Liikuntamuotojen kirjo oli laaja, tuolijumpasta ratsastukseen, ja välillä käytiin myös vaeltamassa.

– Järjestimme myös erilaisia ulkoilutapahtumia ja erään erityisryhmän kanssa teimme jopa matkan Espanjaan. Tässä työssä myös sattui ja tapahtui, joten erityisliikunnanohjaajan tärkeimpiin taitoihin kuului soveltaminen, nopea reagointikyky sekä ongelmien ratkaisutaito, Tarja paljastaa hymyillen.

"Avain ei vain kääntynyt"

Tarja sai diagnoosin sairaudestaan vuonna 2003.
– Ensimmäiset merkit MS antoi jo 2000-luvun taitteessa. Olin pitkään valtavan väsynyt, ja ennen diagnoosia myös oikea käteni oli oudon voimaton. Neurologisissa tutkimuksissa ei ilmennyt kuitenkaan mitään hälyttävää. Epäiltiin vain selkäydintulehdusta.

Poikkeuksellinen väsymys sekä käden perusvoiman katoaminen antoivat aihetta tarkempiin jatkotutkimuksiin, joiden myötä selvisi, että oireiden taustalla oli MS-tauti.

– Jäin jo ennen diagnoosia osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Olin yksinkertaisesti niin uupunut, Tarja taustoittaa hiljaisena.

Epäonnistunut lääkekokeilu

MS-diagnoosi oli luonnollisesti liikkuvalle perheenäidille pysähdyksen paikka.
– Kun ihminen joutuu sairauden seurauksena pyörätuoliin, ei sopeutuminen ole muutoksen ainoa haaste. Kun tilanne tulee niin sanotusti puskista, täytyisi jonkun opettaa itse tuolin käyttöä, perehdyttää sen ominaisuuksiin, näyttää miten kelataan ja mennään esimerkiksi kynnyksen ylitse.

Tarja hän pyörätuolin osalta neuvoja fysioterapeutiltaan.
– Hänen tietotaitonsa ansiosta pääsin eteenpäin ja sain alleni kestävän ja kevyen aktiivipyörätuolin. On tärkeää, että tuoli on ketterä ja helposti käsiteltävä, sillä esimerkiksi minun kohdallani pyörätuolilla on monta virkaa.

– Tätä taudin muotoa ei voida lääkitä, ja eteneminenkin on rauhallista, joten asian ymmärtäminen otti oman aikansa. Ajattelin kuitenkin, että kun vaihtoehtoja ei juurikaan ole, niin sairauden kanssa on vain opittava elämään.

Tarjan kohdalla avain moneen ratkaisuun on löytynyt kuitenkin neurologiaan erikoistuneen fysioterapeutin taskusta.
– Hän on ollut yksi tärkeimmistä tukijoistani. Eteenpäin kannattelevia oivalluksia on paljon, mutta tuloksekkaimpiin terapiamuotoihin lukeutuu kuitenkin allasterapia. Sen avulla olen löytänyt muun muassa kadoksissa olleen lihasvoiman, tasapainon ja liikeketjut. Allasterapia on nostanut pintaan myös supistuneet liikelaajuudet, ja yhden lihasryhmän sijaan olemme rakentaneet kokonaisuuden, jossa koko keho liikkuu. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen saanut vedestä erinomaisen ystävän.

Allastreenaamisen ansiosta Tarja sanoo löytäneensä myös aivan uudenlaisen kuntoutumismuodon.
– Uin, sukellan ja nautin, sillä veden voima on todella ihmeellinen. Asetan itselleni myös tavoitteita. Lähdin liikkeelle 25 uintimetristä ja tällä hetkellä puoli kilometriä taittuu jo mukavasti. Ennätys on 750 metriä ja mielessä pyörii kilometri, mutta tärkeintä ei ole matka vaan altaassa vietetty aika ja uuden oppiminen.

– Jäin keväällä eläkkeelle täysin palvelleena. Olen tavattoman onnellinen, että sain tehdä täysmittaisen työurani ammatissa, jonka jokaisesta tunnista ja jokaisesta asiakkaasta olen todella kiitollinen. Tein urani loppusuoran lisäksi pyörätuolissa istuen.
Erityisliikunnanohjaajana Tarja on saanut aivan erilaista tartuntapintaa myös omaan kuntoutumiseensa.

– Sovellan itselleni niin sanottuja kotikutoisia versioita eri liikuntamuodoista. Esimerkiksi pyörätuoli toimii erinomaisena apuvälineenä eri liikkeille. Kun istun tukevasti, voin pyöritellä raajojani ja vahvistaa kelaamalla lihaksiani. Pidän lähtökohtana, että tuolissa tulee istua ryhdikkäästi.

Tarja tietää kuitenkin kokemuksesta, että kuntoutuakseen ihmisen on osattava myös levätä.
– Arjen tulisi olla sen verran helppoa, että se kestää treenaamisen. Väsyneenä ei voi kuntoutua, sillä uudet asiat sekä niiden oppiminen vaativat paljon myös psyykkistä ponnistelua.

Teksti ja kuvat Anne Anttila