Etusivulle

Validia Kuntoutus aloittaa älykkään terapian

Validia Kuntoutus Helsinkiin aukeaa toukokuussa uusi kuntoutussali, jossa harjoitellaan kuntoutusteknologian uusimmilla laitteilla. Kuuden laitteen kokonaisuus on ensimmäinen maailmassa. Laitteissa on monen tasoisia pelillisiä harjoituksia, jotka motivoivat liikkeeseen. Uudenlainen terapia on yksilöllistä, mutta sitä tehdään ryhmässä.

– Haluamme kehittää kuntoutuksen malleja, joilla on vaikuttavuutta. Yhdistämme vahvaan ammattiosaamiseemme uutta teknologiaa. Olemme ylpeitä voidessamme ottaa käyttöön kuntoutusteknologiaa tässä laajuudessa. Teknologia mahdollistaa vaikeasti vammautuneiden kuntoutusta ja avokuntoutusta aivan uudella tavalla, kuntoutusjohtaja Kristiina Silver Validia Kuntoutuksesta kertoo.

Validia Kuntoutus haluaa olla edelläkävijänä kehittämässä ja tarjoamassa asiakkaille kuntoutuspalveluita.

– Kuntoutujat ovat toivoneet meiltä ryhmämuotoista kuntoutusta sekä avopalveluita perinteisemmän laitoskuntoutuksen rinnalle. Uusilla laitteilla harjoitellaan yhtenäisessä tilassa yhdessä toisten kuntoutujien kanssa. Koska laitteet sopivat kaikenikäisille, myös lapset ja nuoret voivat jatkossa tulla kuntoutukseen Validia Kuntoutus Helsinkiin, Silver sanoo.

Peli pitää liikkeessä

Validia Kuntoutus Helsingin saliin tulee viisi Itävallassa kehitettyä Tyromotion-laitetta sekä h/p/cosmoksen uudenlainen virtuaalinen kävelykuntoutuksen laite. Laitteiden maahantuoja on Fysioline.

– Kuntoutuja voi tehdä esimerkiksi harjoitusta, jossa napataan hedelmiä koriin. Terapeutti valitsee harjoitukseen laitteet ja liikkeet kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja taitojen mukaan, myyntitiimipäällikkö Ville Tuominen Fysiolinelta kertoo.

Vuorovaikutus toisten kuntoutujien kanssa tekee terapiaympäristöstä innostavan. Onnistumisten jakaminen kannustaa jatkamaan harjoittelua. Laitteiden pelilliset harjoitukset motivoivat kuntoutujaa pysymään liikkeessä. Kuntoutuja keskittyy kiinnostavaan harjoitukseen eikä toistettavaan liikkeeseen. Laite valvoo koko ajan liikkeen laatua.

– Esimerkiksi laitteella voi tehdä liikeharjoitusta ja katsoa elokuvaa samaan aikaan. Elokuva kuitenkin jatkuu ja juoni etenee vain niin kauan kuin kuntoutuja toistaa terapeutin valitsemaa liikettä. Jotta hyviä tuloksia saavutetaan, tarvitaan riittävän paljon tehtyjä toistoja. Terapia on älykästä, koska se vapauttaa terapeutin osaamisen kokonaisuuden seuraamiseen ja arviointiin.

Laitteille voi valita myös tiedollisia, kuten esimerkiksi matemaattisia, harjoituksia.

Koko perhe harjoittelee

Amadeo-laitteella harjoitellaan sormien ja Diegolla käden liikkeitä. Laitteilla voi harjoitella, vaikka kädessä ei olisi mitään tahdonalaista liikettä. Harjoittelun aikana laitteet keräävät tietoa käden toiminnasta ja arvioi sitä.

– Kuntoutuksen aikana saavutettua kehitystä on näin helppo seurata. Laitteessa on myös ohjelmia aktiivisempaan terapiaan, Tuominen sanoo.

Myro on monipuolisesti säädettävä harjoituspöytä, joka otetaan ensimmäisenä maailmassa käyttöön Validia Kuntoutuksessa. Pöytä toimii kosketuksesta, ja sen pintaan voi kiinnittää harjoitusvälineitä. Pöydän avulla harjoitellaan työntämistä, painamista, vetämistä ja kääntämistä.

– Myrolla voi esimerkiksi rakentaa rautatietä, jossa kiskot siirretään ja käännetään paikoilleen. Pöydän ääreen mahtuu monta ihmistä samaan aikaan. Rakentamassa voi olla yhtä aikaa vaikka koko perhe, lapset ja vanhemmat.

Pablo on liike- ja voimasensori, jolla testataan ja treenataan sormiotteita ja hyvin monipuolisesti myös muutakin kehoa.
– Pablo on kannettava järjestelmä, jonka terapeutti voi ottaa mukaan asiakkaan kotikäynnille. Myös Tymo-terapia-alustaa voi kuljettaa paikasta toiseen. Alustan päällä harjoitellaan tasapainoa seisten tai istuen.

Kävelyä virtuaalisessa metsässä

Validian uudessa kävelykuntoutuksen laitteessa on painokevennys sekä elastiset kaapelit, jotka avustavat jalan heilahdusliikettä. Kävelymaton alla on sensoreita, jotka analysoivat seisoma-asentoa ja askellusta.

– Analyysin perusteella laite ohjaa kävelyä oikeille liikeradoille ja laajentaa liikettä. Matossa näkyvät askelta ohjaavat kuvat, joiden päälle kuntoutuja pyrkii astumaan, Tuominen kuvailee.

Laitteessa voi myös valita virtuaalisen ympäristön, jossa kävelyä harjoittelee. Esimerkiksi virtuaalisessa metsässä kävelijä vaihtaa suuntaa polkujen mukaan, nousee mäkiä ja ylittää esteitä.