Liikuntarajoitteinen Hanna Mathlin liputtaa sosiaalisen median puolesta. MS-tautia sairastava Hanna on löytänyt iloa yksinäisyyteensä erityisesti Facebookin kautta.

Raahelainen Hanna Mathlin, 41, tarjoaa tulijalle itse valmistamaansa kääretorttua.

– Harrastan taikinaterapiaa. Leipoessa unohtuvat arjen murheet ja tuovat päivään muutenkin mukavaa vaihtelua. Olotila on välillä hyvinkin yksinäinen, sillä liikuntarajoitteinen ei ole aina ykkösvaihtoehto illanistujaisiin eikä muihinkaan sosiaalisiin tapahtumiin, Hanna luonnehtii hiljaisena.

Hanna joutuu käyttämään liikkumiseensa pyörätuolia, sillä jalkojen lihasheikkous sekä tasapainovaikeudet rajoittavat kävelyn lähes olemattomiin.

– Hyvänä päivänä voin liikkua rollaattorin avulla ja parhaimmillani pystyn kävelemään jopa 20 metriä. Valitettavasti tällaiset päivät ovat vain hyvin harvassa.

Hanna Mathlin sairastui MS-tautiin 25-vuotiaana.

– Elämä oli kaikin puolin mallillaan. Työskentelin poliisivartijana ja tulevaisuuden askelmerkit olivat muutenkin selkeät. Halusin poliisiksi ja etenin unelmissani jopa poliisikoulun pääsykokeisiin saakka. Elämä päätti kuitenkin toisin. Vaikka kunto oli kova ja suunnitelmat raudanlujat, niin sairaus vei kuitenkin voiton.

Hannan kohdalla diagnoosi MS-sairaudesta tehtiin heti.

– Väsymys, tasapainohäiriöt sekä jalkojen kireys olivat sitä luokkaa, että jouduin lähes saman tien pyörätuoliin. Se oli kova isku minunlaiselleni vauhtinaiselle ja kuntosalien suurkuluttajalle.

– Tahtonaisen luonne pelasti pahimmalta. Räpiköin aikani, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut, niin aloitin pitkän tien kohti sopeutumista. Tottakai elämässä on edelleen aallonpohjia, mutta sieltä on vain yksi tie, ja se on ylöspäin.

Hanna puhuu sairaudestaan ja sen tuomista muutoksista hyvin avoimesti.

– En peittele enkä häpeä nykyistä peilikuvaani. Olen edelleen se sama Hanna, vaikka liikkeet ovat verkkaiset ja alla on pyörätuoli. Valitettavasti kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Sairastumisen seurauksena ystäväpiiri muuttui ja sen seurauksena myös sosiaalinen verkostoni kapeni. Kutsut kaveritapaamisiin harvenivat ja en ollut listan ykkösenä enkä edes kakkosena, kun porukka suunnitteli yhteistä mökkiviikonloppua.

– Rehellisesti sanottuna pyörätuoli erotti minut monista kavereista. Jyvät erottuivat akanoista ja hyvä niin. Ne jotka jäivät rinnalle, ovat siinä edelleen. Niitä ei ole paljon, mutta laatu korvaa määrän.

– Kun elämä pysähtyy, niin arvomaailmassakin tapahtuu suuria muutoksia. En näe elämässä enää vain tiettyjä värejä, vaan hurjasti erilaisia sävyjä. Tämä pätee myös ihmissuhteissa.

Hanna kertoo olleensa ennen sairastumistaan hyvin liikunnallinen ja menevä nainen.

– Viihdyin lenkkipolulla ja punttisalilla. Olin kova tyttö haastamaan itseni, sillä kilpailuvietti ei ollut aivan pienimmästä päästä, Hanna muistelee naureskellen.

– Olin sosiaalisesti hyvin aktiivinen ja aktivoitunut. Tykkäsin mennä ja tulla, joten olin omalla tavallani tietynlainen ikiliikkuja.

Sairastumisen myötä Hannan kalenteri kuitenkin tyhjeni rutiineista ja tilalle tuli merkintöjä yksinäisyydestä.

– Onneksi minulla on aina ollut ihana ydinperhe, vanhemmat ja sisarukset. Heidän ansiostaan arki on kantanut vaikeinakin hetkinä, Hanna kiittelee vuolaasti.
Vaikka perheensä ansiosta Hanna ei ole yksin, niin yksinäisyys on entiselle poliisivartijalle kuitenkin tuttu tunne.

– Onneksi se ei ole kuitenkaan pysyvä olotila. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea Facebookille. Teknologia on avannut leveät ovet sosiaaliselle kanssakäymiselle.

Erityisesti Facebookista on tullut Hannalle tärkeä linkki ulkomaailmaan.

– Se on hyvä kaveri ja parhaimpia iltaystäviäni. Facebookin kautta olen löytänyt uusia tuttavuuksia ja jopa hyviä ystäviä. On ihanaa vaihtaa ajatuksia ja sanoa vaikka ”heippa”. Yhdestäkin nätistä sanasta tulee valtavan hyvä mieli.

Virtuaalinen kanssakäyminen voi olla Hannan mukaan hyvinkin syvällistä.

– Niin sanotusti kasvottomina voimme keskustella vaikeistakin asioista ja pukea tunteet sanoiksi pelkäämättä sitä, mitä toinen ajattelee. Facebook-kaverit eivät tietoisesti syrji eivätkä laita ketään lokeroon. Pyrimme siihen, että olemme kaikki tasavertaisia ja hyväksyttyjä.

Hanna kehuu Facebookia myös verrattomaksi vertaistuen välittäjäksi.

– Se voi olla joko yksilöllistä tai ryhmässä tapahtuvaa. Meillä on esimerkiksi oma MS-ryhmä, joka on osoittautunut todelliseksi hyvän mielen ”pankiksi”.

Toiminta on hyvin vuorovaikutteista. Yhtenä päivänä tsempataan muita ja toisena haetaan valoa omiin ajatuksiin.

Vaikka Facebook on tarjonnut Hannalle tähän saakka varsin hyviä kokemuksia, tunnistaa entinen turva-alan ammattilainen myös verkon riskit.

– Virtuaalimaailmassa kaikki on mahdollista, joten varovaisuus, pieni salamyhkäisyys sekä maalaisjärjen käyttö ovat tässäkin lajissa suureksi eduksi. Kaikkea ei pidä ”laulaa” kuin sydänystävälleen, sillä myös Facebookissa voi saada nenilleen.

Hanna ei peittele sitä tosiasiaa, että Facebookista on tullut vuosien saatossa hyvä toveri ja puolikoukuttava harrastus. Se on ihana ja tärkeä ajanviete ja ennen kaikkea sen takia, että sieltä on löytynyt hyviä juttukavereita. Mutta elämää on myös Facebookin ulkopuolella ja vieläpä oikein mukavaa sellaista.

Hannan vinkit virtuaalimaailmaan

• Ole rehellinen, mutta älä liian avoin
• Kirjoita kohteliaasti
• Muista myös yleiset käyttäytymissäännöt
• Tietojen kalastelu voi olla merkki vaarasta
• Nettikaveruus voi kasvaa myös ystävyydeksi eli hoida sitä hyvin

Teksti ja kuvat: Anne Anttila