Etusivulle

Nauru on parasta kipulääkettä

Riitta Väisänen odottaa lonkka- ja polvileikkauksia, mutta haluaa silti elää ilon kautta. Vaikka liikuntaharrastukset eivät mahdu kalenteriin, päivät täyttyvät hyötyliikunnasta. Kiireisessä arjessa apuna on oma tytär.

Orimattilan maalaismaisemassa Riitta Väisänen tähyilee taivaalle kyynärsauvaan nojaten.

– Muuttolinnut lentävät tästä joka vuosi isoina parvina yli, hän sanoo.

65-vuotias Väisänen on kärsinyt erilaisista lonkka- ja polvivaivoista jo vuosia. Sisällä hän liikkuu ilman apuvälineitä, mutta myöntää kyllä ontuvansa. Ulkona apuna on kyynärsauva.

Riitta Väisäsen tuntevat kaikki. Ensin hänet kruunattiin Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi vuonna 1976 ja vielä samana vuonna Miss Euroopaksi. Missivuosien jälkeen kansa oppi tuntemaan Riitan muun muassa Kymppitonni-ohjelmasta, jota hän ehti tehdä parikymmentä vuotta. 1980- ja 90-lukujen taitteessa hän voitti viisi kertaa peräkkäin vuoden parhaan naispuolisen tv-esiintyjän Telvis-palkinnon.

Nyt hektisimmät vuodet ovat takana, ja virallisesti Väisänen on jo sairauseläkkeellä. Siitä huolimatta töitä on paljon, ja ajokilometrejä kertyy.

– Olen tehnyt paljon erilaisia keikkoja, juontohommia ja esitelmiä. Tulin juuri Hämeenlinnasta, jossa esiinnyin Aki ja Rita Mannisen kanssa.

Aki ja Riitta tutustuivat kesällä Nelosen Suurin pudottaja -ohjelman kuvauksissa. Aki oli ohjelmassa Riitan valmentaja, ja he ovat pitäneet yhteyttä siitä asti.

– Olen saanut todella paljon hyvää palautetta ohjelmasta. En tietenkään pystynyt vetämään kilpailuissa mitään pakettiautoja, mutta kuntosalilla harjoittelu onnistui hyvin.

Suurin pudottaja -leirillä vierähti kesällä melkein neljä viikkoa. Kuvauspäivät olivat pitkiä ja raskaita, mutta haastetta toi myös uudenlainen ruokavalio, joka pisti kehon ja mielen koetukselle. Ruokavalion äkillinen muutos aiheutti vaikeita ruoansulatusvaivoja.

Kaappi täynnä palkintoja

Väisänen on ollut aktiivinen liikkuja koko elämänsä ajan. Hevoset veivät mennessään jo nuorena tyttönä, ja hän ehti tehdä pitkän uran sekä monté-ratsastajana että raviohjastajana.

– Olen ajanut noin 400 starttia Suomessa ja lisäksi 17 Yhdysvalloissa. Olen jopa voittanut kolme starttia siellä, Buffalossa, New Yorkissa ja Washingtonissa, Väisänen kertoo ja esittelee palkintokaappiaan.

Hevoset olivat Väisäselle pitkään myös työ. Kilpailu-uran lisäksi hän myös kasvatti hevosia. Uravalinta tosin on myös vaikuttanut polvien nykyiseen kuntoon: hevoset ovat päässeet potkaisemaan, Riitta on jäänyt kaatuneen hevosen alle ja joskus polvi on jäänyt hevosen ja maneesin seinän väliin.

– Neljään, viiteen vuoteen en ole enää voinut ratsastaa polvieni vuoksi. Jossain vaiheessa käytin vielä polvitukia pystyäkseni ratsastamaan.

Kyynärsauvojen lisäksi arjen apuna ovat polvituet, joita Väisänen aika ajoin käyttää.

Suuri lasivitriini on täynnä palkintoja ja kuvia vuosien varrelta. Viiden Telvis-patsaan sekä ravi- ja ratsastuspalkintojen joukossa on niin koirien näyttelypalkintoja kuin golfpalkintojakin. Golfin maailmaan hän tutustui vasta aikuisiällä, kun hänen silloinen kumppaninsa Pertti ”Spede” Pasanen opetti häntä golfaamaan.

– Tähänkin liittyy hauska tarina. Olimme Aurinkorannikon Marbellassa Atalayan kentällä, ja oli tajuttoman kuuma. Olin riisunut sortsini ja paitani, ja golfasin vain bikinit päällä, Väisänen kertoo nauraen ja näyttää kuvaa vuonna 2005 julkaistusta elämäkerrastaan.

– Hetken päästä pari englantilaista herrasmiestä tuli kysymään: ”Ma’am, are these your trousers?” He olivat löytäneet sortsini kentältä. Vasta jälkeenpäin kuulimme kentän pukeutumisetiketistä.

Kipu haittaa arkea

Lonkka- ja polvikivut vaikuttavat merkittävästi Väisäsen arkeen. Nouseminen nojatuolista on hankalampaa, eikä asennon vaihtaminenkaan enää käy kuin leikiten.

– Kolme leikkausta on jouduttu perumaan. Minulla oli todella paha punajäkälä yli kolme ja puoli vuotta. Sitä hoidettiin paljon erilaisin keinoin, Väisänen kertoo.

Punajäkälä on autoimmuunisairaus, joka aiheuttaa iholle läiskämäistä punaista ihottumaa. Varsinaista lääkettä siihen ei ole, ja usein tauti paraneekin itsestään.

– Nyt olen jälleen leikkausjonossa. Ensin vaihdetaan lonkka ja sitten molemmat polvet.

Väisänen kertoo, että keho kipeytyy erityisesti pitkien ajomatkojen vuoksi. Nytkin jalassa on hermopinne, joka entisestään vaikeuttaa kävelyä. Se iskee Väisäsen mukaan parin kolmen viikon välein, yleensä rasituksesta ja autolla ajamisesta johtuen.

– Onneksi välillä reissuilla on ollut mukana sisko, joka voi ajaa puolet matkoista.

Sisko, Lea Geselle, vilahteleekin Väisäsen puheissa tiuhasti. He ovat tehneet yhdessä kirjankin, Väisäsen elämäkertateoksen. Niiden lisäksi Väisänen on tehnyt myös kaksi muuta kirjaa.

– Ja kaksi on tällä hetkellä työn alla, Väisänen vinkkaa.

Aktiivinen vaikuttaja

Kun kuuntelee Väisäsen tarinointia, välittyy kuva intohimoisesta liikkujasta. Nyt aikaa ja mahdollisuuksia liikuntaharrastuksille on ollut kuitenkin hyvin vähän.

Omien töidensä ohella Väisänen auttaa lähes yhdeksänkymppisiä vanhempiaan arjessa. Hänellä itsellään apuna on oma tytär, Sofia Mäkkylä, jonka isän, ylöjärveläisen kartanonomistajan Erik Mäkkylän, kanssa Riitta on pitänyt yhtä jo lähes 30 vuotta. Väisänen ei ole koskaan ollut naimisissa ja on aina asunutkin itsenäisesti. Silti hänellä on kaksi kotia: hevostila Orimattilassa ja Ekin kartano Ylöjärvellä.

– Ja Viltsulla on kolme kotia. Hän muutti vuosi sitten Lahteen omaan asuntoon, Väisänen sanoo.

Silloin kun tytär ei ole Orimattilassa, Väisänen hoitaa kaiken itse: vie hevosen aamuisin ulos, putsaa karsinan ja kantaa ladosta heiniä. Vaikka aktiiviset liikuntaharrastukset ovat jääneet, hektinen arkielämä pakottaa harrastamaan hyötyliikuntaa. Väisänen huolehtii myös pihastaan itse.

Väisänen haluaa saada äänensä kuuluviin. 2000-luvulla hän asettui ehdolle sekä europarlamentti- että eduskuntavaaleihin. Nyt vaikutuskanavat ovat toisenlaiset. Hän hankki ensimmäisen älypuhelimensa noin vuosi sitten, ja nyt hänellä on aktiivinen Instagram-tili. Youtube-kanavan Väisänen perusti jo kaksi vuotta sitten.

Väisänen haluaa elää ilon ja huumorin kautta. Huumorilla hän pyrkii suhtautumaan myös omiin vaivoihinsa ja tuleviin leikkauksiin.

– Olimme Esko Salmisen kanssa kuvauksissa. Keskustelimme vaivoistamme, kipeistä lonkista ja polvista. Minä sitten sanoin, että jalkani varmaan adoptoidaan, vaikka tietenkin tarkoitin amputointia. Naurusta ei ollut tulla loppua, Väisänen sanoo ja nauraa nytkin.

Teksti Maarit Krok
Kuva Timo Porthan

Kommentit

(Ei otsikkoa)

Aivan naurettavaa touhua, hän menee näihin ohjelmiin kun saa rahallisen korvauksen. Aivan naurettavaa asennoitumista omaan hyvinvointiin. Ilmeistä ja kasvon eleistä sen jo näkee kun hän kuuntelee asiantuntijoita että ei ota tosissaan. Jos on niin invalidi ni kuinka pystyy hoitaa hevoset ja pihan ku muita ei oo??? Kusetusta kaikki tyynni. ei näytetty yhtään olet mitä syöt ohjelmassa liikuntasuorituksia niinkuin muilta. Riitalla ei ollut omaa kameraa. Olis näyttänyt kuinka hevoset hoidetaan ja piha. Jos polvet tosi kipeet niin ei pysty kyllä polkemaan kuntopyörällä.Aivan uskomatonta katsojien kusetusta. jos olis ottanut tosissaan olis laihtunut ainakin 10 kiloa. Voi jeesus, just luin että hän sanoo suurin pudottajaohj. ettei hänen vatsansa kestä terveellistä ruokaa vaan tarvitsee herkkuja helpottamaan oloaan. Miksei muuten ohjelmassa tarjota psykologin apua kun ongelmat juontaa monesti lapsuuteen ja elettyyn elämään yleensä

Ei nimimerkkiä  •  19.09.2020, klo 17:36

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).